Faktat faktoina

Perussuomalaiset-lehti on julkaissut joukon Euroopan unionia arvostelevia sarjakuvia. Kuten pilakuvissa usein, myös näissä Kalle Erkkilän sarjakuvissa käytetään tehokeinona liioittelua.

En siis puutu itse kuviin, vaan niiden osana julkaistuihin laatikoihin. Niiden voi luulla tarjoavan asiallista tietoa aiheesta, jota on käsitelty kuvassa huumorin keinoin. Käyn esimerkinomaisesti läpi yhden faktalaatikon väitteet.

Laatikko alkaa puhumalla nk. “ilmastotieteestä”. Kirjoittajan suhtautumista tieteeseen alleviivaa se, että lainausmerkit ja niin kutsuttu eivät kumpikaan yksin riittäneet.

Tiede tuottaa usein jonkun mielestä epämiellyttäviä tuloksia. Tutkimuksen tehtävä ei ole miellyttää, vaan selvittää, miten asiat ovat. En silti puhuisi niin kutsutusta “lääketieteestä”, vaikka lääkäri antaisi minulle epämieluisan syöpädiagnoosin.

Toisin kuin teksti väittää ilmastotiede on osoittanut ihmisen olevan vastuussa valtaosasta tähänastista lämpenemistä. Todistusaineisto ihmisen hallitsevasta osuudesta on vuosi vuodelta vain kasvanut.

80-luvun lopulla perustettiin hallitustenvälinen paneeli IPCC kokoamaan ilmastotiedettä yhteen, jotta päätökset voitaisiin tehdä luotettavaan tietoon nojaten. Vuonna 2001 IPCC:n kolmannessa järkälemäisessä raportissa todettiin, että valtaosa todetusta lämpenemisestä viime vuosisadan puolivälin jälkeen johtuu “todennäköisesti” ihmisen tuottamista kasvihuonekaasuista. Vuonna 2007 raportissa ihmisen roolin arvioitiin olevan “hyvin todennäköinen”. Viime vuonna ilmestynyt viides arviointiraportti tarkensi, että on “varsin ilmeistä” (“extremely likely”), että pääosa lämpenemisestä johtuu ihmisen toiminnasta.

Perussuomalaisten teksti jatkuu väittämällä, että “ilmastodirektiivit” pakottavat maksamaan ylimääräisiä veroja. Mistä “ilmastodirektiiveistä” on kyse, sitä ei määritellä. Oletan kirjoittajan tarkoittavan EU:n ilmasto- ja energiatavoitteita vuodelle 2020.

Euroopan maat – Suomi mukana päätöksenteossa – sopivat ilmasto- ja energiapaketista vuonna 2008. Vuosikymmenen loppuun mennessä päästöjä leikataan 20 prosenttia, uusiutuvan energian osuus nostetaan 20 prosenttiin ja energiatehokkuutta parannetaan 20 prosenttia.

Jäsenmaat saavat vapaasti päättää, miten tavoitteisiin pääsevät. Jos Suomi haluaa rakentaa tuulivoimaa, hienoa; jos päätämme satsata sen sijaan bioenergiaan, se käy yhtä lailla.

Vastaavasti keinot uusiutuvien edistämiseen ovat vapaasti Suomen päätettävissä. Mikään ei pakota nostamaan veroja, ellemme itse sitä keinoa päätä valita.

Aiemmin olen arvellut, että kotimaisen energian lisääminen ja tuontiriippuvuuden vähentäminen voisi yhdistää suomalaisia puolueita laajasti, myös vihreitä ja perussuomalaisia. Osittain näiden “ilmastodirektiivien” kannustamana kotimaisen, uusiutuvan energian osuus onkin kasvanut Suomessa selvästi. Sen ansiosta kuormitamme ilmastoa vähemmän, mutta olemme myös vähentäneet riippuvuutta Venäjän energiasta ja parantaneet vaihtotasetta.

Ja se on fakta.

Oras Tynkkynen

2 Responses

  1. Mitä tulee tuon mainion fantasiasarjakuvan kakkosdirektiiviin, niin ilmanpainemittarit vaaditaan vain _uusiin_ autoihin, niitä ei siis tarvitse jälkiasennella vanhoihin autoihin. Ja hinta tuskin pyörii satasissa, realistisempi lisähinta uudelle autolle lienee satasen luokkaa.
    Oikeat rengaspaineet lisäävät turvallisuutta (jopa 20%:ssa Suomen autoista on vaarallisen väärät rengaspaineet), ja vähentää bensankulutusta parilla prosentilla. Eli nuo anturat maksavat itsensä helposti takaisin auton käyttöiän aikana.

  2. Haluaisinpa nähdä sellaisen anturin (+ siihen liittyvän lisäsälän), joka kestää koko auton eliniän. Todennäköisesti huoltokirjaan tulee merkintä uusien anturien vaihtotiheydestä. Vaihtaminen ja niiden toiminnan valvominen maksaa. Todellinen kustannus tulee olemaan aivan eri luokkaa kuin “pieni lisämaksu” uuden auton kustannuksissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *