Intian homoliike toivottaa globalisaation tervetulleeksi

Internet avaa kaappien ovet

“Olen Delhissä asuva punjabilainen homo ja tiukasti kaapissa. Etsin uusia ystäviä.”

Intiassa asuu näkymätön kansa. Siihen kuuluu kymmeniä miljoonia miehiä ja naisia eri puolilla tuota maanosan kokoista valtiota. Viime aikoihin asti se on vaiennut ja tyytynyt osaansa.

Nyt tilanne on muuttumassa. Vuosituhannen vaihteessa Intian homot ja lesbot ovat nostaneet päätään. Osin intialaiset homoaktivistit kiittävät tästä paljon parjattua globalisaatiota.

“Satelliittikanavien invaasio on vaikuttanut huomattavasti homoliikkeeseen 90-luvun alusta alkaen, samoin Internet etenkin viime aikoina. Ne tarjoavat myönteisiä roolimalleja ja identiteettejä, mutta myös kertovat homoista suurelle yleisölle”, toteaa Shaleen Rakesh, joka koordinoi homojen oikeuksien puolesta Delhissä toimivaa Humrahi-hanketta.

Ennen internetin aikakautta punjabilaismies olisi joutunut etsimään seuraa Nehru-puistosta tai muista homojen käyttämistä iskupaikoista. Hän olisi voinut joutua poliisin häiriköimäksi tai jopa pahoinpidellyksi.

Nyt hän istui tietokoneen ääreen, kirjoitti Gaydelhi-sivuston seurustelupalveluun ja jäi odottamaan vastauksia.

* * *

“Haluan vain nauraa, itkeä ja jakaa elämäni jonkin henkilön kanssa. Kertoa hänelle iloistani, suruistani, onnestani, yhtä lailla myötä- ja vastamäessä.”

Homojen sukupuolisuhteet on kriminalisoitu Intiassa britti-imperiumin ajoilta periytyvällä rikoslain kohdalla 377, joka kieltää “luonnonvastaisen lihallisen yhdynnän”. Vaikka vanhentunutta lakia ei ole pitkiin aikoihin käytetty, tarjoaa se korruptoituneille poliiseille kätevän tekosyyn uhkailla ja kiristää homoja.

Lakia on yritetty kumota jo vuosia, mutta parlamentista ei ole löytynyt kansanedustajia, jotka olisivat rohjenneet tarttua tulenarkaan aiheeseen. Lailla ei sinänsä ole paljoa käytännön merkitystä. “Vaikka 377 kumottaisiin tänään, se ei juurikaan vaikuttaisi Intian homojen elämään”, uskoo Rakesh. Tai niin kuin eräs ystäväni totesi: “Ketä kiinnostaa, onko homous laillista vai laitonta?”

Paljon enemmän tavallisia homoja koskettaa konservatiivinen ilmapiiri, jota samainen ystäväni luonnehti lyhyesti “tukehduttavaksi”. Länsimaisen mittakaavan mukaan intialaiset ovat kovin kiinnostuneita toisten ihmisten yksityiselämästä; aina löytyy tuttavia, jotka tietävät juuri sopivan ehdokkaan vaimoksi.

“Suurin osa Intian homoista on lujasti kaapissa ja elää heterosuhteissa. Voin mainiosti laskea yhden käden sormilla ne tuntemani ihmiset, jotka ovat avoimesti homoja”, kertoo Rakesh.

Jos syntyy homona alempaan yhteiskuntaluokkaan, lähes varmasti kuolee kaapissa. Ei olekaan ihme, että homot eivät näy Intiassa. Monet katsovat, että maa on kymmeniä vuosia länttä jäljessä. Joidenkin mielestä intialaiset ymmärtävät homoudesta niin vähän, etteivät he edes osaa olla homofobisia.

* * *

“Olen hiljattain tavallaan löytänyt itseni ja haluan kovasti tavata samanlaisia ihmisiä.”

Yksittäiset ihmiset ovat jo vuosikymmenien ajan nostaneet esiin seksuaaliseen tasa-arvoisuuteen liittyviä kysymyksiä. Homoryhmiä perustettiin suurimpiin kaupunkeihin 90-luvun alkupuolella, mutta ne pysyivät pieninä ja kuihtuivat keskeisten henkilöiden lopetettua.

Viime vuosina homoliike on kuitenkin noussut uuteen kukoistukseen. Eri puolille maata on syntynyt uusia ryhmiä, jotka järjestävät tukipalavereita ja pyörittävät puhelinlinjoja identiteettinsä kanssa painiskeleville. Myös Intiassa vielä verraten pienenä säilyneen HIV-epidemian torjuminen on työllistänyt monia ryhmiä.

Aktivistien toiminta on osaltaan vaikuttanut siihen, että myös suuren yleisön – tai ainakin kaupunkien keskiluokan – mielenkiinto on herännyt. Arvovaltainen India Today -aikakauslehti kirjoitti huhtikuussa näyttävästi liikkeestä, ja monet muut viestimet ovat seuranneet perässä.

Muutos on ollut nopeaa. Yksin keväällä pidettiin alan elokuvien festivaali, homolehti Darpan alkoi ilmestyä uudelleen ja Delhissä avattiin ensimmäinen vain homoille suunnattu klubi-ilta.

“Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ehkä Intia jopa kuroo kymmenien vuosien kaulan länteen muutaman seuraavan vuoden aikana”, pohtii Rakesh.

* * *

“Astun uudelle vuosituhannelle hymy kasvoillani ja pilke silmäkulmassa odottaen sitä oikeaa.”

Siinä missä länsimaiset homot tuntevat usein syyllisyyttä, on Intiassa vallalla häpeän kulttuuri: miehet voivat puuhailla toisten miesten kanssa mitä huvittaa, kunhan eivät jää kiinni. Monen homon mielessä onkin päällimmäisenä, mitä vanhemmat, sedät tai serkut sanoisivat, jos he saisivat tietää.

Nishit Saranin omaelämänkerrallinen dokumentti Summer in my Veins antaa yhden vastauksen. Elokuvassa Nishit kertoo äidilleen ensimmäistä kertaa olevansa homo – kameran edessä. Äiti on ensin hämmentynyt ja sytyttää hermosauhut. Pian hän kuitenkin vakuuttaa rakastavansa poikaansa yhtä lailla kaikesta huolimatta.

Nishitin äidin suhtautuminen on jossain määrin tyypillistä Intiassa. Eräs äiti sanoi osuvasti pojastaan: “Jos hän ei aio mennä naimisiin mukavan tytön kanssa, on parempi, että hän menee naimisiin mukavan pojan kanssa kuin jää yksin.” Samat sosiaaliset verkostot, jotka ahdistavat monia homoja, ovat heidän tukenaan. Gaydelhin www-sivuilla haastatelluista 85 % kertoi, että ystävien suhtautuminen ilmoitukseen homoudesta oli enimmäkseen myönteinen.

Intialainen kulttuuri hyväksyy myös hellyyden osoitukset miesten välillä. Kaksi miestä voi huoletta kävellä kadulla käsi kädessä ilman, että heitä epäiltäisiin homoiksi. Vastaavasti homopari voi asua yhdessä vuosikausia pienessä asunnossa ja heitä luullaan serkuksiksi.

Loppujen lopuksi harvaa intialaista homoa kiinnostaa yhteiskunnallinen kehitys niin kauan, kuin he saavat toteuttaa itseään rauhassa. 25-vuotias Sandeep (nimi muutettu) käy usein Humrahin järjestämissä tukiryhmissä, mutta jos keskustelu yltyy liian vakavaksi, hän saattaa mennä viereiseen huoneeseen rupattelemaan mukavia.

Ja hauskaahan homot osaavat pitää. Kun uskaltaudun nuuhkimaan ilmapiiriä delhiläisiin homobileisiin, tanssilattia on ahkerassa käytössä ja ihmiset tulevat tekemään tuttavuutta ventovieraan ulkomaalaisen kanssa. Aprillipäivän illan vaihtuessa yöksi syrjäisen yksityistalon puutarhasta valuu Delhin kaduille väsyneitä mutta iloisia miehiä.

Boys just wanna fun.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja asui Delhissä tammi–huhtikuussa 2000. Lainaukset on otettu Gaydelhin seurustelupalvelusta (http://gaydelhi.tripod.com).