Suomen talous on tukalassa jamassa. Meitä koettelee yhtä aikaa kolme ongelmaa: Euroopan talouskriisi, teollisuuden rakennemuutos ja väestön ikääntyminen.

Julkisen talouden haasteita kuvataan alan slangissa kestävyysvajeella. Käsitteellä tarkoitetaan julkisen talouden – valtion, kuntien ja eläkerahastojen – vahvistamistarvetta, jotta vältytään hallitsemattomalta velkakierteeltä.

Valtiovarainministeriön tuoreimman julkistetun arvion mukaan vaje olisi vuonna 2017 noin kahdeksan miljardia euroa. Valtavaa summaa voi havainnollistaa monin tavoin.

Vaje on niin suuri, että sen kattamiseen ei riittäisi ansiotuloista perittävän valtion veron kaksinkertaistaminen tai pääomatuloveron nelinkertaistaminen. Ei, vaikka oletettaisiin, että rajut veronkorotukset eivät kannustaisi veronkiertoon, lannistaisi työhaluja tai vähentäisi ostovoimaa.

Aukon paikkaamiseen ei riittäisi, vaikka valtio lopettaisi kokonaan kehitysyhteistyön (2014 talousarviossa 1 118 M€), pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton (30 M€), ympäristönsuojelun (140 M€) sekä uusiutuvan energian edistämisen (73 M€). Eikä se, jos valtio päättäisi lakkauttaa tullin (166 M€), oikeuslaitoksen (363 M€), vankilat (234 M€), poliisin (726 M€) ja maanpuolustuksen (2 350 M€). Siis yhteensä.

Vaikka vajeen sinänsä saisi katettua yhdistelemällä riittävän monta riittävän isoa veronkorotusta ja menoleikkausta, se ei kannata. Emme voi pelkästään leikata ja verottaa itseämme talouskuopasta.

Valtion yli-innokkaat sopeutustoimet hyydyttäisivät kansantaloutta. Kouluja korjattaisiin ja ratoja rakennettaisiin vähemmän, lähihoitajia ja opettajia palkattaisiin vähemmän. Kaikille jäisi verojen jälkeen käteen vähemmän rahaa ostaa tavaroita ja palveluita, mikä taas vähentäisi verotuloja.

Tilanne muistuttaisi sitä kuin jos kuljettaja painaisi jarrua ja huutaisi yhtä aikaa ikkunasta: lujempaa! Juuri näinhän on monessa Euroopan maassa käynyt.

Jos ja kun emme halua tarpoa jatkuvien veronkorotusten ja menoleikkausten tietä, pitää vajetta paikata muin keinoin. Vihreät on pitkään peräänkuuluttanut rakenteellisia uudistuksia, joilla talouden pitkän aikavälin kestävyyttä voidaan kohentaa.

Osa uudistuksista – kuten julkisten tietojärjestelmien laittaminen ojennukseen – on järkeviä taloustilanteesta riippumatta. Osassa uudistuksista taas tavoite on yleisesti jaettu – kuten työurien pidentäminen – mutta keinot ovat yhdelle tai toiselle ihmisryhmälle epämieluisia.

Rakenteita uudistettaessa on pidettävä heikoimpien ja ympäristön puolta. Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista parantamalla nostetaan työllisyysastetta mutta samalla vähennetään syrjäytymistä ja köyhyyttä. Ympäristölle haitallisia tukia leikkaamalla taas saadaan säästöjä samalla, kun leikataan ympäristökuormitusta.

Pelkillä helpoilla ja kivoilla konsteilla ei talouskurimuksesta selvitä. Tarvitaan useita isoja uudistuksia. Hallitus onkin budjettiriihessä vaikeiden valintojen edessä.

Mahdoton tehtävä ei kuitenkaan ole. Valtaosa kestävyysvajeesta saadaan katettua sillä, jos työuria onnistutaan pidentämään parilla vuodella, julkisen talouden tuottavuutta parannettua puoli prosenttiyksikköä ja työllisyysastetta nostettua prosenttiyksikön verran.

Vihreät kannattaa rakenteellisia uudistuksia, koska vaihtoehto ei houkuta. Emme halua ajaa julkista taloutta vararikkoon, jonka maksajiksi joutuvat tulevat hallitukset – ja sukupolvet. Emme myöskään halua näivettää taloutta hitaasti loputtomilla veronkorotuksilla ja menoleikkauksilla.

Valitsemme rakenteelliset uudistukset, koska haluamme turvata hyvinvointivaltion rahoituksen myös tulevaisuudessa.