Aika siirtyä krääsätaloudesta kohtuutalouteen

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kuvasi maailman elävän kohtuuttomuuden aikaa. Ratkaisuksi hän tarjosi hienosäätämisen sijaan isoa remonttia, jossa siirrytään sekä ympäristöä että ihmisiä säästävään kohtuutalouteen.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistutti puheenvuorossaan Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa Hyvinkäällä ekologisen kestävyyskriisin kiireellisyydestä. Hän lainasi Ison-Britannian hallituksen julkaisemaa raporttia, jonka mukaan jokainen ratkaisevan tärkeä ekosysteemi on polulla kohti romahdusta.

”Tutkijat, aktivistit ja vihreät yrittävät soittaa hälytyskelloja, mutta niiden ääni hautautuu talous- ja turvallisuuskeskustelun pauhun alle. Liian usein poliitikkojen puheissa kaikuu korvia huumaava hiljaisuus ihmiskunnan kohtalonkysymyksestä, ekologisesta kestävyyskriisistä”, Tynkkynen moitti.

Tynkkynen kuvasi maailman elävän nyt kohtuuttomuuden aikaa. Hän mainitsi esimerkkejä kiinalaisesta krääsäkaupasta mikromuoveihin.

”Viime vuonna Suomeen kiinalaisesta krääsäkaupasta tuotujen tavaraerien määrä kasvoi liki puolella, ja sitä edeltävänä vuonna määrä peräti kahdeksankertaistui. Puolessa vuosisadassa muovien tuotanto maailmassa on noin 20-kertaistunut. Sen seurauksena mikromuoveja on löydetty niin Mount Everestiltä kuin Mariaanien haudasta, niin istukoista kuin äidinmaidosta”, Tynkkynen luetteli.

Tynkkynen luonnehti kohtuuttomuuden ajan polttavan loppuun sekä planeetan että ihmiset. Hän peräänkuulutti järjestelmän remontoimista krääsätaloudesta kohtuutalouteen.

”Tarvitsemme järjestelmää, jossa yritykset kukoistavat ja työntekijät voivat hyvin planetaaristen rajojen puitteissa. Jossa markkinoiden tehokkuus ja kyky luoda uutta valjastetaan yhteisen hyvän käyttöön. Jossa tavallisilta ihmisiltä ei vaadita kohtuuttomia. Ja jossa pienelle eliitille ei keskity varallisuutta ja valtaa kohtuuttomasti”, Tynkkynen esitti.

Kohtuutalouteen pitää Tynkkysen mukaan edetä askel kerrallaan. Puheessaan hän mainitsi joitakin esimerkkejä näistä askelista.

”Ympäristölle haitalliset yritystuet pitää vihdoin ajaa alas. Vihreällä verouudistuksella verotuksen painopistettä pitää siirtää työn tekemisestä ja teettämisestä ympäristön kuluttamiseen ja kuormittamiseen”, vihreitä eduskunnan talousvaliokunnassa edustava Tynkkynen sanoi.

Kohtuutta tarvitaan Tynkkysen mukaan myös ihmisille. Vihreiden pitkäaikaisen tavoitteen, perustulon, lisäksi hän mainitsi muutamia esimerkkejä.

”Mahdollisuuksia jakaa työtä ja kohtuullistaa työmääriä pitää edistää. Ihmisten valtaa päättää omista työajoistaan ja -oloistaan pitää vahvistaa. Työelämässä jaksamisen haasteisiin pitää aina saada apua mm. terapiatakuun kautta”, Tynkkynen luetteli.

Yhteyshenkilöt:
Oras Tynkkynen
050 512 1584
oras.tynkkynen@eduskunta.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *