Valtuustoaloite fossiilisijoituksista irtaantumiseksi

Tampere on sitoutunut ilmastokriisin taltuttamiseen sekä kaupunkistrategiassa että kaupunkiseudun ilmastostrategiassa. Kaupunki on myös allekirjoittanut EU:n pormestarien ilmastositoumuksen, Aalborgin kestävän kehityksen sitoumukset ja Eurocities-järjestön ilmastojulistuksen.

Kaupunki vaikuttaa ilmastopäästöihin ennen kaikkea energiantuotannon, yhdyskuntasuunnittelun ja liikennepolitiikan valinnoilla. Epäsuorasti vaikuttaa kuitenkin myös se, sijoittaako kaupunkikonserni varojaan runsas- vai vähäpäästöiseen liiketoimintaan.

Monet tahot maailmalla ovat jo päättäneet irtaantua kokonaan tai osittain sijoituksista fossiiliteollisuuteen. Korkeakouluista päätöksen ovat tehneet mm. Stanfordin ja Glasgow’n yliopistot, uskonnollisista yhdyskunnista Kirkkojen maailmanneuvosto, Ruotsin kirkko ja useat anglikaaniset hiippakunnat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Fossiilisijoituksista irtaantuneita kaupunkeja Yhdysvalloissa ovat mm. San Francisco, Seattle, Portland ja Berkeley. Muualla maailmassa irtaantumispäätöksen ovat tehneet mm. Dunedin Uudessa-Seelannissa, Oxford Englannissa ja Örebro Ruotsissa. Samaan ovat päätyneet myös mm. Englannin lääkäriliitto ja monet säätiöt, kuten Ben & Jerry’s Foundation.

Hiljattain Norjan suurin eläkerahasto KLP luopui sijoituksistaan hiiliyhtiöissä ja sijoitti sen sijaan uusiutuvaan energiaan. Liki 750 miljardin euron varallisuutta hallinnoiva Norjan valtion eläkerahasto GPFG on puolestaan vetäytynyt sijoituksista 40 yhtiöön korkeiden ilmastopäästöjen takia. Joukossa on mm. kivihiiltä ja öljyhiekkaa hyödyntäviä yhtiöitä.

Pohjoismaiden suurimpiin varainhoitoyhtiöihin kuuluva Nordea kaavailee irtaantuvansa hiilikaivosyhtiöistä kevään aikana. Viime syksynä Pohjois-Euroopan suurimpiin eläkerahastoihin lukeutuva ruotsalainen Andra AP-fonden ilmoitti, että se myy sijoituksiaan fossiiliteollisuudessa noin 90 miljoonan euron arvosta. Myös öljyllä vaurastuneen amerikkalaisen Rockefellerin suvun säätiö Rockefeller Brothers Fund on päättänyt luopua fossiilisijoituksista.

Tampereen kaupungilla on sijoituksia fossiilisia polttoaineita käyttävissä energiayhtiöissä, kuten Fortumissa ja Neste Oilissa. Esimerkiksi Neste Oilin tuotannosta liki 90 prosenttia on fossiilisia polttoaineita. Biodieselin valmistuksessa yhtiö käyttää palmuöljyä, jonka tuotannon arvioidaan aiheuttavan merkittäviä haittoja ilmastolle ja luonnon monimuotoisuudelle.

Tampere on mukana myös kuntien eläkevakuutuslaitos Kevassa, jonka sijoitusten käypä arvo on yli 40 miljardia euroa. Kevan hallituksen puheenjohtajana toimii pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Myös Kevalla on merkittäviä sijoituksia fossiiliteollisuuteen.

Sijoitustoiminnan perusteista päättää kaupunginvaltuusto. Käytännössä toimintaa ohjaa pormestarin vuosittain vahvistama sijoitussuunnitelma, jonka pohjalta virkahenkilöjohto tekee sijoituspäätökset.

Valtuusto hyväksyi vuonna 2009 sijoitustoimintaperiaatteet. Niiden mukaan sijoituskohteita valittaessa on taloudellisten tekijöiden lisäksi otettava huomioon myös sijoituksen eettiset, ympäristöön ja yhteiskunnallisiin arvoihin liittyvät seikat.

Fossiilisijoituksiin liittyy taloudellisia riskejä. Arviolta noin kaksi kolmannesta nykyisin tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista on jätettävä käyttämättä, jotta lämpeneminen saadaan rajoitettua alle riskirajana pidetyn kahden asteen. Kansainvälinen energiajärjestö IEA on tämän takia arvioinut, että fossiilisijoituksia voidaan joutua alaskirjaamaan.

Fossiilienergian näkymiä heikentää myös kestävien vaihtoehtojen ripeä kehitys. Esimerkiksi aurinkokennojen hinta on laskenut kuudessa vuodessa 80 prosenttia.

Merkittävä osa fossiiliteollisuuden varallisuudesta voi siis tulevaisuudessa menettää arvoaan. Fossiilisijoituksista irtaantuminen on paitsi periaatteellinen kannanotto, myös riskienhallintaa.

Tampere on osoittanut ottavansa ilmastovastuun vakavasti. Samaa vastuullisuutta on syytä soveltaa myös sijoituksiin.

Kaupunkikonsernin tulee siirtää vaiheittain suorat ja rahastojen kautta tehdyt sijoitukset fossiiliteollisuudesta kestävämpiin ja vähemmän riskialttiisiin kohteisiin. Kaupungin tulee ajaa edustajiensa kautta samaa tavoitetta myös Kevassa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Tampereen kaupunki irtaantuu vaiheittain sijoituksista fossiiliteollisuuteen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *