Valtuustokysely seksuaalisten vähemmistöjen asemasta

Seksuaaliset vähemmistöt ovat melko näkymättömiä, vaikka niihin kuuluvia ihmisiä on maassamme suunnilleen yhtä paljon kuin suomenruotsalaisia. Kansalaisten yhdenvertaisuus – seksuaalisesta suuntautumisesta ja vastaavista tekijöistä riippumatta – on yleisesti tunnustettu kantavaksi periaatteeksi perustuslakia myöten. Parhaillaan eduskunnassa käsiteltävänä oleva parisuhdelaki vahvistaisi vähemmistöjen asemaa edelleen.

Käytännössä seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat kuitenkin yhä kamppailemaan ennakkoluulojen ja suoranaisen syrjinnän kanssa. Tämä aiheuttaa mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä, pahimmillaan jopa itsemurhia. Ennakkoluulot luovat ilmapiirin, joka ruokkii vähemmistöihin kohdistuvia viharikoksia.

Seksuaalinen tasa-arvoisuus ry (Seta) on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka tehtävä on kohentaa seksuaalisten vähemmistöjen asemaa. Tampereen Seta ry on toiminut vuodesta 1974 asti. Se tarjoaa sosiaali- ja koulutuspalveluita sekä järjestää mahdollisuuksia vertaistukeen ja vapaa-ajan viettoon. Järjestöllä on puolipäiväinen sosiaalisihteeri, jonka päävastuualueena on sosiaali- ja koulutuspalveluiden tuottaminen mm. peruskouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille.

Setan työn tärkeys ja ainutkertaisuus on tunnustettu mm. Helsingissä, jossa kaupunki tukee järjestöä vuosittain 78 000 markalla. Myös Oulussa, Turussa, Espoossa ja Vantaalla kaupunki avustaa Setaa. Tampereella sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi tämän vuoden alussa 7 000 markan avustuksen Tampereen Setan toiminnalle.

Kaupunki voi edistää monin tavoin kansalaisten yhdenvertaisuutta ja hyvinvointia. Lisärahoitusta syrjinnän vastaiseen työhön voi hakea mm. Euroopan unionista. Siksi kysynkin
> kuinka kaupunki ottaa huomioon seksuaaliset vähemmistöt omassa toiminnassaan – esimerkiksi työnantajana?
> miten kaupunki takaa, että vähemmistöjen puolesta tehtävällä työllä on riittävät voimavarat?

Tampereella 20.4.2001

Oras Tynkkynen