Vihreä blogi: Ja vahvin maaseutupuolue on… Vihreät?

Keskusta on vanhastaan mielletty vahvimmaksi maaseutupuolueeksi — ja syystä. Se voi kuitenkin saada Vihreistä haastajan.

Sitran tiistaina esittelemän selvityksen mukaan Vihreiden ja keskustan kannattajilla on eniten myönteisiä maaseutuun liittyviä vahvoja toiveita. Näistä vihreiden toiveet muistuttivat eniten kansan toiveita keskimäärin.

Suomalaisille tärkeitä ovat mm. maaseudun monipuolinen yritystoiminta, lähi- ja luomuruoka, luonnon kohtaaminen, lähipalvelut sekä vihreä talous. Samoja tavoitteita ajetaan myös Vihreiden maaseutuohjelmassa.

Maaseutu on perinteisesti elänyt maataloudesta. Yhä useampi maaseudun asukas saa kuitenkin elantonsa myös tai enimmäkseen muusta: hoiva- ja matkailupalveluista, asiantuntijatehtävistä etätyönä tai vaikkapa energiantuotannosta

Vihreät on esittänyt sosiaaliturvan uudistamista niin, että yrittämisestä, palkkatyöstä ja ajoittain myös sosiaaliturvasta saatavat tulot voi yhdistää joustavasti eri elämäntilanteissa. Perustulo takaisi turvatun toimeentulon myös silloin, kun ansiot on koottava useista pienistä puroista. Tästä olisi apua erityisesti muuttuvalla maaseudulla.

Vihreät on muistuttanut, että elinkeinojen niin maalla kuin kaupungeissa pitää olla eettisiä ja ympäristöllisesti kestäviä. Emme halua tekohengittää verovaroilla turkistarhausta tai turpeenottoa, vaan suunnata niukat voimavarat tulevaisuuden elinkeinoihin kuten luomuviljelyyn, lähiruokaan, uusiutuvaan energiaan ja luontomatkailuun.

Nykyaikaista aluepolitiikkaa ei ole suhmuroida siltarumpuja alueille, joissa niille ei ole paljon käyttöä. Suurempi hyöty maaseudulle saadaan sillä, että yhteiskunnan varoilla luodaan edellytyksiä työlle ja yrittäjyydelle: uusien yrittäjien starttirahoilla, pk-yritysten työllistämisen tuella ja takaamalla koko Suomeen laajakaistayhteydet.

Keskusta on hylännyt maaseudun puolustamalla keskusliikkeiden toiveita keskittää kauppaa jättimäisiin yksiköihin kauas asutuksesta. Jokainen valtava automarket ja badideapark tappaa kylien ja pienten kuntien keskusten palveluita.

Monien ikäihmisten oikeus valita asuinpaikkansa voi toteutua käytännössä vain, jos kauppa löytyy läheltä ja sinne pääsee myös ilman autoa. Vihreät on puolustanut kaavoituksen käyttämistä kaupan palveluiden turvaamiseen myös maaseutukunnissa.

Yksi maaseudun suurimpia mahdollisuuksia on uusiutuva energia. Jos Vihreät saa päättää, tulevaisuudessa sadoilla tuhansilla maatiloilla ja maaseudun kodeissa energiaa tuottaa pienoistuulimylly, aurinkokeräin tai pellettitakka.

Maaseudun tulevaisuus ei ole sama kuin menneisyys – onneksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *