Kerron teille salaisuuden

Urani kansanedustajana päättyi juhlalliseen päätösistuntoon Finlandia-talossa. Koen oppineeni liki 11 vuoden aikana paljon.

Aika nopeasti havaitsin, että eduskunnassa julkinen huomio ei välttämättä ole suhteessa osaamiseen ja työtahtiin. Televisiosta tuttujen nimien varjoon jää iso joukko hiljaisia työmyyriä, jotka harvoin saavat tunnustusta puurtamisestaan.

Kehenkään tämä ei päde niin paljon kuin Timo Juurikkalaan.

Jos et ole aiemmin kuullut Timpasta, et ole ainoa. Hän ei ole keikkunut uutisotsikoissa tai tv-hupailuissa.

Timppa onkin eduskunnan parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Siksi haluan paljastaa hänestä nyt pari asiaa.

Timpalla on vakuuttava ja monipuolinen kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hän on toiminut mm. ministeriryhmän erityisavustajana, eduskuntaryhmän poliittisena sihteerinä, Vantaan asukaspalvelujohtajana, Vihreiden varapuheenjohtajana ja toki myös kansanedustajana.

Timppa on hämmentävän laaja-alainen osaaja, jolta luonnistuu yhtä lailla sote-uudistus kuin ympäristöpolitiikka. Hänellä on harvinainen kyky hallita monimutkaisia kokonaisuuksia ja löytää joka tilanteessa toimivia ratkaisuja.

Timppa säilyttää erityisopettajana testatut lehmänhermonsa tilanteissa, joissa muut ovat aikaa sitten polttaneet päreensä. Hän tulee toimeen kaikkien kanssa ja on osoittanut yhteistyökykynsä kiperissä paikoissa.

Vaikka Timppa ei tulistu tukalissa tilanteissa, hän suhtautuu silti Suomen ja maailman asioihin intohimoisesti. Suomalaisen miehen tasaisen ulkokuoren alla sykkii sydän ympäristölle, taloudelle, palveluille ja oikeudenmukaisuudelle.

Luonnetta on vuosien varrella tarvittukin. Timppa putosi eduskunnasta samassa jytkyssä, jonka takia moni muukin kansanedustaja menetti paikkansa.

Moni olisi saattanut lannistua. Timppa kuitenkin meni töihin – taksikuskiksi. Taksin ratista hänet tempaistiin takaisin valtakunnan politiikkaan, kun vihreät ministerit tarvitsivat rautaista osaajaa.

Kaiken lisäksi Timppa on ihmisenä huippumukava. Vakavista asioista huolimatta hän ei ole menettänyt pilkettä silmäkulmassa.

Olen tehnyt Timpan kanssa vuosikaudet töitä. Jos minun pitäisi valita koko maasta yksi ainoa ihminen, jonka toivoisin pääsevän eduskuntaan, se olisi Timppa.

Silloin voisin kevein mielin päättää 11-vuotisen urani kansanedustajana.

Oras Tynkkynen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *