Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa ei tule heti ajatelleeksi, että tilasta voisi tulla pulaa. Näin ihmiskunnalle on kuitenkin käymässä.

Maailman väestö kasvaa ainakin yhdeksään miljardiin, ja elintaso nousee. Siksi tarvitaan enemmän kaikkea: ruokaa, energiaa, asuntoja ja niin edelleen.

Tässä on haastetta kylliksi. Samalla kuudennen sukupuuttoaallon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi pitää kuitenkin kasvattaa myös metsille ja muulle luonnolle varattua alaa.

Enemmän tilaa tarvitaan siis sekä ihmisen että ympäristön tarpeisiin. Valitettavasti planeettamme ei silti kasva, vaan käytössä on sama määrä hehtaareja kuin ennenkin.

Kyse ei tarkalleen ottaen ole pinta-alasta sinänsä, vaan hyödyllisestä alasta. Jäätikköjä ja tundraa kyllä riittää, mutta niillä on kovin vaikea kasvattaa ruokaa. Aavikot soveltuisivat sinänsä aurinkoenergian tuotantoon, mutta energia olisi vaikeaa siirtää sinne, missä ihmiset sitä tarvitsevat.

Kimurantti yhtälö johtaa arvioimaan uudelleen tapaamme käyttää tilaa. Liikenevä pinta-ala pitää saada hyötykäyttöön.

Tämä ei tarkoita vain suoria, aineellisia hyötyjä ihmisille. Hyödyllisiä ovat myös erilaiset ekosysteemipalvelut. Virkistystä tarjoava lähimetsä, sadevesitulvia hillitsevä nurmi ja pölyttäjiä ruokkiva niitty hyödyttävät nekin ihmisiä.

Ihmiskunnan hyvinvointi myös nivoutuu vääjäämättä yhteen ympäristön kanssa. Siksi kovin hyödyllinen on vaikkapa ikimetsä, joka jemmaa hiiltä pois ilmastoa lämmittämästä ja tarjoaa kodin uhanalaisille eliölajeille.

Mitä sitten tarkoittaisi se, että pinta-ala saataisiin hyötykäyttöön? Esitän muutamia ajatuksia ennen kaikkea kaupunkien näkökulmasta keskustelun pohjaksi.

Ensimmäisenä rakentamista pitää tehostaa nykyisestä, jotta se ei tapahdu jatkuvasti peltojen ja metsien kustannuksella. Eheyttämällä yhdyskuntarakennetta voimme tyydyttää kasvavien kaupunkien tarpeita raivaamatta uusia alueita.

Toiseksi katot pitää valjastaa hyötykäyttöön. Osalla katoista kannattaa tuottaa aurinkoenergiaa, toisille soveltuvat sadevesiä pidättävät ja eliöitä elättävät viherkatot.

Kolmanneksi tilaa pitää saada takaisin autoilta tehokkaampaan käyttöön. Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edistäminen yleensä vähentää tarvetta varata tilaa autoille. Lisäksi leveitä teitä voidaan bulevardisoida ja pysäköinti sijoittaa maan alle tai kerroksiin.

Neljänneksi joutomaat kaupunkirakenteessa voivat sopia niityiksi tai pienoispuutarhoiksi. Joissakin kaupungeissa rakentamista odottaville tonteille on kylvetty auringonkukkia, jotka tarjoavat iloa ihmisille ja sapuskaa hyönteisille.

Viidenneksi virkistysalueista voi olla monenlaista hyötyä. Puistoissa voi kasvattaa hedelmäpuita ja marjapensaita, ja lähimetsiä voi hoitaa luonnon monimuotoisuutta ylläpitävällä tavalla.

Viimeinen idea voi vaikuttaa kaikkein oudoimmalta: vaaleiden pintojen lisääminen. Katot voisi rakentaa mahdollisimman vaaleina, jotta ne heijastavat enemmän auringon säteilyä takaisin ja siten auttavat torjumaan ilmastonmuutosta.

Oras Tynkkynen