Pieni maailmanpelastusopas nyt saatavilla

Vihreä Lanka: En halua rahojanne

10.3.2011

Sain joitakin päiviä sitten suomalaiselta suuryritykseltä sähköpostia. Toimitusjohtajan sihteeri kyseli tilinumeroa, jotta yhtiö voisi tukea vaalikampanjaani.

Kieltäydyin tarjouksesta kohteliaasti. En siksi, että kampanjallani olisi liikaa rahaa. Jään edelleen jälkeen vanhojen puolueiden edustajien tuhdeista budjeteista.

En kieltäytynyt siksikään, että vaalirahoituksessa sinänsä olisi mitään tuomittavaa silloin, kun se pysyy kohtuuden rajoissa. Itsekin kerään mikrolahjoituksia tavallisilta kansalaisilta.

Kieltäydyin, koska tuen hinta olisi ollut liian kova. Seuraavat neljä vuotta jokaista päätöstäni olisi voitu punnita siltä kannalta, onko tuki vaikuttanut ratkaisuihini.


Tämä vaalikausi jää politiikan historiaan vaalirahasotkusta. Vanhojen puolueiden keittämän sopan sijaiskärsijöiksi ovat joutuneet ne puolueet ja ihmiset, jotka ovat hoitaneet asiansa nuhteettomasti. Suurin kärsijä on keskustelu politiikan sisällöistä – ja kansalaisten luottamus politiikkaan.

Onneksi tällä hallituskaudella on pistetty rahoituksen valvonta täysremonttiin. Kaikkien yli 1 500 euron lahjoituksen tehneiden nimet on julkistettava ja lahjoittaja voi antaa ehdokkaalle enintään 6 000 euroa. Julkisyhteisöjen villinä rehottanut vaalituki laitetaan kuriin ja ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta rangaistaan.

Vihreät on asettanut omille ehdokkailleen riman lain minimitasoa korkeammalle. Kaikkien yli tuhat euroa lahjoittaneiden nimet on kerrottava. Vaalibudjetit julkistetaan jo ennen äänestyspäivää.

Mikään ei estä muita, nuhteettomuuttaan vakuuttavia puolueita toimimasta samoin.


Demokratia ei silti ole vielä valmis. Avoimuutta on edelleen lisättävä ja pelikenttää tasattava.

Esimerkiksi lahjoitusten julkistamisen rajaa on laskettava nykyisestä. Äänestäjillä on oikeus tietää, keiden rahoilla ehdokkaat eduskuntaan pyrkivät.

Vaalikampanjoille on asetettava euromääräiset katot. Nykyään aivan liikaa etumatkaa saavat puolueet ja ehdokkaat, joilla on paljon rahaa – tai rahakkaita tukijoita. Mielipiteiden pitää ratkaista, ei vauraiden kummisetien.

Vihreän oikeusministerin johdolla on tässä hallituksessa tehty historialliset uudistukset, joilla on lisätty vaalirahoituksen avoimuutta ja demokratisoitu vaalijärjestelmää. Vihreiden johdolla poliittisen järjestelmän uudistamista tulee jatkaa myös ensi kaudella.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja, joka ei ota vastaan vaalirahaa yrityksiltä tai etujärjestöiltä.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Kommentoi

Kommentit moderoidaan spammin välttämiseksi. Asiattomia kommentteja ei julkaista, ja laittomat viestit ilmoitetaan poliisille.