Musiikki

Kuuntelen musiikkia paljon, ja se on ollut aina läsnä elämässäni. Musiikki piristää, ilahduttaa ja lohduttaa.

Lapsena kävin äitini kanssa orkesterimusiikin konserteissa, ja kotona levysoittimella pyörivät mm. Sibelius ja Tsaikovski. Radio tutustutti hip hoppiin, houseen ja muihin uuden musiikin muotoihin. 80- ja 90-lukujen vaihteen soundtrackillä soivat mm. Public Enemy, De La Soul, A Tribe Called Quest, Salt ‘n’ Pepa, Marrs, Deee-Lite, Pet Shop Boys, Bomb the Bass, S’Express, KLF ja Technotronic.

Ensimmäisiin konemusiikkibileisiin menin elokuussa 1995, ja nykyään bilelaskurini mukaan olen käynyt noin 180 klubissa tai bileissä, eniten Tampereella. Parhaiten ovat mieleen jääneet alkuaikojen karut hallibileet, joissa tunnelma oli omaa luokkaansa.

Konemusiikissa suosikkejani ovat etenkin jungle, IDM, letkeä vokaalihouse, kokeellinen electronica ja ambient, mutta kuuntelen mielelläni myös mm. teknoa, bootya, breakbeatiä, elektroa ja jopa trancea (lähinnä ihan häpeilemätön kiksu ja poppitrance).

Järisyttävin musiikillinen kokemus minulle oli korvieni avautuminen 90-luvun loppupuolella. Oivalsin silloin, että mikä tahansa musiikkityyli voi tarjota valtavasti elämyksiä. Puritanismi ja snobismi, pitäytyminen johonkin kapeaan genreen, ovat merkittäviä esteitä oppimiselle.

Nykyään voin innostua yhtä lailla John Zornin korvia koettelevista torvista kuin Katri Helenan heleästä iskelmästä, Bogdan Raczynskin säröisistä katkorytmeistä siinä missä Arvo Pärtin tintinnabulista. Osviittaa musiikkimaustani saa parhaiden kappaleiden listoista.

Toisinaan kiusaan ihmisiä myös levysoittimien takana. DJ Muna -nimellä on tullut soiteltua pari kymmentä kertaa.

Musiikkiharrastus ja journalismi taas ovat yhdistyneet levypalstan pitämisessä. Arvostelin kotimaista marginaalimusiikkia ensin Voimaan ja sittemmin Aviisiin. Vanhat arvostelut voi lukea täältä.

En voi puhua musiikista mainitsematta yhtä nimeä: Björk. Hänen musiikistaan olen ammentanut valtavasti voimaa. Sinkut mukaan lukien Björkin levyjä on kertynyt tähän mennessä 40 kappaletta.