Suur-Tampere: Työ

Julkaistu Suur-Tampere -lehdessä.

Kevään mittaan olen kiertänyt yli 70 kunnassa Inarista Kirkkonummelle jututtamassa ihmisiä siitä, mitä he odottavat kuun lopulla valittavilta suomalaisilta europarlamentaarikoilta. Yksi viesti on ollut ylitse muiden: työ.

Viime aikojen uutiset ovat olleet huolestuttavia. Jo yli 300 000 suomalaista on vailla työtä.

Vuodessa työttömiä on tullut lisää melkein Kangasalan väkiluvun verran. Pirkanmaalla työttömyys on vielä pahempi kuin Suomessa keskimäärin.

Hurjin tilanne on Etelä-Euroopan kriisimaissa. Kreikassa nuorisotyöttömyys huitelee jo 60 prosentin hujakoilla.

Näin ei voi kauaa jatkua. Euroopan pitää onnistua luomaan uutta työtä.

Voimme pärjätä globaalissa kilpailussa satsaamalla osaamiseen, innovaatioihin ja teknologiaan. Unionin määrärahoja pitää kohdentaa uusien työpaikkojen luomiseen. Samalla myös nykyisistä teollisista työpaikoista on pidettävä kiinni.

Eurooppa on kasvavassa määrin riippuvainen energian tuonnista. Investoimalla kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen voimme vähentää tuontiriippuvuutta ja luoda työpaikkoja, joita ei voi ulkoistaa.

Suomessa nuorisotakuulla pyritään turvaamaan jokaiselle nuorelle opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka koulun päätyttyä. Unionin pitää toteuttaa takuu koko Euroopassa, jotta yksikään nuori ei jää tyhjän päälle.

Yksi eurooppalaisen yhteistyön kiistattomia saavutuksia on maailman suurin sisämarkkina, jolla tavaroilla ja palveluilla voi käydä sujuvasti kauppaa rajojen yli. Markkinoita pitää syventää edelleen ja ulottaa ne myös esimerkiksi sähköisiin palveluihin.

EU on kunnostautunut tuottamalla ahkerasti hyvää tarkoittavia direktiivejä ja asetuksia. Nyt on aika perata säännösviidakko läpi ja katsoa, mitä karsimalla ja päivittämällä voidaan helpottaa yrittäjien mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja.

Suomen yrittäjät kampanjoi eurovaalien alla pienet ensin -periaatteen puolesta. Sitä on helppo tukea: kaikessa lainsäädännössä pitää miettiä, miten erityisesti pk-yritysten toimintaedellytyksiä voi parantaa.

Eurooppa voi luoda uutta työtä. Ratkaisut ovat käsissämme. Eurovaaleissa äänestäjät voivat valita parlamenttiin tekijöitä, jotka pystyvät ajamaan uuden työn kannalta välttämättömät uudistukset läpi.

Oras Tynkkynen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *