Epätasainen pinnoite kuluttaa ja pahimmillaan rikkoo autoja. Tärinä vähentää bussimatkustajien viihtyvyyttä ja aiheuttaa katua lukuisia kertoja päivittäin ajaville kuskeille terveyshaittoja kuten selkävaivoja. Kiveys lisää liikenteen melua, minkä takia kaupunkimme pääkadulla on esimerkiksi usein vaikea puhua puhelimeen. Lisäksi nupukivet lisäävät polttoaineen kulutusta ja hankaloittavat liikkumista pyörätuolilla, rollaattorilla ja lastenvaunuilla.

Toisaalta kiveys on pitkäaikainen osa Tampereen keskustan kaupunkikuvaa ja sillä on siten kulttuurihistoriallista merkitystä. Kivi myös kestää päällysteenä kulutusta asfalttia paremmin.

Hämeenkadun rakenne ja päällyste on uusittu vuosina 1985–97. Sittemmin kiveys on kulunut ja painunut. Esimerkiksi Rautatienkadun risteyksessä pinta on jo kookkailla laineilla.

Valtuutettu Esko Berg (kok.) jätti 18.6.2008 aloitteen Hämeenkadun asfaltoimisesta. Katuinsinööri Kalevi Salonen totesi vastauksessaan tuolloin, että päällysteen ja katurakenteen kunto on kohtalainen eikä Hämeenkadun saneeraaminen siksi ole lähiaikoina ajankohtainen.

Neljässä vuodessa Hämeenkadun saneerauksen tarve on kasvanut. Salonen totesi myös, että päällysteratkaisua voidaan tarkastella P-Hämpin maanalaisen pysäköintikeskuksen toteutuksen yhteydessä. P-Hämpin on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2012.

Kulttuurihistoriallisista ja kaupunkikuvallisista syistä nupukiveys on luultavasti perusteltua säilyttää ainakin Keskustorin ja Hämeensillan ympäristössä katuosuudella, joka sijoittuu Aleksis Kiven kadun ja Koskikadun välille. Muilta osin vaihtoehtoja on useita.

Yksi mahdollisuus on vaihtaa pinnoite nupukiviä tasaisempaan kiveykseen, esimerkiksi Keskustorin terminaalialueelta tuttuun noppakiveen. Vaihtoehtoina voidaan tarkastella myös asfaltoimista ja kestävämpää mutta merkittävästi kalliimpaa graniittia.

Vaihtoehtoja pinnoitteeksi on syytä selvittää keskustan liikennejärjestelmätyöryhmässä ja kadun yleissuunnitelmassa. Ratkaisu kytkeytyy olennaisesti Hämeenkadun kehittämiseen tulevaisuudessa; esimerkiksi radan rakentaminen ratikalle edellyttää joka tapauksessa isoa remonttia.

Selvityksessä on syytä tarkastella mm. eri vaihtoehtojen kaupunkikuvallisia vaikutuksia, investointi- ja käyttökustannuksia sekä vaikutuksia autojen kulumiseen, matkustusmukavuuteen ja meluun. Lausunnot on perusteltua pyytää asian kannalta olennaisilta konsernin osilta, mukaan lukien TKL:n kalustopuolelta ja henkilöstöltä.

Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että

kaupunki selvittää eri vaihtoehtoja Hämeenkadun päällysteeksi

Tampereella 14.5.2012

Nostan hattua astronauteille ja säveltäjille, mutta kyllä kunnanvaltuutetutkin tekevät tärkeää työtä. Kunnissa päätetään monista ihmisten arjen kannalta tärkeimmistä asioista.

Kunnat vastaavat Suomessa terveyskeskuksista, kouluista ja vanhainkodeista. Kunnat huolehtivat toimeentulotuesta, puistoista ja paloasemista. Kunnissa vaikutetaan myös siihen, kuinka pääsee liikkumaan bussilla, pystyy hoitamaan lapsia kotona tai onnistuu kierrättämään jätteitä.

Tässä vaiheessa moni nyökyttelee päätään: kunnissa todella päätetään tärkeistä asioista. Onneksi jotkut muut hoitavat asiat puolestamme.

Mutta keitä ovat ne jotkut muut? Tuiki tavallisia ihmisiä, jotka ovat todennäköisesti hekin aikoinaan epäröineet ehdokkaaksi lähtemistä.

Moni kainostelee ehdokkuutta, koska ei pidä itseään riittävän osaavana tai kokeneena. Ihan suotta.

Vanhan viisauden mukaan ihmiset ovat tehtäviä ennenkin hoitaneet. Kunnanvaltuustoissa istuu sairaanhoitajia, eläkeläisiä, bussikuskeja, työttömiä, toimitusjohtajia, kuvataiteilijoita ja opiskelijoita. Siis kaikenlaisia naisia ja miehiä eri ikäluokista.

Ei tarvitse olla hallintotieteiden maisteri voidakseen asettua ehdolle. Demokratian kannalta on päinvastoin arvokasta, että valtuustoon saadaan kokemusta erilaisista elämäntilanteista ja eri aloilta.

Jokainen ihminen on jonkin alueen asukas ja kunnan palvelujen asiakas. Jokaisella on kokemuksia omalta opiskelu- tai työpaikalta. Jokainen tuntee myös monia muita ihmisiä, joilla jokaisella on omat elämäntarinansa. Juuri tätä arjen kokemusta kunnallisessa päätöksenteossa tarvitaan.

Toisia arveluttaa ajanmeno. Töissä voi olla kiirettä, pienet lapset vievät joutavan ajan tai valmistuakin pitäisi.

Oman osallistumisen voi kuitenkin sopeuttaa käytettävissä olevan ajan mukaan. Kunnallispolitiikkaa voi halutessaan tehdä vaikka puolipäiväisesti, mutta vähimmillään kyse on muutamasta kokouksesta ja esityslistojen lukemisesta kuukaudessa.

Lähdin itse ensimmäisen kerran ehdolle kunnallisvaaleissa 18-vuotiaana lukiolaisena. Suunnittelin tietokoneella pienen vaalilappusen, jota monistin mustavalkoisena ja jaoin teknobileissä.

Minulla ei ollut komeaa akateemista tutkintoa eikä mittavaa työkokemusta. En ollut toiminut vuosia puolueessa, ja Tampereella olin asunut vasta muutamia vuosia.

Uskoin kuitenkin, että minulla oli muuta annettavaa: kokemusta kansalaistoiminnasta ympäristön ja ihmisoikeuksien puolesta sekä ennen kaikkea palava halu parantaa maailmaa. Ensimmäisellä yrittämällä pääsin vara- ja neljä vuotta myöhemmin varsinaiseksi valtuutetuksi.

Kertaakaan en ole katunut.

Tekijänoikeuslaki uudistettiin vuonna 2005. Laki rakentuu pitkälti oletukselle musiikin tallentamisesta fyysisille tallenteille kuten cd- ja vinyylilevyille.

Sittemmin digitaalisesti hankitun musiikin merkitys sekä kuluttaja- että ammattikäytössä on kasvanut huomattavasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kappalemäärällä mitattuna jo yli puolet musiikista ostetaan digitaalisina tiedostoina verkosta.

Tekijänoikeusjärjestöt kohtelevat erityisesti verkosta laillisesti hankittuja kappaleita tavalla, jota DJ:t pitävät kohtuuttomana. Hankalimpia käytännöt ovat DJ:iden valtaenemmistölle, joka soittaa musiikkia sivutoimisesti tai harrastuspohjalta.

Tekijänoikeudella suojattujen musiikkikappaleiden julkinen esittäminen on lain mukaan sallittua, kunhan korvauksista tekijänoikeusjärjestöille huolehditaan. Korvausten maksamisesta vastaavat klubit ja muut keikkapaikat, ja keskikokoisella yökerholla korvausten suuruusluokka on 5 000–10 000 euroa vuodessa.

Tekijänoikeuslaki kuitenkin kieltää tekijänoikeuksilla suojattujen kappaleiden valmistamisen ilman oikeudenhaltijan lupaa. Tekijänoikeusjärjestöt tulkitsevat lakia niin, että lain tarkoittama kappaleen valmistaminen on kyseessä silloin, jos laillisesti ostettu digitaalinen musiikkitiedosto kopioidaan tai siirretään esittämistä varten jollekin toiselle välineelle (esimerkiksi muistitikku tai cd-levy) siltä tallennusvälineeltä, jolle se on alun perin ladattu (esimerkiksi tietokoneen kovalevy). Tällaisesta käytöstä järjestöt haluavat periä erillisen korvauksen.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat erillistä korvausta myös siinä tapauksessa, että kappale toistetaan alkuperäiseltä tallennusvälineeltä, mutta käytetyn musiikkikaupan käyttöehdot kieltävät julkisen esittämisen. Julkisen esittämisen kieltävä ehto liitetään rutiininomaisesti myös fyysisiin tallenteisiin, mutta järjestöt vaativat erillistä korvausta vain DJ:iden digitaalisista tiedostoista soittamista kappaleista.

Esittävien taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö Gramex perii DJ:iltä korvausta arvonlisävero huomioon ottaen 208 euroa enintään 900 kappaleesta, 347 euroa 3 000 kappaleesta ja 497 euroa 7 000 kappaleesta vuodessa. Musiikin tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto puolestaan laskuttaa 114 euroa enintään 800 kappaleesta, 228 euroa 3 000 kappaleesta ja 346 euroa 5 000 kappaleesta vuodessa.

Harrastelija-DJ, joka soittaa vuodessa yhdellä keikalla 30 kappaletta, joutuu siis maksamaan korvausta 322 euroa eli yli 10 euroa kappaleelta. Musiikista voi joutua maksamaan kolmesti: ensin kun musiikkitiedosto ostetaan, toiseksi kun esittämispaikka maksaa korvauksen ja kolmanteen kertaan DJ:n maksamilla korvauksilla.

Päälle voi tulla vielä neljäs kerta, jos tiedostot on tallennettu välineelle, josta on maksettu hyvitysmaksua. Ammattikäytössä hyvitysmaksusta voi hakea palautusta, mutta moni ei tiedä mahdollisuudesta tai kokee palautuksen hakemisen olevan turhan hankalaa suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Palautusta voi myös hakea vain yritys tai yhteisö, eivätkä kaikki DJ:t esiinny yrityksen tai yhteisön kautta.

Ongelma ei koske vain DJ:itä, vaan myös useita suomalaisia pk-yrittäjiä. Monet kaupat, kampaamot, kahvilat, liikunnanohjaajat tai vaikka autokorjaamot rikkovat tekijänoikeusjärjestöjen tulkinnan mukaan lakia soittamalla taustamusiikkia radion tai cd:n sijaan iPodilta tai tietokoneelta.

Tekijänoikeuskorvaukset DJ:iden soittamista kappaleista tuloutetaan radiosoiton jakosuhteilla. Näin korvaukset eivät usein kohdennu niille, joiden musiikkia DJ:t soittavat. Vähemmän tunnettujen artistien ja pienten levy-yhtiöiden musiikin soittamisesta hyötyvät käytännössä eniten muutenkin taloudellisesti parhaiten menestyvät artistit ja suuret levy-yhtiöt. Korvauksia peritään myös sellaisten artistien kappaleista, joita tekijänoikeusjärjestöt eivät edusta.

Suomen lainsäädännössä on pyritty mahdollisimman pitkälle teknologianeutraaliuteen. Esimerkiksi sananvapautta koskeva sääntely on pyritty pitämään samanlaisena riippumatta siitä, ilmaiseeko itseään sanomalehdessä, radiossa vai blogissa.

Vastaavasti tekijänoikeuksia koskevan sääntelyn tulee kohdella eri tekniikoita samanarvoisesti. DJ:iltä ei ole perusteltua vaatia lisää korvauksia vain siksi, että he soittavat musiikkia vinyylien tai cd-levyjen sijaan digitaalisista tiedostoista.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavat kysymykset:

voidaanko tekijänoikeusjärjestöjen DJ:iltä nykyään perimiä korvauksia pitää kohtuullisina ja aiotaanko sääntelyä muuttaa niin, että se mahdollistaa laillisesti fyysisinä tallenteina tai digitaalisesti ostettujen musiikkikappaleiden tallentamisen esittämistä varten ilman ylimääräistä korvausta?

Helsingissä 26. päivänä huhtikuuta 2012

Oras Tynkkynen /vihr

Nykyinen tarveharkintainen sosiaaliturva johtaa kannustinloukkuihin. Esimerkiksi yksinhuoltajan tulot voivat jopa pienentyä, jos hän menee töihin. Tukiviidakko tekee myös perusturvan saamisesta usein hankalaa ja lisää järjestelmän kustannuksia. Työnhakija ei välttämättä edes tiedä ennalta, kannattaako työtä ottaa vastaan.

Näihin ja moniin muihin ongelmiin perustulo tarjoaa ratkaisun. Työnteosta tulee kannattavampaa. Perusturvan varassa elävän arki ei kulu lomakkeita täytellen. Pätkätöitä tekevä ei jää tyhjän päälle.

Pääkirjoituksessa tämä myönnetään. Perustuloa kuitenkin arvostellaan, koska se ei ratkaisisi työttömyyttä kokonaan. Ei ratkaisekaan. Silti sosiaaliturvaa pitää uudistaa niin, että se parantaa työllistymisen mahdollisuuksia. Perustulo tukee myös uusien työpaikkojen luomista, koska se takaa sosiaaliturvan myös yrittäjille ja helpottaa riskinottoa.

Pääkirjoituksessa annetaan ymmärtää, että perustulokeskustelu ei johda mihinkään. Hallitus on kuitenkin jo ensimmäisen vuoden sisään toteuttanut kolme vihreiden tavoittelemaa uudistusta perustulon suuntaan.

Työmarkkinatuen tarveharkinnasta luovutaan, mikä vapauttaa työttömiä puolisoita työnhakuun ja vähentää köyhyyttä. Pienituloisten veronkevennyksiä on jatkettu, mikä helpottaa työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista ja parantaa pienituloisten asemaa. Lisäksi kehysriihessä hallitus päätti, että työllistymisbonusta kokeillaan ja työttömän verokorttia selvitetään.

Pääkirjoituksessa epäillään myös, että perustulo ei sopisi suomalaiseen arvomaailmaan. Päinvastoin nykyinen byrokraattinen ja työnteosta rankaiseva sosiaaliturva sopii siihen huonosti. Paljon paremmin suomalaisten arvoja heijastelee malli, jossa työn vastaanottamisesta tehdään kannattavampaa eikä ketään jätetä heitteille.

Ville Niinistö
vihreiden puheenjohtaja

Oras Tynkkynen
vihreiden kansanedustaja

Minusta oli kiinnostavaa opetella uusia asioita. Perehdyin paljon myös omine nokkineni koulun ulkopuolella.

Ihan kaikesta en toki pitänyt. Liikuntatunneista jäi sen verran ankeita muistoja, että koulun jälkeen kesti pitkään löytää liikkumisen ilo uudelleen. Käsitöissä ja kuvaamataidossa olin korkeintaan keskinkertainen. Myös näytteleminen sopi kaltaiselleni vetäytyvälle luonteelle tosi huonosti.

Steinerkoulussa opiskeltiin paljon sellaisia aineita, joihin peruskoulun puolella ei törmää. Lukion opintoihin kuului mm. tähtitiedettä, geologiaa ja arkkitehtuuria. Kävimme myös maatalous- ja maanmittausleireillä.

Koulussa opinkin paljon ja monenlaista. Englannin ja ruotsin tunneilla opitun varaan on ollut helppo rakentaa kielitaitoa myöhemmin elämässä. Maantieto, historia ja filosofia tarjosivat tietoja, joista on ollut hyötyä sekä toimittajana että kansanedustajana. Erityisesti matematiikka opetti järjestelmällistä ajattelua. Koulussa oppi myös oppimaan: perehtymään uusiin asioihin.

Jälkeenpäin arvostan myös niitä aineita, jotka kouluaikana tuntuivat aika turhilta. En voi väittää käyttäneeni maanmittauksen ja tähtitieteen oppeja työelämässä, mutta sivistyneen ihmisen kuuluu ymmärtää maailmaa laajasti. Oudot aineet tarjoavat toisenlaisen näkökulman maailmaan. Nuorena on myös vaikea arvata ennalta, mitä tietoja saattaa myöhemmin tarvita. Ja joskus ihan vain kasvattaa luonnetta tehdä asioita, jotka eivät ole pelkästään kivoja.

Tärkeintä en silti oppinut koulussa. Eniten opin elämällä, kokemalla ja kokeilemalla.

Kouluaikoina matkustin junalla Kiinaan ja vietin kuukauden reissaten eteläisessä Afrikassa. Seikkailin hylätyissä tehtaissa ja kävin laittomissa teknobileissä. Valtasin katuja ja asetuin 18-vuotiaana ehdolle kunnallisvaaleissa.

Paljon opin ihmisiltä. Kavereilta ja matkoilla tavatuilta tuntemattomilta; ihmisiltä, joiden kanssa olin samaa mieltä, mutta yleensä enemmän ihmisiltä, joiden kanssa olin eri mieltä.

Jos voisin palata kouluaikoihin, tekisin joitakin asioita toisin. Opiskelisin ranskaa, sillä nuorena uusia kieliä on paljon helpompi opiskella kuin vanhempana. Lähtisin vaihtoon, koska eläminen toisessa maassa ja kulttuurissa opettaa enemmän kuin parhaatkaan kurssit. Ehkä satsaisin enemmän aineisiin, jotka eivät osuneet mukavuusalueelleni ja joissa en ollut hyvä.

Mutta ennen kaikkea eläisin enemmän. Puhuisin, halaisin, katsoisin uusia ihmisiä uteliaasti silmiin. Liftaisin, kävisin treffeillä, lähtisin jatkoille. Heittäytyisin hetken vietäväksi – vaikka sitten joskus ehtisi lukea ruotsin kieliopin kokeeseen vähemmän.

Koulu antaa paljon tietoja, taitoja ja valmiuksia. Siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Tuskin koskaan myöhemmin elämässä osaavat ammattilaiset tekevät pitkät päivät kärsivällisesti töitä vain, jotta oppisit uusia asioita elämästä ja maailmasta.

Tärkeintä ei silti ole oppia derivointia tai saksan epäsäännöllisiä verbejä, perintötekijöitä tai Afrikan maiden pääkaupunkeja. Tärkeintä on oppia ihmisiksi.

Sitä voi oppia koulussa, mutta ennen kaikkea sitä oppii elämällä.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja, joka opiskeli Jyväskylän ja Tampereen Rudolf Steiner -kouluissa.

– Hyviä tavoitteita, ohjelmia ja strategioita, selvityksiä ja selontekoja riittää. Nyt tarvitaan ministeriltä, hallitukselta ja koko eduskunnalta rohkeutta tehdä päätöksiä riittävistä toimenpiteistä, kansanedustaja Oras Tynkkynen korosti vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.

– Auto on välttämätön isolle osalle suomalaisia – nyt ja tulevaisuudessa. Maaseudun autoilijoita ei saa kuitenkaan käyttää ihmiskilpenä siellä, missä omalle autolle voi tarjota parempia vaihtoehtoja. Suurilla kaupunkiseuduilla riittää joukkoliikenteen tarvitsemia joukkoja – kunhan busseista, junista ja ratikoista tehdään kyllin houkuttelevia.

Euro on hyvä konsultti niin autokaupassa kuin maantiellä. Vihreät haluaa tehdä taloudellisella ohjauksella joukkoliikenteestä ja vähäpäästöisestä autoilusta taloudellisesti houkuttelevampaa.

– Edellinen hallitus porrasti viisaasti auto- ja ajoneuvoverot päästöjen mukaan. Sillä uusien autojen päästötaso on saatu romahtamaan. Tämä hallitus vahvistaa päästöporrastusta, mikä tekee energiatehokkaista ja vähäpäästöisistä autoista houkuttelevan vaihtoehdon yhä useammalle suomalaiselle. Tällä tiellä pitää jatkaa.

– Työmatkakuluvähennykseen käytetyistä veroeuroista 4/5 menee yksityisautoiluun ja siitä iso osa pendelöintiin kehyskunnista keskuskaupunkeihin. Työmatkakuluvähennystä ja kilometrikorvausta on aika kohtuullistaa sekä valtiontalouden että ympäristön takia.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että ratoihin satsataan enemmän kuin teihin. Vihreiden pitkäaikainen tavoite – raitiovaunu Tampereen ja Turun seuduille – ottaa ison harppauksen eteenpäin.

Lue koko puhe >>

Taloudellisesti vaikeina aikoina liikennehankkeisiin on vaikea raapia suuria summia. Siksi on ratkaisevan tärkeää kohdentaa niukat veroeurot fiksusti. Tässä hallitus on onnistunut varsin hyvin.

Väyläinvestoinneissa ratoihin satsataan nyt teitä enemmän. Laskentaperusteiden vaihtelun takia vertaileminen on vaikeaa, mutta osuuden on arvioitu olevan vielä suurempi kuin edellisessä hallituksessa – joka sekin satsasi jo ratoihin suhteessa enemmän kuin mikään edeltäjänsä.

Kohdennus junaliikenteeseen mahdollistaa mm. pääradan kapasiteetin lisäämisen Helsingin ja Riihimäen välillä, elinkeinoelämälle tärkeän Ylivieska-Iisalmi-Kontiomäki-yhteyden parantamisen sekä junien ohjausjärjestelmän uusimisen. Tampereen ja Turun lähiraideliikennehankkeet saavat vihreää valoa, kun valtio sitoutuu rahoittamaan niitä kolmanneksen osuudella.

Politiikoilla on taipumus rakastua näyttäviin suurhankkeisiin kuten moottoriteihin ja kokonaan uusiin ratayhteyksiin. Liikenteen toimivuuden ja kestävyyden kannalta parempia tuloksia saadaan kuitenkin usein kohentamalla nykyisten väylien kuntoa ja tekemällä niihin pieniä parannuksia. Hallitus siirtääkin aivan oikein rahoituksen painopistettä uusista hankkeista kunnossapitoon.

Selonteko olisi voinut olla vihreästä näkökulmasta rohkeampikin. Kävely ja pyöräily ansaitsevat enemmän huomiota – ja ennen kaikkea kunnianhimoisia tavoitteita ja tehokkaita edistämiskeinoja. Älyliikenteen ratkaisuissa on korkea aika edetä sanoista tekoihin. Purkamalla raideliikenteen monopoli hallitusti ja vaiheittain voidaan parantaa palveluja ja alentaa hintoja.

Nykyisiä autoilijoilta perittäviä veroja tulee korvata ajan ja paikan mukaan porrastetuilla tienkäyttömaksuilla. Näin voidaan samaan aikaan vähentää autoilun ympäristöhaittoja ja keventää syrjäseuduilla autoa todella tarvitsevien autoilijoiden taakkaa. Odotan, että ministeri Kyllöseltä löytyy sisua viedä maksuja eteenpäin, kun Jorma Ollilan vetämä selvitys aiheesta valmistuu.

Selonteko on silti hyvä avaus. Sen varaan tulee hallituskaudella rakentaa lisätoimia liikenteen sujuvuuden parantamiseksi, päästöjen vähentämiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.

Oras Tynkkynen

Already ten countries and eight states in the United States have ceased to discriminate against couples based on the gender of the spouse. This brings the number of people living in legislatures with marriage equality globally to quarter of a billion.

Latest additions to the equality club are the states Washington and Maryland in the United States. This gives me great joy not only politically, but also personally. In 2013 I will have the fortune to witness my dear friends Marko and Michael get married in Seattle, Washington.

Finland, too, has been debating marriage equality for years. We now have the necessary ingredients to take a step forward.

Three of our four Scandinavian partners have full marriage equality and the fourth, Denmark, is expected to join ranks soon. Five of the six government parties support the cause. All polls show consistently that there are more Finns in favour of allowing same-sex couples to marry than are against it.

A bill on marriage equality attracted the support of 76 MPs out of 200, including several party leaders and ministers. However, it is likely to get buried in a committee unwilling to let the parliament have a decisive vote.

In a recent parliament debate the bill met with fierce opposition. Representatives of the populist right-wing True Finns party likened granting equal rights to approving of polygamy, incest and even paedophilia. The bill, the opponents argued, would desecrate the holy union between a man and a woman.

This, of course, is nonsense. Marriage equality should really be a non-issue.

According to the Finnish constitution no one should be discriminated against. Allowing two consenting adults to marry does not cost anything. Marriage equality does not diminish existing marriages. Nor does it force anyone to make choices that go against their religious or personal values.

It is somewhat embarrassing that countries like South Africa and Argentina have already achieved marriage equality, but Finland continues to drag her feet. In Iceland the parliament passed a similar measure unanimously, here it is still subject to a fierce – and at times vile and raucous – debate.

But Finland, too, will follow. The writing is already on the wall.

Earlier this year Sauli Niinistö won the presidential elections by a wide margin. He supported granting equal rights to same-sex couples.

The runner-up, Pekka Haavisto from the Greens, not only called for full marriage equality. He also happens to live in a registered partnership with a male spouse.

Finns are ready for marriage equality. It is time for parliamentarians to smell the coffee and pass the bill.

Oras Tynkkynen

Tynkkynen eritteli kolme sitkeästi elävää myyttiä, joiden takia Vihreitä usein vierastetaan maaseudulla. Niiden mukaan Vihreät haluaisi ajaa ihmiset maalta kaupunkeihin, tahtoisi asuttaa kaikki suomalaiset betonikerrostaloihin ja haluaisi kurittaa autoilijoita syrjäseuduilla.

- Sanotaan tämä siis selvästi: Vihreiden mielestä maaseudulla saa asua nyt ja maaseudulla saa asua myös tulevaisuudessa, Tynkkynen painotti valtuuskunnalle.

- Kuitenkin jos monet ihmiset joka tapauksessa päättävät muuttaa maalta kaupunkeihin, heillä pitää olla mahdollisuus kohtuuhintaisiin asuntoihin kestävästi osana eheää yhdyskuntarakennetta, Tynkkynen sanoi.

Betonimyyttikään ei pidä paikkaansa, sillä vihreissä kaupungeissa asutaan nykyistä useammin puisissa rakennuksissa, niin kerros- kuin rivitaloissakin. Tehokas rakentaminen voi olla myös matalaa ja ihmisläheistä.

Isossa osassa Suomea autoja tarvitaan liikkumiseen. Vihreät haluaa kuitenkin muuttaa autoilun nykyistä vihreämmäksi. Vihreiden esittämät paikannukseen perustuvat maksut keventäisivät autoilun veroja siellä, missä omaa autoa on käytännössä pakko käyttää. Nykyinen autovero voitaisiin poistaa kokonaan ja polttoaineveroja voitaisiin alentaa. Tienkäyttömaksut voitaisiin porrastaa niin, että maksut olisivat korkeimpia suurissa kaupungeissa ruuhka-aikaan ja alimpia siellä, missä ruuhkia ei ole.

- Maaseudun autoilijan siis kannattaa äänestää Vihreitä, Tynkkynen tiivisti.

Tynkkynen hahmotteli puheessaan myös, millaista on hyvä vihreä aluepolitiikka. Aluepolitiikka voi monen mielessä yhdistyä siltarumpupolitikointiin, mutta Tynkkysen mukaan aluepolitiikan voi nähdä myös toisin.

Pohjimmiltaan on kyse siitä, että ihmiset toivovat voivansa elää ja menestyä omalla kotiseudulla myös tulevaisuudessa. Vihreällä politiikalla on tässä suomalaisille annettavaa.

- Me emme kannata vanhakantaista aluepolitiikkaa, mutta olemme tukeneet valtion erityistoimien kohdentamista rakennemuutoksesta kärsiville alueille. Fiksu aluepolitiikka perustuu alueiden omiin vahvuuksiin ja kestävään kehitykseen. Meidän on rakennettava oma, historian painolastista vapaa vihreä aluepolitiikka, Tynkkynen sanoi.

Eduskunnan täysistunnossa käytiin viime viikolla värikäs keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Lain vastustajat pelottelivat moniavioisuudella, insestillä ja jopa pedofilialla. James Hirvisaari (ps.) sai jotenkin sotkettua mukaan minareetitkin.

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat vetosivat useaan otteeseen tutkimuksiin. Esimerkiksi Mika Niikko (ps.) väitti, että tutkimusten perusteella “lapsen kehityksen kannalta parasta on kasvaa isän ja äidin kotona hoivassa”.

Keskiviikkona Niikon avustaja lähetti pyynnöstäni koosteen mainituista tutkimuksista. Mitä niistä kävi ilmi?

Saamistani 20 kirjoituksesta ilmeisesti vain kaksi on julkaistu vertaisarvioiduissa artikkelisarjoissa. Niitä ei siis ole altistettu tiedeyhteisön kriittiselle tarkastelulle, eivätkä toiset tutkijat ole voineet varmistaa, että tutkimusmenetelmissä on tolkkua.

Tämä ei estä monia kirjoittajia arvostelemasta tutkimuksia, jotka kriittisen seulan ovat läpäisseet. Kirjoituksissa kannetaan huolta tutkimusten pienistä tai valikoituneita otoksista. Edustavan otoksen kokoaminen ajoittain syrjinnän kanssa kamppailevasta vähemmistöstä ei olekaan aina helppoa.

Erityisesti Yhdysvalloissa on kuitenkin tehty myös hyvin laajaan ja edustavaan otokseen perustuvia tutkimuksia. Niiden tulokset tukevat aiempaa tutkimusta: merkittäviä eroja samaa sukupuolta olevien vanhempien perheiden lasten kehityksessä ei ole havaittu.

Niikon suosimat artikkelit ja niissä käytetyt lähteet sisältävät tutkimusnäkökulmasta monia eriskummallisuuksia ja jopa räikeitä puutteita. Esimerkiksi

• oikeustieteen professori perustelee näkemyksiään lapsen ja vanhemman suhteesta saduilla
• homoseksuaalisuus on tarttuvaa “maalaisjärjen” perusteella, mitä todistellaan viittaamalla vuonna 1974 julkaistuun kyselytutkimukseen
• kirjoitus on otsikoitu “Väittelyssä testattuja tiivistyksiä avioliiton puolustukseksi” (“Debate-Tested Sound Bites on Defending Marriage”), ja sen lähteinä on käytetty mm. CNN:n ja ABC Newsin uutisia
• tutkimus on julkaistu sarjassa, jonka nimi oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten rodunjalostukseen viittaava The Eugenics Review
• homovanhempien lasten seksuaalista suuntautumista tarkastellaan aineistolla, jossa kuuden pojan joukosta kaksi (eli kirjoitusta lainaten “jopa 33 %”) pitää itseään homona
• homo- ja lesboparien lähisuhdeväkivallan yleisyyttä perustellaan kirjekyselyllä, johon vastasi tuhannesta ihmisestä 66
• homojen parisuhteiden kestoa tarkastellaan aineistolla, johon kelpuutettiin eri vaiheissa esimerkiksi vain HIV-positiivisia tai ei-yksiavioisia miehiä

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat siteeraavat ahkerasti Paul Cameronin tutkimuksia. He jättävät yleensä häveliäästi mainitsematta, että Yhdysvaltain psykologinen seura, Nebraskan psykologinen seura ja Yhdysvaltain sosiologinen seura ovat kukin vuorollaan erottaneet Cameronin tai tuominneet hänen työnsä vakavien tieteellisten väärinkäytösten ja tutkimusten vääristelyn vuoksi

Yhdessä tutkimuksessa Cameron luki “kaikki amazon.comista huhtikuussa 2004 saatavat kirjat, jotka käsittelivät aikuisia, joilla oli transsukupuolisia tai homovanhempia”. Niissä homo-, lesbo- ja trans-vanhemmat sekä heidän lapsensa kertoivat omia tarinoitaan. Kirjoja löytyi kolme.

Yhdessä aineiston kirjoista oli nimenomaan haettu tarinoita sateenkaariperheen lapsilta, jotka ovat itse homoja tai lesboja. Jos aineiston valikoi näin, on toki helpompi väittää homovanhempien saavan homolapsia.

Kaikesta huolimatta osa Niikonkin mainitsemista tutkimuksista puhuu hänen omia väitteitään vastaan. Erässä tutkimuksessa opettajat ja äidit havaitsivat sateenkaariperheiden lapsissa enemmän merkkejä kiintymyksestä, vastaanottavaisuudesta ja huolenpidosta. Lapset myös pitivät itseään muita useammin koulussa ja naapurustossa pidettyinä. Tämänkö perusteella samaa sukupuolta olevilta pareilta pitäisi kieltää avioliitto ja mahdollisuus hakea adoptiota?

Niikon suosimat kirjoitukset eivät siis anna aihetta arvioida uudelleen tiedeyhteisön varsin vankkaa käsitystä. Sen mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset kasvavat kutakuinkin yhtä onnellisiksi, tasapainoisiksi ja hyvällä itsetunnolla varustetuiksi kuin eri sukupuolta olevien vanhempien mukulat.

Oras Tynkkynen