Pakolaisvastuun pakoilijat

Jo arviolta 6,5 miljoonaa syyrialaista on paennut sotaa maan sisällä ja yli neljä miljoonaa toisiin maihin. Eurooppaan heistä on päätynyt tänä vuonna puolisen miljoonaa, määrällisesti eniten Saksaan ja väestöön suhteutettuna

Lue koko kirjoitus »

Kaikki olennainen Pariisin ilmastokokouksesta

1) Mikä Pariisin kokous? Pariisissa pidetään järjestyksessään 21. YK:n ilmastokokous. Kokouksessa valtiot käsittelevät YK:n ilmastosopimukseen liittyviä asioita. 2) Miksi kokous on tärkeä? Pariisissa on tarkoitus hyväksyä uusi ilmastosopimus vuoden 2020

Lue koko kirjoitus »

10 vinkkiä selviämiseen tropiikissa

Suomalainen ei yleensä helteistä paljon joudu kärsimään. Toisaalta maailman painopisteen muuttuminen vie yhä useammin trooppisiin maihin, ja ilmastonmuutos nostaa lämpötiloja kaikkialla. Liikkuminen +30-40 asteen helteissä edellyttää varautumista. Tässä 10 omaa

Lue koko kirjoitus »

Mitä opin Villeltä

Olen usein kertonut, että tutustuin Villeen koulukaverina. Se ei aivan pidä paikkaansa: Ville vaihtoi koulua juuri silloin, kun itse tulin luokalle. Meillä oli kuitenkin koulun kautta yhteisiä tuttavia – hänelle

Lue koko kirjoitus »

10 karua väestöfaktaa

YK julkaisi juuri tuoreimmat väestötilastot ja -ennusteet. Raportissa on paljon huolestuttavia tietoja. 1) Väestönkasvu jatkuu nopeana. Maailman väestö on kasvanut jo miljardilla sitten vuoden 2003, ja ensi vuonna meitä on

Lue koko kirjoitus »

10 iloista väestöfaktaa

YK julkaisi juuri tuoreimmat väestötilastot ja -ennusteet. Raportissa on paljon rohkaisevia tietoja. 1) Elämme yhä pitempään. Odotettavissa oleva elinikä on noussut vuosikymmenen takaisesta maailmassa keskimäärin kolmella vuodella – Afrikassa peräti kuudella

Lue koko kirjoitus »

Why the fuck not -arkkitehtuuri

Poikkesin hiljattain Hollannin Den Boschissa – tai ’s-Hertogenboschissa, niin kuin kaupungin nimi virallisesti kirjoitetaan. Kävin tutustumassa koehankkeeseen, jossa testataan aurinkosähköä tuottavaa meluaidan pätkää. Asemalta kehätien varten kävelin uuden Paleiskwartierin asuinalueen

Lue koko kirjoitus »

Terassiraivo

Terassitarkastus kuohuttaa kesäistä some-kansaa. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) jakamassa kuvassa tarkastaja vahtii Helsingissä, että terassi ei leviä sallittua laveammalle. Terassiraivoon on helppo samastua. Eikö tällaisena aikana verovaroille ole parempaa käyttöä

Lue koko kirjoitus »

Kauppablogi III: Suomen huutokauppamalli

Uusiutuvahuutokauppoja on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä ympäri maailmaa. Millainen malli voisi sopia Suomelle? Huutokauppa on sekä toteuttajalle että osallistujille oppimisprosessi. Siksi se kannattaa toteuttaa vaiheittain. Esimerkiksi voi hankkia vuoden ensimmäisellä kolmanneksella

Lue koko kirjoitus »

Kauppablogi II: Huutokaupan ratkaisevat valinnat

Uusiutuvahuutokaupan perusidea on yksinkertainen. Valtio ilmoittaa haluavansa tietyn määrän uusiutuvia. Tarjoajat kertovat, millä hinnalla ja ehdoilla ovat uusiutuvia valmiita tuottamaan. Parhaat tarjoukset voittavat. Paljon riippuu kuitenkin toteutustavasta. Hiljattain raportin huutokaupasta

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet