Viikko 51 (15.-21.12.): Vuoden viimeinen viikkopäiväkirja

Aamutelevisioiden työvuorot alkavat brutaaleihin aikoihin. Tiedän hyvin, koska tein aikoinaan YLEllä radiopuolella yövuorojen lisäksi myös joitakin aamuvuoroja.

Toimittajat laittavat vahingon kiertämään kutsumalla studioon vieraita – ystäväni Kaitsun sanoin – sianpieremän aikaan. Niinpä aloitin maanantaiaamun kuudelta ehtiäkseni Ilmalaan Lauri Karhuvaaran jututettavaksi Poznanin ilmastokokouksesta.

Aamupäivällä tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmässä käsiteltiin uusimpia lukujen luonnoksia. Budjetti-istunnossa vierustoverini Nanna piti Vihreiden ryhmäpuheenvuoron.

Istunnon alettua kauppojen aukioloa pohtiva eduskuntaryhmän poppoo istahti hetkeksi alas. Iltapäivällä jatkettiin myös tulevaisuusselonteon skenaarioiden laskennan työstämistä.

Illaksi palasin Tampereelle. Kävin kylässä kaverin luona ja söin iltapalaa OP:n kanssa Marusekissä.

Tiistaina talousarvion käsittely jatkui istunnossa heti aamukymmeneltä. Puoleltapäivin tapasin Vasemmistoliiton puheenjohtajaa Martti Korhosta. Koska tulevaisuusselonteko pohtii politiikkaa vuosikymmeniä eteenpäin, on luontevaa keskustella siitä jo valmisteluvaiheessa myös tulevien hallituspuoleiden edustajien kanssa.

Selonteosta jatkoin pari tuntia myöhemmin keskusteluja ympäristöministeriön nykyisen kansliapäällikön Hannele Pokan kanssa. Molempien kiireiden takia yhteistä aikaa oli ollut liki mahdotonta löytää. Olimme kuitenkin törmänneet jo aiemmin Poznanissa.

Keskiviikkona istuin kahdeksalta minulle vuoden viimeisessä hallitusryhmän kokouksessa. Istunto alkoi tuntien äänestysputkella.

Päivällä kävin Greenpeacen seminaarissa. Siinä esiteltiin järjestön globaali Energy [R]evolution –skenaario ja malli mittavista päästövähennyksistä Suomessa vuoteen 2020 mennessä.

Keskustelussa kyselin, riittääkö järjestön skenaarion mukainen globaalien energiapäästöjen puolittaminen pitämään lämpenemisen alle kahdessa asteessa. Eihän se oikein riitä. Toisaalta tiukempiinkin vähennyksiin on mahdollista päästä, ja energiapuolen päästövähennyksiä voi täydentää esimerkiksi pysäyttämällä metsäkato ja lopettamalla F-kaasujen käyttö.

Uusiutuvan energian teollisuuden eurooppalaista kattojärjestöä ERECiä edustavalta Arthuros Zervosilta kysyin, kannattaisiko suomalaisenkin alan teollisuuden järjestäytyä yhden katon alle. Zervos piti voimien yhdistämistä erittäin perusteltuna.

Takaisin eduskunnassa käytin budjettidebatissa pari puheenvuoroa. Muistutin, että fiksulla politiikalla on mahdollista samaan aikaan elvyttää taloutta ja ratkoa ilmastokriisiä. Ministeri Vehviläiseltä kyselin, pitäisikö elvyttävissä liikennehankkeissa asettaa etusijalle raide- ja muut joukkoliikenneinvestoinnit.

Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan käsittely alkoi viideltä. Olin elätellyt toiveita osallistua debattiin ja ehtiä vielä valtuuston kokoukseen. Keskustelussa meni kuitenkin niin myöhään, että pääsin Tampereelle vasta kymmeneltä.

Torstaina istunto alkoi taas äänestyskimaralla. Lounaalla palaveerasin pikaisesti valtioneuvoston kanslian tiimini kanssa, ennen kuin riensin kaupan sijainnin ohjauksen arviointiryhmään. Alustukset ja keskustelu kestivät niin kauan, että eduskuntaryhmän kokous jäi valitettasti väliin. Suulliselle kyselytunnille sentään ehdin.

Perjantaina julkaisin perinteisen sähköisen joulutervehdykseni. Puolenpäivän aikaan pidimme ylimääräisen eduskuntaryhmän kokouksen.

Ryhmässä alustin EU:n ilmasto- ja energiapaketista saavutetusta sovusta ja hioimme kantaamme kauppojen aukioloihin. Monivaiheisten ja mutkikkaiden keskustelujen jälkeen päädyimme esittämään kolmiportaista mallia.

Alle 400 neliön kaupat saisivat olla vapaasti auki miten lystäävät. 400-1 000 neliön kaupat voisivat olla sunnuntaisin auki klo 12-18 ympäri vuoden. Yli 1 000 neliön kaupat puolestaan saisivat olla sunnuntaisin auki vain joulun alla. Huoltoasemien kauppoja koskisivat vastedes samat säännöt kuin muitakin kauppoja.

Malli selkeyttäisi sunnuntaiaukioloja heikentämättä kuitenkaan päästöjen minimoimisen ja palveluiden saavutettavuuden kannalta tärkeiden pienten kauppojen asemaa. Harmillista olisi se, että kuntakeskusten suuret kaupat kuten kaupunkien tavaratalot saisivat olla auki nykyistä harvemmin. Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ei kuitenkaan ollut mahdollista rakenta mallia, jossa olisi otettu huomioon kaupan koon lisäksi myös sen sijainti yhdyskuntarakenteessa.

Ympäristöministeriön pääluokan keskustelussa puolustin ministeriön tutkimusmäärärahoja. Kysyin myös ministeri Vapaavuorelta, pitäisikö nykyisessä suhdannetilanteessa tukea enemmän vanhojen rakennusten energiaremontteja.

Viimeiset budjettiäänestykset saatiin pakettiin jo alkuillasta. Ehdin käydä avustajani Heikin kanssa Ruoholahdessa viikon aikana jo toistamiseen harkitsemassa minikannettavaa.

Ostosmatkoilla opin pari asiaa. Ensinnäkin verkkokauppa.comin hinnat perustuvat palvelun minimoimiseen ja työn ulkoistamiseen asiakkaille. Toiseksi minikannettavat ovat kaupassa esillä ilman akkua hyvästä syystä: akun kanssa ne eivät ole enää ollenkaan niin minejä.

Mielipuolisten jonojen takia sain kannettavan hankittua vasta kolmannella käynnillä sunnuntaina. Nyt reppua pakatessa pelkää unohtaneensa jotain tärkeää, koska se näyttää niin tyhjältä. Ennen eduskunnan atk-tuen hankkima raahattava vei leijonanosan tilasta ja painoi kuin katolisen kirkon synnit.

Eduskunta jäi siis istuntotauolle. Kevätistuntokausi alkaa helmikuussa.

Tauko kuluu rattoisasti kirjoittamalla ja matkustamalla. Työstän tulevaisuusselonteon aineistoja ja vietän kolme viikkoa yhdistetyllä loma- ja työmatkalla Hollannissa ja Yhdysvalloissa.

Samalla varsinainen viikkopäiväkirja jää tauolle. Kiitos sinnikkäille lukijoille! Viikoilta 52 ja 1-3 kirjoitan matkapäiväkirjaa.

Uuden vuoden näkymät vaikuttavat monessa suhteessa synkiltä. Murheeseen ei kuitenkaan ole syytä vajota. Me pystymme, jos haluamme.

Kestävää ja henkisesti rikasta uutta vuotta!

One Response

  1. Verkkokauppa.comissa esillä olevista minikannettavista akut puuttuvat sen takia, että myymälävarkaat pihistivät niitä. Sama juttu itseasiassa kaikkien akkulaitteiden kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *