kunnallisvaalit 2004

Mikä on näiden vaalien tärkein kysymys?
Kiivas pikaratikkakeskustelu on jättänyt varjoonsa muut Tampereen kannalta tärkeät kysymykset. Uuden kaupunginvaltuuston pitää huolehtia esimerkiksi peruskoulutuksesta, terveydenhuollon hoitotakuusta ja vanhainkodeista.

Tampereen todennäköisesti suurin haaste on turvata kaupunkilaisten tarvitsemat palvelut talouden romuttumatta. Viime vuosina menot ovat kasvaneet selvästi tuloja nopeammin ja silti palveluissa on ollut monia pahoja aukkoja. Yhtälö ei ole helppo. Hyvinvointipalveluista ei ole reilua eikä järkevää tinkiä, joten pitää kehittää fiksumpia ja tehokkaampia tapoja tuottaa palveluita.

Miksi kannatat pikaratikkaa?
Pikaratikka on nopea, mukava ja turvallinen liikkumismuoto. Se parantaa julkisen liikenteen palvelutasoa, vähentää ruuhkia ja houkuttelee autoilijoita siirtymään joukkoliikenteen käyttäjiksi. Pikaratikka on merkittävä tulevaisuusinvestointi, joka järkevästi toteutettuna maksaa itsensä takaisin. Katso Aamulehden yleisönosastoon pikaratikasta kirjoittamani tekstit.

En kuitenkaan kannata pikaratikkaa hinnalla millä hyvänsä. Valtion on osallistuttava rahoitukseen, naapurikuntien on lähdettävä hankkeeseen mukaan, bussiliikennettä on edelleen kehitettävä voimakkaasti ja on varmistettava, ettei investointi vaaranna peruspalveluiden rahoittamista. Jos ja kun nämä ehdot toteutuvat, kannatan pikaratikan toteuttamista.

Ehtiikö kansanedustaja hoitamaan valtuustotyön?
Kaupunginvaltuuston kokouksia on kerran kuukaudessa iltaisin. Valtuustoryhmä kokoontuu maanantaisin, jolloin eduskunnassa ei ole istuntoa eikä valiokuntia ja olen joka tapauksessa Tampereella. Olen ollut kunnallispolitiikassa mukana kahdeksan vuotta, joten veikkaan pysyväni melko hyvin kärryillä. Lisäksi minulla on tiettävästi ainoana Tampereella omalla rahalla palkattu puolipäiväinen avustaja, joka seuraa kunnallispolitiikkaa ja avustaa valtuustotyössä.

Miksi pitäisi äänestää juuri sinua?
Vaaleissa kannattaa äänestää sellaista ihmistä, joka jakaa samat arvot ja tavoitteet sekä pystyy viemään niitä politiikassa eteenpäin. Politiikastani saa kohtuullisen kuvan tutustumalla vaaliesitteisiini ja kaupunginvaltuustossa tähän mennessä tekemiini aloitteisiin. Minulla on runsaan 12 vuoden kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, joten luulen osaavani ajaa asioita.

Vaaleissa voi myös päättää tukea erityisesti esimerkiksi nuoria ehdokkaita. Minulla on ollut yleisperiaatteena äänestää naisia, koska naiset ovat yhä aliedustettuja lähes kaikilla politiikan tasoilla. Vihreiden listalta löytyy paljon mainioita ehdokkaita – nuorista esimerkiksi Andrei Ovod, Nina Nygren, Olli-Poika Parviainen ja Anna-Maria Urhonen. Maahanmuuttajaehdokkaita ovat Emmanuel Eneh ja Nedzad Gladovic.

Miksi Tampereella kannattaisi siirtyä pormestarimalliin?
Poliittisen vallan pitäisi olla kansan valitsemilla edustajilla. Todellisuudessa paljon valtaa on kuitenkin keskittynyt virkahenkilöille, erityisesti kaupunginjohtajille. He eivät joudu vastaamaan päätöksistään äänestäjille. Pormestarimallissa valta ja vastuu kulkisivat käsi kädessä. Ihmisten pitäisi saada valita pormestari suoraan vaaleilla. Jos osaamme valita kaupunginvaltuutetut, kansanedustajat ja presidentinkin ihan itse, miksi emme osaisi valita myös pormestaria?