10 iloista väestöfaktaa

YK julkaisi juuri tuoreimmat väestötilastot ja -ennusteet. Raportissa on paljon rohkaisevia tietoja.

1) Elämme yhä pitempään. Odotettavissa oleva elinikä on noussut vuosikymmenen takaisesta maailmassa keskimäärin kolmella vuodella – Afrikassa peräti kuudella vuodella.

2) Yhä useampi lapsi selviää hengissä. Lapsikuolleisuus on laskenut eniten siellä, missä tarvekin on suurin: kaikkein köyhimmissä maissa.

3) Kasvutahti kohtuullistuu vähitellen. Kymmenessä vuodessa maailman vuotuinen väestönkasvu on hidastunut 1,24 prosentista 1,18 prosenttiin.

4) Väestönkasvu alkaa tasaantua isossa osassa maailmaa. Vuosisadan loppua kohti väestö kääntyy laskuun Euroopan lisäksi myös Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa.

5) Jo liki puolet maailman ihmisistä asuu alhaisen syntyvyyden maissa. Syntyvyys on laskenut uusiutumistasoon (2,1 lasta per nainen) tai sen alle Euroopan ja Pohjois-Amerikan lisäksi 20:ssä Aasian ja 17:ssä Latinalaisen Amerikan maassa – mm. Brasiliassa, Libanonissa ja Vietnamissa.

6) Vastaavasti yhä harvemmassa maassa syntyvyys on korkealla. Viisi lasta tai enemmän naista kohti syntyi vielä vuosikymmen sitten 40 maassa, nykyään enää 21 maassa (lilliputtivaltiot pois lukien).

7) Väestöjätti Kiina on yksi rohkaisevimpia esimerkkejä: vuosisadan puoliväliin mennessä maan väestö laskee nykyisestä jo enemmän kuin Pohjoismaissa on asukkaita yhteensä. Vanhoillisesta islamin tulkinnasta tunnetussa Iranissa syntyvyys on laskenut 1970-luvun lopun 6,3:sta jo alle 1,8:aan, siis selvästi alle uusiutumistason.

8) Väestön ennakoidaan kutistuvan hurjaa vauhtia monessa maassa, nopeimmin entisissä sosialistimaissa ja Japanissa. Maahanmuutto tasoittaa jyrkkää pudotusta länsimaissa, joihin sekä halutaan että päästetään muuttamaan.

9) Jos syntyvyys toteutuu ennakoitua maltillisempana, maailman väestö kasvaa huomattavasti hillitymmin – erityisesti pitkällä aikavälillä. Keskimäärin vain puoli lasta naista kohti vähemmän johtaa siihen, että vuosisadan lopussa meitä on prikulleen saman verran kuin nyt: 7,3 miljardia.

10) Maailman väestön tulevaisuus riippuu valinnoistamme. Jos satsaamme koulutukseen, naisten aseman parantamiseen, perhesuunnitteluun ja köyhyyden vähentämiseen, kasvua saadaan kohtuullistettua selvästi enemmän ja nopeammin.

Oras Tynkkynen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *