Maankohoamisrannikolle sijoittuva Hanhikiven luonto on poikkeuksellisen arvokas. Alueella viihtyvät monet uhanalaiset kasvi- ja lintulajit.

Ainutlaatuinen luonto ei vakuuttanut niitä kokoomuslaisia, keskustalaisia ja sosialidemokraattisia kansanedustajia, jotka äänestivät Fennovoiman ydinvoimalan puolesta. Onneksi hanke saattaa kaatua taloudellisiin riskeihinsä.

Olkiluotoon rakennettavan ydinreaktorin hinta saattaa jopa tuplaantua alkuperäiseen arvioon verrattuna. Vaikka Fennovoima yrittää ottaa opiksi Olkiluodon virheistä, moni muu tekijä on omiaan pikemminkin lisäämään kustannuksia.

Fukushiman ydinkatastrofin jälkeen turvallisuusvaatimuksia syynätään entistä tarkemmin, mikä voi kasvattaa hintaa. Tarjoukset reaktorista on saatu vain kahdelta firmalta, joten kilpailu jää rajalliseksi.

Olkiluodon fiaskon jälkeen kumpikaan tuskin suostuu toimittamaan laitoksen avaimet käteen -periaatteella ja kiinteällä hinnalla. Jos hanke viivästyy, maksajiksi joutuvat siis myös rahansa peliin laittaneet kunnalliset energialaitokset.

Viides ydinreaktori nousee Olkiluodossa voimala-alueelle, jolla iso osa infrastruktuurista on valmiina. Hanhikiven luontoon kaikki pitää rakentaa nollasta. Jos Fennovoima joutuu vielä kaivamaan kokonaan oman ydinjätehaudan, kustannukset nousevat entisestään.

Euroopan talouskriisin keskellä ydinvoimala on jättimäinen riski-investointi. Nähtäväksi jää, löytyykö hankkeelle rahoitusta – ja jos löytyy, millä hinnalla.

Suuri kysymysmerkki on myös hankkeen veturin, saksalaisen energiajätin E.ONin sitoutuminen. Saksan alettua ajaa ydinvoimaa alas firmalta sulivat kotimarkkinat.

Viiden viime vuoden aikana maailman ydinvoimakapasiteetti on laskenut liki 4 000 megawattia. Samaan aikaan tuulivoimakapasiteetti on kasvanut huikeat 160 000 megawattia. Onko E.ONin strateginen intressi tarrautua ydinvoimaan, auringonlaskun markkinaan?

Hanhikiven luonnolla ja paikallisilla asukkailla on siis vielä toivoa.

Oras Tynkkynen

Remontti sinänsä tulee tarpeeseen. Kuntarakennetta pitää päivittää, jotta hyvinvointipalvelut ja niiden tarvitsema rahoitus voidaan turvata myös tulevaisuudessa.

Uudistusta ei kuitenkaan saa tehdä kansanvallan kustannuksella, vaan päinvastoin sitä vahvistaen.

###

Jo nykyään monet kunnat ovat demokratian kannalta auttamatta liian suuria. Inari on pinta-alaltaan lähes 3 000 Kauniaisen ja Helsinki väestöltään yli 5 000 Sottungan kokoinen.

Meillä Tampereella on yli 3 000 kuntalaista jokaista valtuutettua kohti ja määrä kasvaa koko ajan. Tarpeet ja olot ovat tyystin erilaisia maaseutumaisessa Teiskossa, palveluvaltaisessa keskustassa ja pienen suomalaisen kaupungin kokoisessa Hervannan lähiössä.

Päättäjä voi käyttää aikansa yksin kouluverkon hahmottamiseen. Mutta kun pitäisi tuntea myös terveyskeskuksia, jätehuoltoa, kuntataloutta, jääkenttiä, vesiosuuskuntia ja päiväkoteja. Ja pari muutakin asiaa.

###

Järkevä ratkaisu ei ole vetäytyä kuntauudistuksesta, niin kuin oppositiosta on vaadittu. Kuntaremonttia kannattaa pikemmin käyttää mahdollisuutena parantaa kansalaisten mahdollisuuksia osallistua.

Siis lähibyrokratian sijaan lähidemokratiaa.

Keinoja on monia. Joillakin alueilla voi toimia vaaleilla valittu kunnanosavaltuusto. Sillä tulee olla valtaa päättää paikallisista asioista – ja varoja päätösten toteuttamiseksi.

Kansanäänestyksiä on tähän asti käytetty lähinnä kuntaliitosten torppaamiseen. Kuntalaisilta sietäisi kysyä muistakin isoista ratkaisuista.

Usein luonteva lähidemokratian paikka on kuntalaisen käyttämä palvelu. Vanhainkodin asukkaat, bussien matkustajat ja museoiden kävijät ovat palveluiden parhaita asiantuntijoita.

###

Demokratia pitää ottaa vakavasti myös rakennemalleja pyöriteltäessä. Helsingin ja Tampereen seuduilla kannattaa harkita niin sanottua aluekuntamallia.

Mallissa seudun nykyiset kunnat säilyvät vastuullisina lähipalveluista ja paikallisesta kaavoituksesta. Aluekunta vastaa puolestaan asioista, joista on luonteva päättää alueellisesti: joukkoliikenteestä, sairaanhoidosta, toisen asteen koulutuksesta ja sen sellaisista. Kuntalaiset valitsevat päättäjänsä luonnollisesti vaaleilla.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja, joka istuu kolmatta kautta Tampereen kaupunginvaltuustossa.

Seuraavaksi aloite etenee täysistunnon lähetekeskustelusta valiokunnan käsittelyyn. Valiokunta toivottavasti paneutuu aloitteeseen perusteellisesti ja välittää sen takaisin täysistuntoon eduskunnan lopullista kannanottoa varten.

Tasa-arvoisessa avioliittolaissa on pohjimmiltaan kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta: samojen oikeuksien ja velvollisuuksien turvaamisesta kaikille pariskunnille. Emme erottele parisuhteita lainsäädännössä puolison ihonvärin tai äidinkielen mukaan. Onkin vaikea nähdä, miksi ero pitäisi tehdä puolison sukupuolen perusteella.

Tukea aloitteen ajatuksille on tullut aivan viimeksi kuluneina viikkoina. Helmikuun ensimmäisenä päivänä Washingtonin osavaltion senaatti hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain selvin luvuin. Jos ja kun myös edustajainhuone pian hyväksyy lain, tulee Washingtonista Yhdysvaltain seitsemäs osavaltio, jossa naimisiin voivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit.

Olen tästä edistysaskeleesta valtavan iloinen myös henkilökohtaisesti. Tasa-arvoinen avioliittolaki Washingtonissa mahdollistaa sen, että hyvät ystäväni Marko ja Michael voivat mennä naimisiin kesällä 2013. Haluan olla todistamassa kahden toisiaan rakastavan ja toisilleen omistautuneen ihmisen häitä.

Suomessa yhdenvertaisuus sai puolestaan vauhtia presidentinvaaleista. Ensimmäisellä kierroksella 71 prosenttia äänistä meni ehdokkaille, jotka kannattivat aloitteen mukaisesti yhtäläisiä oikeuksia kaikille pareille. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat samalla kannalla.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on tunnetusti herättänyt kiivasta keskustelua. Juuri kansalaisten kiinnostus on hyvä syy taata se, että eduskunta käsittelee aloitteen perusteellisesti ja pääsee lopulta myös äänestämään siitä.

En itse osaa sanoa, löytyykö eduskunnasta lopulta enemmistö tasa-arvoisen avioliittolain tueksi. Mutta oli sitten lain puolesta tai sitä vastaan, demokratialle kannattaa antaa mahdollisuus.

Suomalaisilla on oikeus siihen, että heidän valitsemansa edustajat pääsevät äänestämään täysistunnossa avioliittolaista.

Oras Tynkkynen

Puoluerajat ylittävä kansanedustajien ryhmä jättää tänään eduskunnan kansliaan lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Aloitteen sisältö julkistettiin 28.9.2011, jolloin aloitteeseen alettiin kerätä nimiä eduskunnassa.

Aloitteessa esitetään avioliittolain muuttamista niin, että vastedes naimisiin voisivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit. Samalla mahdollisuus solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita päättyisi. Aloitteessa ei esitetä muutoksia uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen. Kirkoilla säilyisi siis nykyiseen tapaan mahdollisuus päättää itse siitä, keitä ne haluavat vihkiä.

Aloitteen on allekirjoittanut 76 kansanedustajaa. Lista allekirjoittajista on alla aakkosittain eduskuntaryhmien suuruusjärjestyksessä.

- Puoluerajat ylittävään työhömme suhtauduttiin eduskunnassa yleensä myönteisesti, vaikka tavoittelemastamme sadasta nimestä jäätiinkin. Monet edustajat eivät halunneet allekirjoituksellaanprofiloitua asiassa, mutta kertoivat mahdollisessa äänestyksessä kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia, kommentoi avioliittolakiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Lasse Männistö (kok.).

Aloite lähetetään eduskunnassa todennäköisesti lakivaliokuntaan. Työryhmän jäsenet pitävättärkeänä, että eduskunta pääsisi äänestämään siitä.

- Ihmiset ovat valtavan kiinnostuneita avioliittolakialoitteen kohtalosta. Demokratian kannalta olisi hyvä saada se eduskunnan täysistunnon käsittelyyn ja äänestykseen. Jos aloite vain haudataan valiokuntaan, tulee samasta asiasta ennemmin tai myöhemmin luultavasti uuden perustuslain mahdollistama kansalaisaloite, arvelee avioliittolakiryhmän jäsen, kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.).

Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja Alexander Stubb (kok.) ja aloitteen valmistellut työryhmä jättävät aloitteen tänään klo 13.30 eduskunnan keskuskansliaan.

Lakialoitetta eduskunnassa eteenpäin vievään ryhmään kuuluvat kansanedustajat Lasse Männistö (kok.), Susanna Huovinen (sd.), Silvia Modig (vas.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Astrid Thors (r.). Tukea aloitteelle ovat osoittaneet edustajat myös muista ryhmistä.

Lisätietoja:

kansanedustaja Lasse Männistö, puh. 0440 160 382
kansanedustaja Susanna Huovinen, puh. 050 511 31 25
kansanedustaja Silvia Modig, puh. 050 512 04 21
kansanedustaja Oras Tynkkynen, puh. 050 512 15 84
kansanedustaja Astrid Thors, puh. 050 512 15 80

Aloitteen teksti

Lista allekirjottajista aakkosjärjestyksessä (eduskuntaryhmittäin suurimmasta pienimpään):

Markku Eestilä (kok.)
Sanni Grahn-Laasonen (kok.)
Leena Harkimo (kok.)
Harri Jaskari (kok.)
Sampsa Kataja (kok.)
Pia Kauma (kok.)
Lasse Männistö (kok.)
Jaana Pelkonen (kok.)
Sari Sarkomaa (kok.)
Alexander Stubb (kok.)
Eero Suutari (kok.)
Sinuhe Wallinheimo (kok.)
Sofia Vikman (kok.)
Henna Virkkunen (kok.)
Jouni Backman (sd.)
Eeva-Johanna Eloranta (sd.)
Maarit Feldt-Ranta (sd.)
Tarja Filatov (sd.)
Maria Guzenina-Richardson (sd.)
Rakel Hiltunen (sd.)
Susanna Huovinen (sd.)
Lauri Ihalainen (sd.)
Mikael Junger (sd.)
Ilkka Kantola (sd.)
Saara Karhu (sd.)
Anneli Kiljunen (sd.)
Krista Kiuru (sd.)
Miapetra Kumpula-Natri (sd.)
Antti Lindman (sd.)
Päivi Lipponen (sd.)
Riitta Myller (sd.)
Johanna Ojala-Niemelä (sd.)
Heli Paasio (sd.)
Sirpa Paatero (sd.)
Tuula Peltonen (sd.)
Kristiina Salonen (sd.)
Katja Taimela (sd.)
Hanna Tainio (sd.)
Erkki Tuomioja (sd.)
Tytti Tuppurainen (sd.)
Jutta Urpilainen (sd.)
Pauliina Viitamies (sd.)
Pia Viitanen (sd.)
Tuula Väätäinen (sd.)
Antti Kaikkonen (kesk.)
Paavo Arhinmäki (vas.)
Risto Kalliorinne (vas.)
Anna Kontula (vas.)
Martti Korhonen (vas.)
Merja Kyllönen (vas.)
Annika Lapintie (vas.)
Silvia Modig (vas.)
Jari Myllykoski (vas.)
Erkki Virtanen (vas.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Eila Tiainen (vas.)
Kari Uotila (vas.)
Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.)
Tuija Brax (vihr.)
Satu Haapanen (vihr.)
Pekka Haavisto (vihr.)
Johanna Karimäki (vihr.)
Ville Niinistö (vihr.)
Anni Sinnemäki (vihr.)
Osmo Soininvaara (vihr.)
Jani Toivola (vihr.)
Oras Tynkkynen (vihr.)
Thomas Blomqvist (rkp.)
Christina Gestrin (rkp.)
Elisabeth Nauclèr (rkp.)
Mikaela Nylander (rkp.)
Astrid Thors (rkp.)
Stefan Wallin (rkp.)
Ulla-Maj Wideroos (rkp.)
Jyrki Yrttiaho (vr.)
Markus Mustajärvi (vr.)

Merkittävintä vaaleissa oli ihmisten osallistuminen. Kymmenet tuhannet ottivat paikkansa aktiivisina kansalaisina ja toteuttivat demokratiaa käytännössä.

Turhan monille demokratiasta on tullut jotain, joka tapahtuu toisaalla, kun itse keskittyy omaan elämään. Osallistuminen on usein jäänyt äänestämiseen parin vuoden välein.

Jo viime kevät enteili uusia tuulia. Eduskuntavaalien yllätystuloksen selvittyä Vihreiden jäsenmäärä kasvoi 1,5 kuukaudessa puolella.

Se oli kuitenkin vielä pientä Pekka-ilmiöön verrattuna.

Ihmiset tamppasivat kakkosia hankeen, keräsivät kaverien kanssa roposia soppatykin pyörittämiseen, kuvasivat YouTube-videoita. Pekan puolesta tempaisivat niin kansanmuusikot, sarjakuvapiirtäjät kuin elokuva-ammattilaiset. Sosiaalinen media tursui ihmisten luovuutta.

Kampanjaa ei hallinnut — eikä olisi voinut hallita — kukaan. Ja juuri se oli siinä parasta.

Pekan kampanjaa ei tehty rahalla ja mainostoimistojen prameilla suunnitelmilla. Se tehtiin tavallisten suomalaisten innostuksella.

Meille suomalaisille demokratia on itsestäänselvyys ja saavutettu etu. Miljoonille muualla maailmassa se on vasta etäinen haave.

Unkarissa kansalaiset joutuvat katsomaan, kuinka demokratiaa rapautetaan pikavauhtia. Syyriassa ihmiset kuolevat armeijan luoteihin, koska haluavat suistaa vallasta brutaalin diktaattorin.

Vaalit ilman kansalaisten osallistumista ovat onttoa demokratiaa. Sisältö tulee kansalaisten osallistumisesta puolueissa ja kansalaisjärjestöissä, kaduilla ja sosiaalisessa mediassa.

Tuhansille Pekka-ilmiön tekijöille demokratia ei ole iskulause, vaan teonsana. Demokratia toteutuu, kun me kansalaiset osallistumme päätöksiin ja valitsemme suunnan.

Yhdessä tekemällä ja osallistumalla.

Oras Tynkkynen

Presidentinvaalit ovat todella liikuttaneet ja puhuttaneet – ensimmäistä kertaa myös sosiaalisessa mediassa. Se on tuonut keskusteluihin uutta intohimoa.

Välillä touhu uhkaa kuitenkin riistäytyä lapasesta. Jotkut kaverini julkaisevat ehdokkaastaan Facebookissa kymmenisen päivitystä päivässä. On pieni ihme, jos heillä on vielä ei-poliittisia kavereita jäljellä.

Suomessa kampanjointi on toki moniin muihin maihin verrattuna siistiä. Parantamisen varaakin silti on.

Ensinnäkin kampanjassa kannattaa keskittyä perustelemaan sitä, miksi pitää valitsemaansa ehdokasta hyvänä. Toisten ehdokkaiden (tai jopa heidän puolisoidensa) puutteilla ja mokilla on turha revitellä. Haukkuminen pistää helposti miettimään, eivätkö oman ehdokkaan ansiot riitä.

Toiseksi kaikissa ehdokkaissa on hyviä puolia. Arvostan esimerkiksi sitä, että Sauli Niinistö on herättänyt kriitistä keskustelua Euroopan talouskriisin hoidosta – silloinkin, kun oma puolue on ollut eri linjoilla. Kilpailijoita saa kiittää ja kehua.

Kolmanneksi demokratiassa ihmisellä on vapaus valita paitsi mitä äänestää, myös millä perusteella äänestää. Yksi painottaa edustavuutta, toinen ulkopoliittista osaamista, kolmas arvomaailmaa. Kaikilla on mielipiteeseensä yhtäläinen oikeus.

Neljänneksi jokainen ehdokas ja hänen kannattajansa ovat tehneet palveluksen demokratialle tarjoamalla äänestäjille vaihtoehdon. He ansaitsevat kunnioituksemme – myös ja erityisesti silloin, kun olemme heidän kanssaan eri mieltä.

Aina kaikki eivät toki noudata näitä periaatteita. Provosoitua ei silti kannata. Jos joku kampanjoi ilkeillen ja mustamaalaamalla, paras vastaus on toimia itse fiksummin.

Pekka Haaviston nousu Sauli Niinistön vakavasti otettavaksi haastajaksi johtuu osittain juuri siitä, että hän kohtelee kaikkia ihmisiä kunnioittavasti. Vaaliväittelyissä Pekka ei ole kisannut siitä, kuka hyökkää kilpailijoita vastaan räväkimmin ja kuka keksii ilkeimmän sutkautuksen.

Siinä on paljon opittavaa meille muille.

Oras Tynkkynen

Vihreiden periaateohjelman luonnos on nyt lähetetty kenttäkierrokselle. Luonnokseen toivotaan kommentteja puolueen paikallis- ja piiriyhdistyksiltä, valtakunnallisilta jäsenjärjestöiltä sekä tietysti yksittäisiltä vihreiltä.

Kommentointimahdollisuus ei kuitenkaan rajoitu vain Vihreiden jäseniin. Luonnos lähetetään lausuntoja varten myös järjestöille Suomen Yrittäjistä Animaliaan ja Suomen sosiaali ja terveys ry:hyn. Täällä blogissa kaikkien kiinnostuneiden on mahdollista osallistua keskusteluun.

Kierrokselle lähteneessä luonnoksessa on pyritty ottamaan huomioon tähän asti saatuja kommentteja. Kummeksuttaneita kohtia on muokattu ja aukkoja tilkitty. Samalla tekstiä on tiivistetty ja siistitty.

Niin kuin periaateohjelmaan kuuluu, luonnoksessa otetaan kantaa isoihin yhteiskunnallisiin ja eettisiin kysymyksiin. Otetaan muutama esimerkki.

Luonnoksen mukaan siat ja lehmät ovat Vihreille tuntevia olentoja, joilla on oikeus lajityypilliseen elämään ilman kohtuutonta kärsimystä. Mutta onko eläinten oikeuksista sanottu riittävän vai ehkä jo liiankin painokkaasti?

Ohjelmassa peräänkuulutetaan kohtuutaloutta, jossa taloudellinen toiminta tapahtuu ympäristön asettamissa rajoissa. Riittääkö tämä vastaukseksi kasvukriittiseen degrowth-keskusteluun?

Ihmisellä on pohjan mukaan oikeus paitsi hyvään elämään, myös hyvään kuolemaan. Eutanasia jakaa kuitenkin vahvasti mielipiteitä – esimerkiksi osa lääkäreistä, kirkon ihmisistä ja vammaisaktivisteista suhtautuu siihen kriittisesti.

Aiemminkin tässä blogissa on puhuttu siitä, miten onnellisuus yhteiskunnallisena tavoitteena jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Sen osuutta tekstistä on tiivistetty, mutta edelleen puhutaan onnellisuuspolitiikasta. Onko se tarpeeksi vai liian vähän?

Oras Tynkkynen

Kirjoituksen jälkeen olen törmännyt moniin väitteisiin, joiden mukaam Pekkaa ei kannattaisi äänestää. Käyn niistä tässä läpi viisi.

1) Uutispäivä Demari: siviilipalvelusmiestä ei ole koskaan valittu puolustusvoimain ylipäälliköksi
Demaria ei näytä häiritsevän se, että 12 viime vuotta puolustusvoimain ylipäällikkönä on toiminut tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka ei ole suorittanut asevelvollisuutta lainkaan. Pekka puolestaan on saanut työstään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa puolustusvoimain komentajalta sotilasansiomitalin.

2) Verkon huhumylly: Pekka suhtautuu Natoon liian myönteisesti
Näin Pekka vastasi HS:n vaalikoneessa: “En kannata Suomen NATO-jäsenyyttä.” Valmiista vastausvaihtoehdoista hän valitsi “Nato-jäsenyys ei nyt ole ajankohtainen, mutta asiaa on voitava harkita tarvittaessa uudestaan”.

Yksioikoisimpien Nato-vastustajien mielestä tämä on väärin vastustettu, koska Pekka ei sitoudu vastustamaan Natoa ehdottoman jyrkästi kaikissa sen kuviteltavissa olevissa muodoissa aikojen loppuun asti. Meille, jotka emme ole varttuneet lukemalla YYA-sopimuksen rivinvälejä, vastaus puhuu kuitenkin selvää suomea.

3) Markku Ruotsila: ”homopresidenttiä karsastettaisiin etenkin Lähi-idän, Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maissa”
Pekka on tehnyt ison osan kansainvälisestä urastaan Afganistanin, Irakin ja entisen Sudanin kaltaisissa uskonnollis-konservatiivisissa maissa – ehkä enemmän kuin yksikään heteroseksuaalinen suomalainen kärkipoliitikko. Eivät Afrikan Unionin johtajat ole kyselleet hänen puolisonsa sukupuolen perään.

Jos homopresidentti voisi olla joissakin fundamentalistimaissa ongelma, silloin kai ongelma voisi olla myös naispresidentti. Toivon kuitenkin, että vastedeskin Suomen presidentistä saavat päättää vapaasti suomalaiset, eivät ahdasmieliset islamistit.

4) Pekka on vihreä
Presidentinvaalit ovat korostetusti henkilövaalit. Pekka ei peittele eikä häpeile vihreyttään, mutta vaaleissa hän on laajapohjaisen kansalaisvaltuuskunnan ehdokkaana. Tukena on tunnettuja demareita, kokoomuslaisia, vasemmistoliittolaisia, keskustalaisia ja tietysti puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Voi myös kysyä, olisiko suomalaisten enemmistölle sen helpompi äänestää keskustalaista tai perussuomalaista.

5) Pekalla ei oikeasti ole mahdollisuuksia
Mielipidekyselyissä Pekka on ollut virhemarginaalin päässä kakkossijasta. Helsingin Sanomien mukaan “kun tuloksia tarkastellaan syksystä saakka, on Pekka Haavisto tasaisin nousija”.

Jatkopaikan varmistamiseen riittänee siis, että jo toteunut noususuhdanne jatkuu. Ja jos Pekka jatkoon pääsee, “toisella kierroksella Pekka Haavisto pärjäisi ehdokkaista parhaiten Sauli Niinistöä vastaan” (HS).

Oras Tynkkynen

Kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen julkaisee tänään vuosittaisen koosteen työstään päättäjänä. Kertomuksen tarkoituksena on auttaa kansalaisia arvioimaan hänen onnistumistaan yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Kevään vaaleissa Tynkkynen valittiin kolmannelle kaudelleen eduskuntaan, pirkanmaalaisista miehistä parhaalla äänimäärällä. Hän osallistui myös vaikeisiin ja pitkittyneisiin hallitusneuvotteluihin Vihreiden edustajana.

Tynkkyselle hallituksen vaihtuminen merkitsi nelivuotisen valtioneuvoston ilmastopoliittisen asiantuntijan tehtävän päättymistä. Eduskunnassa iso hanke oli puoluerajat ylittävän työryhmän aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Vuosikertomuksessa käydään läpi Tynkkysen työtä valiokunnissa, valtiopäivätoimia ja kunnallispolitiikkaa. Lisäksi siinä kerrotaan mm. puhetilaisuuksista, kirjoituksista, toiminnasta verkossa, esiintymisestä mediassa ja kansalaisten yhteydenotoista.

Kertomuksen summaa yhteenveto vuodesta lukuina. Vuonna 2011 Tynkkynen mm. puhui 70 tilaisuudessa 16 paikkakunnalla Suomessa ja antoi 94 haastattelua.

Vuosikertomuksen voi ladata osoitteesta
www.orastynkkynen.fi/vuosikertomukset/vuosikertomus2011.pdf

Aiempien vuosien kertomukset voi lukea osoitteessa
www.orastynkkynen.fi/?page_id=59

Lisätiedot
Oras Tynkkynen
050 512 1584

avustaja Heikki Korpela
09 432 4019

Mohamed Bouazizi, 26-vuotias tunisialainen katukauppias, marssi 17.12.2010 Sidi Bouzidin kaupungissa valittamaan poliisien mielivaltaa. Kun viranomaiset eivät puutuneet väärinkäytöksiin, hän valeli päälleen tinneriä ja sytytti itsensä tuleen.

Bouazizin epätoivoinen protesti kosketti tunisialaisia. Mielenosoitukset levisivät ja voimistuivat; tammikuussa harvainvaltainen presidentti pakeni maasta ja lokakuussa järjestettiin vaalit.

Tunisian tapahtumia seurattiin tarkkaan vähän matkan päässä Egyptissä. Mielenosoittajat uhmasivat kieltoja ja kokoontuivat Tahririn aukiolle Kairossa niin kauan, että maata 30 vuotta kovin ottein hallinneen presidentti Hosni Mubarakin oli pakko erota.

Protestit eivät rajoittuneet arabimaailmaan. Adbusters-kollektiivi kutsui koolle leirin rahavallan ytimeen, New Yorkin Wall Streetille. Espanjassa närkästyneiksi (indignados) itseään kutsuva liike kokosi kymmeniä tuhansia vaatimaan reilumpaa ja demokraattisempaa maailmaa.

Arabikevään jälkeen on puhuttu Venäjän talvesta, kun loppuvuodesta demokratiamielenosoitukset ovat keränneet kaduille eniten ihmisiä sitten sosialismin romahduksen. Kansalaisvapauksia järjestelmällisesti sortavassa Kiinassakin kymmenet tuhannet ovat nousseet vastustamaan hiilivoimalan rakentamista.

Kansalaiset ovat ennenkin lähteneet kaduille. Vuoden 2011 protestiaallossa on kuitenkin monta kiinnostavaa piirrettä.

Ensinnäkin liikehdintä on ollut aidommin globaalia kuin aiemmin. Protestit Tunisiassa innostivat egyptiläisiä, jotka puolestaan rohkaisivat amerikkalaisia ja espanjalaisia, jotka lienevät osaltaan innoittaneet venäläisiä.

Toiseksi osin kännyköiden ja sosiaalisen median ansiosta protestit ovat tunkeutuneet uusille alueille. Arabimaailmaa pidettiin lähes immuunina demokratialle, mutta lyhyessä ajassa diktaattorit ovat kaatuneet niin Tunisiassa, Libyassa kuin Egyptissä. Protesteja on nähty Syyriasta Jemeniin ja Bahrainista Saudi-Arabiaan.

Kolmanneksi ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin liikkeet ovat johtajattomia. Seurasin yhden illan New Yorkin Zuccotti Parkissa, kuinka Occupy Wall Streetin tuhannet osallistujat keskustelivat osallistuvan demokratian keinoin liikkeen suunnasta. Sama radikaalin demokraattinen eetos on ohjannut mm. Espanjan indignados-liikettä.

Liikehdintää ei kannata romantisoida liikaa. Joissakin maissa yhdenlainen sortovalta on vaarassa vaihtua toisenlaiseen. Mielenosoittajilla ei aina ole esittää toimivia vaihtoehtoja – saatikka kykyä toteuttaa niitä.

2011 oli silti protestien, liikkeiden ja demokratian vuosi. Vuoden vaihtuessa on paikallaan kysyä, mitä voimme tapahtumista oppia.

Ensinnäkin koskaan ei kannata aliarvioida ihmisten vapaudenkaipuuta. Halu päättää omasta elämästään ei ole länsimaista kulttuuri-imperialismia, vaan yleisinhimillinen toive kulttuurista toiseen.

Toiseksi on vaikea tappaa ajatusta, jonka aika on koittanut. Siksi liikkeet onnistuivat puhuttelemaan isoa tyytymättömien ihmisten joukkoa ja saavuttivat kriittisen massan tavallisia ihmisiä.

Kolmanneksi sortovallan aika saattaa pian olla ohi. Olemme tottuneet kohtelemaan brutaaleja diktaattoreja silkkihansikkain mm. kaupallisista syistä. Aseita Saudi-Arabiaan kaupanneet ja Kiinalle kumarrelleet poliitikot saattavat kuitenkin aikanaan joutua häpeämään yhtä paljon kuin Tunisian ja Libyan diktaattoreja viimeiseen asti mielistelleet johtajat.

Neljänneksi soihtua pitää kantaa eteenpäin. Espanjalainen aktivisti Ricardo Gómez kysyy aiheellisesti (Time 26.12.): “Nähtyämme arabimaiden tapahtumat täytyy meidän kysyä itseltämme, miksei täällä. Jos he voivat tehdä sen siellä, missä asiat ovat niin paljon huonommin, eikö myös meillä meidän väitetyssä demokratiassamme ole velvollisuus muuttaa asioita paremmaksi?”

Kun katsoo uutiskuvia kymmenien tuhansien joukkomielenosoituksista Kairosta Madridiin ja New Yorkista Moskovaan, tuntee helposti itsensä pieneksi. Joukot voivat muuttaa maailmaa, mutta minä olen vain yksi.

Protestien vuoden viides opetus onkin, että liikkeetkin saavat alkunsa yksittäisistä ihmisistä. Tunisiassa se oli 26-vuotias katukauppias Mohamed Bouazizi, joka oli kyllästynyt poliisin mielivaltaan.

Oras Tynkkynen

Tämä kirjoitus on omistettu Mohamed Bouazizille ja kaikille muille, jotka menettivät henkensä taistellessaan vapauden puolesta.