kollaasi350px

Oras Tynkkynen

Olen tamperelainen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Taustaltani olen toimittaja ja koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri.

Aiemmin olen toiminut mm. valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana, eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja Vihreiden varapuheenjohtajana. Kansanedustajana minulla tulee tänä kesänä kymmenen vuotta täyteen. Tampereen kaupunginvaltuustossa istun neljättätoista vuotta.

Kansainvälistä kokemusta on kertynyt erityisesti ilmastoneuvotteluista, sillä olen osallistunut 14:ään YK:n ilmastokokoukseen Kioton kokouksesta lähtien. Kaikkiaan olen käynyt yli 50 maassa.

Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta olen asunut myös New Delhissä Intiassa. Puhun sujuvaa englantia ja kohtuullista ruotsia, ja olen opiskellut myös saksaa, japania ja ranskaa.

Olen päättänyt asettua ehdolle eurovaaleissa, koska uskon Euroopan mahdollisuuksiin. Eurooppa voi antaa paljon Suomelle ja Suomi Euroopalle. Lue lisää teemoistani.

Hyvän tuntuman taustastani saa ansioluettelosta ja työtäni päättäjänä summaavasta kymmenvuotiskertomuksesta. Kirjoituksiini voi tutustua kotisivuillani.

Lue myös usein kysytyt kysymykset Oraksesta!