Tori: Luovuus edellyttää avoimuutta

Tori 21.2.2007

eTampere, BioNext, Luova Tampere. Kaupunki on hakenut potkua elinkeinoelämään ensin informaatioteknologiasta, sitten bioteknologiasta ja nyt kulttuurista.

Hankkeita on kritisoitu niin kuin suuria hankkeita aina. Pölyn laskeuduttua tulokset ovat kuitenkin olleet kohtuullisen hyviä.

Kehittyäkseen kaupungin tulee satsata kunnianhimoisesti tulevaisuuden aloihin – ja uskaltaa ottaa välillä myös riskejä. Luova Tampere vaikuttaa perustellulta, vaikka konkretia onkin vielä vähän hakusessa.

Mitä luovuus sitten oikein on? Ainakin se on ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta uusille ideoille. Se on enemmän omien ratkaisujen etsimistä kuin toisten ratkaisujen alas ampumista. Jos luovuus olisi vastaus, se ei olisi “ei” vaan “miksi ei”.

Tämän määritelmän mukaan Tampereen kunnallispolitiikalla ei ole paljon tekemistä luovuuden kanssa. Vaihtoehtojen esittämiseen suhtaudutaan avoimen vihamielisesti. Toisinajattelua yritetään tukahduttaa kokoustekniikalla. Kyseenalaistaminen on väärin ja kritisoiminen syntiä.

Tampereella on yksi totuus ja paljon vääriä mielipiteitä. Nähtävästi joidenkin mielestä luottamushenkilön pääasiallinen tehtävä on luottaa. Yleensä pitäisi olla hiljaa, mutta oikeissa kohdissa saa sentään taputtaa.

Ilman vaihtoehtoja demokratia kuitenkin kuihtuu ja politiikka menettää merkityksensä. Sama pätee taloudessa. Kuka haluaisi, että vaatteita voisi ostaa vain yhdestä ketjusta ja syömässä voisi käydä vain yhdenlaisessa ravintolassa? Moninaisuus on rikkautta.

Väitän, että Tampereella tarvitaan avointa ja ennakkoluulotonta asennetta niin politiikassa kuin taloudessa. Rohkeita visioita siitä, miten kaupunkia tulee kehittää.

On selvää, etteivät kaikki ideat ole hyviä eikä jokainen niistä onnistu. Jos kuitenkin tuhannesta ideasta poimitaan paras prosentti, saadaan kymmenen. Jos ideoita esitetään alun perinkin vain kymmenen ja niistä aletaan valita kärkiprosenttia, ei haaviin jää yhtään ainoaa.

On pienempi virhe yrittää ja erehtyä kuin olla kokonaan yrittämättä. Kun minun keskinkertainen ideani ja sinun hyvä ideasi kohtaavat, voi keskustelussa syntyä loistava idea.

Jos todella uskomme Luovaan Tampereeseen, pitäisikö meidän ottaa luovuus tosissaan myös omassa toiminnassamme?

Harjoituksen voit aloittaa luettuasi tämän kolumnin. Onko ensimmäinen reaktiosi “ei” vai “miksipä ei”? Vai onko se “hmm, kiinnostava ajatus – minäpä pistän paremmaksi”?

Oras Tynkkynen
kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja (vihr.)
Tampere