Miesten puolue?

Viikon sisään Vihreiden puheenjohtajaksi valittiin Ville Niinistö, puoluesihteeriksi Lasse Miettinen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi allekirjoittanut. Tämä on saanut jotkut kysymään, onko puolue nyt miesten vallassa.

Katsotaanpas.

Puolueen kolmesta varapuheenjohtajasta kaksi on naisia. Ministereistä toinen on mies, toinen nainen. Molemmat europarlamentaarikot ovat naisia.

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajista toinen on mies, toinen nainen. Kymmenen kansanedustajaa jakautuu puoliksi naisten ja miesten kesken.

Puoluevaltuuskuntaa johtaa nainen. Valtuuskunnan kahdesta varapuheenjohtajasta toinen on mies, toinen nainen.

Puoluesihteeri on mies, kuten todettu. Eduskuntaryhmän pääsihteeri on vastaavasti nainen.

Puolueen johtotehtävät näyttävät jakaantuneen varsin tasan miesten ja naisten kesken. Toisinaan paraatipaikoilla on enemmän naisia – esimerkiksi viime hallituksessa molemmat vihreät ministerit olivat naisia. Toisinaan on taas miesten vuoro.

Yhteiskunnan johtoon on tärkeä saada sekä miehiä että naisia. Kyse ei ole kuitenkaan vain sukupuolesta.

Mukaan tarvitaan edustava kirjo kaikenlaisia ihmisiä. Nuoria ja vanhoja, maaseudulta ja kaupungeista, eri koulutustaustoista ja ammattiryhmistä.

Paljon on väliä paitsi sillä, mitä on, myös sillä, mitä sanoo ja tekee. Niinistö, Miettinen ja minä olemme kyllä kaikki miehiä. Mutta olemme feministeinä sitoutuneet edistämään tasa-arvoa kaikessa politiikassa.

 

Oras Tynkkynen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *