Vihreä blogi: Sopu kuntariitaan?

Hallitus keskusteli eilen oppositiojohtajien kanssa velkaantumisen taittamisesta. Vaikeissa tilanteissa on Suomessa kyetty tekemään yhteistyötä yli poliittisten rintamalinjojen.

Tänään eduskunta keskustelee kuntauudistusta käsittelevästä välikysymyksestä. Voisiko tähänkin riitaan hakea yhteisiä näkemyksiä?

Käytännössä kaikki puolueet tunnustavat kuntauudistuksen tarpeen. Kaikki näyttävät myöntävän, että monista palveluista vastaaminen kannattaa ottaa nykyisiä kuntia leveämmille harteille.

Ilmeisesti kaikki pitävät tärkeänä myös sitä, että kuntalaiset pääsevät päättämään oman lähiympäristönsä asioista. Ja taatusti kaikki jakavat sen käsityksen, että vapaaehtoisesti syntyy kestävämpää jälkeä kuin pakottamalla.

Mitä voisimme näistä aineksista saada yhdessä kasaan? Yksi malli ei sovi maan joka kolkkaan, mutta yhden ratkaisun kaupunkiseuduille voi lukea selvityshenkilö Rauno Saaren Tampereen seudulle laatimasta raportista.

Eurooppalaiseksi kaupungiksi kutsutussa mallissa kaupunkiseuduilla valitaan vaaleilla seudullinen valtuusto. Seudullisella tasolla voisi päättää mm. toisen asteen koulutuksesta, joukkoliikenteestä ja terveydenhoidosta.

Paikallisista asioista kuten lähipalveluista päättävät nykyiset kunnat, joita esityksessä kutsutaan palvelukunniksi. Tampereen seudulla keskuskaupunki on niin suuri, että se jaetaan kuuteen palvelukuntaan.

Verotulot voi jyvittää eri tavoin. Luontevaa voisi olla, että seutukaupunki kerää verot ja tilittää sovitun kaavan niitä mukaan palvelukunnille paikallisten tehtävien hoitamista varten.

Jos eurooppalainen kaupunki kuulostaa erehdyttävän tutulta, se muistuttaa monessa suhteessa pääkaupunkiseudulle kaavailtua metropolimallia. Myös vaaleilla valittavalle metropolihallinnolle tulee antaa veronkanto-oikeus ja todellista valtaa seudun yhteisissä asioissa.

Eurooppalainen kaupunki ratkaisee monilla kaupunkiseuduilla nykyisen kuntarakenteen ongelmat, joihin hallitus kuntauudistuksella pyrkii puuttumaan. Onkin rohkaisevaa, että kuntaministeri Virkkunen on vilkutellut mallille vihreää valoa.

Toki eurooppalainen kaupunki edellyttää paljon sekä kunnilta että valtiolta. Kaupunkiseudun kuntien pitää hyväksyä, että vastentahtoinen ja valikoiva yhteistyö ei enää riitä. Merkittävä osa vallasta – ja verovaroista – kannattaa siirtää seudulliselle tasolle. Valtion taas pitää säätää eurooppalaisen kaupungin mahdollistavat lait ripeässä tahdissa.

Voisiko kuntasopu löytyä tästä nykyisten kuntien ja seudullisen päätöksenteon vahvuudet yhdistävästä mallista?

Oras Tynkkynen

Koko ryhmäpuheenvuoro hallituksen kuntauudistuksesta pidetyssä välikysymyskeskustelussa

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *