
Hankintalakiuudistus on rikki, mutta se olisi yksinkertaista korjata
Vihreät jättivät vastalauseen talousvaliokunnan mietintöön hankintalakiuudistuksesta. Kaavamainen prosenttiraja sidosryhmäyksiköille uhkaa heikentää palveluita ja aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, mutta hallituksen esityksen puutteet voisi Tynkkysen mukaan korjata varsin pienin tarkennuksin.

Varautumisopas tulee jakaa jokaiseen kotiin
Suomalaisten varautumista voidaan parantaa Ruotsin mallin mukaisella joka kotiin jaettavalla varautumisoppaalla. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen tukee pääministeri Petteri Orpoa oppaan edistämisessä, mutta muistuttaa, että asiassa olisi tullut edetä jo vuosia sitten.

Vihreät voi ottaa vaaleissa takaisin 20 edustajapaikkaa
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen puhui puoluekokouksessa ilosta vaikeina aikoina ja vihreiden roolista yhteiskunnan muuttamisessa.

Vaikeinakin aikoina arvokkaimman puolesta
Olen päättänyt asettua ehdolle kevään 2027 eduskuntavaaleissa. Suomen ja maailman menoon tarvitaan kipeästi muutosta. Samalla pitää puolustaa arvokkainta, joka on uhattuna.

Unkarin vaalitulos osoittaa, että harvainvallan harharetkiltä on mahdollista palata demokratian polulle
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen iloitsee demokraattisten voimien voitosta Unkarin vaaleissa. Euroopan pitää tukea Unkaria, kun se nyt alkaa jälleenrakentaa demokratiaa Orbánin valtavuosien jälkeen.

Vihreiden Tynkkynen peräänkuuluttaa mittavaa pakettia vihreän siirtymän investointien vauhdittamiseen
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kiittää tänään julkaistusta elinkeinoelämän selvityksestä, jossa tarkastellaan keinoja vahvistaa Suomen kriisinkestävyyttä. Hänen mukaansa selvitys osoittaa, että huoltovarmuus ja kestävyys voivat kulkea käsi kädessä.