Saako Vihreisiin tulla?

Pitkäaikainen vihreä vaikuttaja, Osmo ”Ode” Soininvaara, käsittelee uudessa kirjassaan Vihreä politiikka puolueen syntyhistoriaa ja Helsingin kunnallispolitiikkaa. Hän esittelee myös kiinnostavasti – ja ajoittain terävästi – näkemyksiään Vihreiden nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Uutisoinnissa toistuva teema on ollut Oden toive saada mukaan uudenlaisia ihmisiä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat nosti juttunsa kärkeen tarpeen houkutella Vihreisiin insinöörejä.

Miltä tilanne puolueessa sitten näyttää?

Viime kaudella Vihreiden puheenjohtajana ja toisena ministereistä toimi tekniikan tohtori (TkT) Tarja Cronberg. Eduskuntaryhmässä istuivat myös TkT Jyrki Kasvi ja DI Johanna Karimäki.

Puolueen varapuheenjohtajana vaikutti Kasvin lisäksi DI Mari Puoskari. Insinöörit olivat Vihreiden kärkipaikoilla vahvemmin edustettuja kuin yhdessäkään toisessa eduskuntapuolueessa.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Vihreillä oli kaikista puolueista eniten insinööriehdokkaita, kaksi enemmän kuin insinööripuolueeksi usein mielletyllä kokoomuksella. Vuoden 2011 vaaleissa saimme puolueista toiseksi eniten ääniä Otaniemessä, maan suurimmassa teekkarien keskittymässä.

Syksyllä 2009 tehdyssä kyselyssä Tekniikan akateemiset TEK oli puolueen jäsenten toiseksi suosituin ammattiliitto. TEKin jäsenvaaleissa Vihreät sai puolueista toiseksi eniten paikkoja.

Faktat eivät näytäkään aivan tukevan kuvaa Vihreistä insinööreille etäisenä puolueena. Päinvastoin Vihreät vaikuttaa yhdeltä houkuttelevimmista vaihtoehdoista insinööreille.

Osa kirjan uutisoinnista on antanut Oden ajatuksista – ja Vihreistä – aika erikoisen kuvan. Esimerkiksi Aamulehden Riitta Järventie kirjoitti 18.5. näin:

”Niinpä myös ydinvoiman kannattajat, autoilijat, lihansyöjät, laadullisen talouskasvun kannattajat, kirkkoon kuuluvat tai lentomatkustamista harrastavat voivat kepein askelin liittyä vihreään perheeseen, jos arvoliberaalit kokevat Soininvaaran johdolla uuden valaistuksen eikä vihreyttä rajoiteta tiettyihin elämäntapoihin tai alakulttuureihin.”

Olen ollut Vihreissä mukana nyt viitisentoista vuotta ja käynyt satojen vihreiden kanssa tuhansia tunteja keskusteluja vihreästä politiikasta ja liikkeestä. Tuona aikana kukaan vihreä ei ole koskaan esittänyt kertaakaan, että Vihreisiin ei saisi tulla, jos vaikka ajaa autolla tai syö lihaa.

Selvä enemmistö vihreistä (niin kuin suomalaisista yleensäkin) matkustaa autolla (ja välillä lentäen), syö myös lihaa ja kuuluu kirkkoon. Laadullinen talouskasvu on kuulunut puolueen ohjelmiin iät ajat, ja viimeksi periaate kirjattiin juuri hyväksyttyyn periaateohjelmaan.

Ydinvoiman kannattajiakin on mukana, ja tunnen heitä monia. Esimerkiksi Vihreän miesliikkeen puheenjohtaja Jukka Jonninen toteaa tiedotteessa: ”Itse olen ydinvoiman kannattajana esimerkki siitä, että meihin mahtuu monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä.”

Jos haluaa mukaan lisää insinöörejä, kannattaa pyrkiä vakuuttamaan insinöörit siitä, että Vihreillä on annettavaa heille ja heillä Vihreille. Sen sijaan ei ehkä kannata toistaa kuvaa, jonka mukaan insinöörit eivät koe voivansa tulla puolueeseen.

Itse koen, että Vihreisiin ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat jakavansa riittävän suuren osan vihreistä arvoista ja tavoitteista. Tarvitsemme lisää insinöörejä ja ekonomisteja, mutta myös luonnontieteilijöitä, humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä – sekä tietysti maanviljelijöitä, koti-isiä, jääkiekkoilijoita, taksikuskeja, työttömiä, poliiseja, opiskelijoita, levyseppiä ja eläkeläisiä.

Jäseneksi liittyville ei järjestetä vakaumuksentutkintaa. Tuskin kukaan on kaikesta samaa mieltä puolueen kanssa; en minä ainakaan ja olen sentään Vihreiden varapuheenjohtaja. Kukaan ei myöskään punnitse, ovatko elämäntavat ”riittävän” vihreitä.

Nykyään Vihreiden eurokansanedustajana vaikuttavan TkT Tarja Cronbergin sanoin: jokainen tekee oman vihreytensä. Jokainen saa punnita itse, onko Vihreät riittävän lähellä omia arvoja.

Siis tervetuloa!

Oras Tynkkynen

7 Responses

  1. Asia on juuri kuten Oras kirjoittaa. Mikähän olisi ollut Groucho Marxin kanta asiaan? Hänen piikkiinsähän on laitettu lausahdus “Minä en liity yhdistyksiin, jotka hyväksyvät minut jäsenekseen.”

  2. Mä hieman ihmettelen tätä Oraksen ja myös monien muiden Vihreiden silmäätekevien näkökulmaa ottaa Oden kommentit jonkinlaisena kritiikkinä puolueelle.

    Mä itse näkisin, että Oden kommentit on suunnattu suurelle yleisölle (miksi mmuuten media olisi kirja?) ja hän pyrkii nimenomaan päivittämään ihmisten kuvaa Vihreistä sellaiseksi kuin puolue todellisuudessa on. Tässä Ode tekeekin mielestäni erinomaista työtä.

    Ei kai tässä nyt ole päässyt käymään niin, että sinäkin Oras olet sen verran vieraantunut todellisuudesta, että luulet yleisen käsityksen Vihreistä olevan suvaitseva, tekninen sekä autoilun ja ydinvoimamyönteisyyden hyväksyvä?

  3. Täällä Tampereella olisi ihan hienoa olla Vihreiden jäsen, jos ette idioottina ajaisi tunnelia ja ratikkaa. Kaupungin kassa vinkuu tyhjyyttään ja silti ajatte typeriä ökyhankkeita.
    Täällä kuitenikin leikataan esim. vanhainkodeista ja sivu-kirjastoista.
    Eikö teidän pieniin päihinne sovi, että ökyhankkeet ovat aina jostain pois.

  4. Olli: On kaksi eri asiaa toisaalta se, mitä Ode kirjoittaa ja sillä tarkoittaa, ja toisaalta se, miten se uutisoidaan. Minusta Oden kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja olen varma siitä, että kaikki ne on esitetty hyvää tarkoittaen. Niin kuin yllä oleva AL:n sitaatti kuitenkin osoittaa, julkisuudessa ne voidaan tulkita vähän toisin.

    Tiedän hyvin, että Vihreistä vallitsee monenlaisia myyttejä. Ratkaisu niihin ei kuitenkaan ole toistaa niitä itse.

  5. Markku: Kun väestö kasvaa usealla tuhannella asukkaalla vuodessa, kaupungin rakentaminen maksaa. En haluaisi nähdä sellaista Tamperetta, joka ei uskalla investoida vähän pitemmälle tulevaisuuteen ajatellen.

  6. – hups, viesti kaaskri ke4siste4.Siis olen menneen talven aikana aika perusteellisesti kypsynyt ere4e4n toisen forumin vallanneisiin militantteihin vegaaniele4insuojelijoihin, jotka torpedoineet kaikki je4rkeve4t keskustelut ja liputtivat nyt kovasti vihreiden puolesta, kun sielle4 oli heike4le4isie4. Itse pide4n kissan ke4e4nnytte4miste4 vegaaniksi yhte4 absurdina ja tuomittavana kuin homoseksuaalin eheytte4miste4′ heteroksi tai e4lyvapaimpia mamu-huutelijoita. Harmi, ette4 Jyrki Kasvi putosi. He4nelle4 on sellaista tietoa, jota eduskunnassa olisi tarvittu. Jouni Backmanin ja Mikael Jungnerin teknologiaosaaminen ei oikein vakuuta vaikka ovatkin Tiedolta ja Microsoftilta pomon palkkaa nostaneetkin. Niin hienoa kuin on saada eduskuntaan ensimme4inen tummaihoinen kansanedustaja, niin te4he4nastisten ne4yttf6jen perusteella Jani Toivola on profiloitunut mediapelleksi ja tosi harmi, ette4 he4n pudotti Jyrkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *