Vihreä Lanka: Tehokkuus ja kohtuus

Pieneen froteepyyhkeeseen on kirjailtu hieman horjuvin piirroin ORAS. Toista laitaa puikkelehtii kolme eriväristä rantua.

Tein pyyhkeen Kortepohjan päiväkodissa ehkä viiden vanhana. Neljännesvuosisata myöhemmin se oli jälleen mukana, kun lähdin YK:n ilmastokokoukseen Balille. Pienikokoinen pyyhe kulkee näppärästi myös kuntosalille.

***

Moderni ympäristökeskustelu painottaa tehokkuutta. Parantamalla ihmistoiminnan materiaali- ja energiatehokkuutta voimme tuottaa saman aineellisen hyvinvoinnin pienemmällä ympäristökuormituksella. Elintasosta ei tarvitse tinkiä, ja ympäristö säästyy, ajatellaan.

Pelkkä tehokkuus ei kuitenkaan riitä, jos samaan aikaan tarpeemme ja halumme koko ajan kasvavat. Lopputuloksena onkin usein enemmän aineellista hyvinvointia nykyisellä kuormituksella. Pahimmassa tapauksessa jo ennestään kestämättömän ympäristön kuormituksen kasvu vain hidastuu hieman.

Esimerkiksi hybriditeknologialla auton polttoaineen kulutusta voidaan leikata noin kolmanneksella. Jos kuitenkin samalla pieni auto vaihtuu isoksi ja ajokilometrit lisääntyvät, on tehokkaamman teknologian ympäristöhyöty helposti menetetty.

Hybridikaupunkimaasturi voi olla teknisesti tehokas, mutta se on kaukana ekoteosta.

***

Tuotteiden ja palveluiden tuottaminen nykyistä radikaalisti ekotehokkaammin on kestävän kehityksen välttämätön mutta ei riittävä ehto. Tehokkuuden lisäksi tarvitaan kohtuutta. Englannin kielessä sanapari efficiency ja sufficiency rimmaakin hyvin.

Kohtuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jokin alkaa jo riittää. Aina ei tarvita enemmän – eikä aina enemmän ole sama kuin parempi. Uutta pyyhettä ei tarvita, koska nykyinenkin ajaa asiansa hyvin.

Millainen sitten olisi kohtuuteen kannustava yhteiskunta? Varmasti hyvin toisenlainen kuin nykyään. Monen rakenteen pitäisi muuttua. Moni päätös olisi tehtävä toisin.

***

Kohtuus lähtee kuitenkin pohjimmiltaan arvoista ja yksilöistä. Jokainen voikin pyrkiä kohtuuteen omassa elämässään. Me voimme asettaa laadun määrän edelle, luomisen kuluttamisen edelle.

Vaikka sitten edes pienillä asioilla kuten käyttämällä samaa pyyhettä, kunnes se hapertuu käsiin.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on vihreiden tamperelainen kansanedustaja ja valtioneuvoston
ilmastopoliittinen asiantuntija.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *