EU-maat vesittivät 2040-päästötavoitteen juuri YK:n ilmastokokouksen alla

5.11.2025 | Vihreät – De Gröna | Tiedote

EU-maat pääsivät vihdoin sopuun vuoden 2040 päästötavoitteesta. Valitettavasti jarrumaat onnistuivat vesittämään tavoitetta ja lykkäämään ratkaisevia ilmastotoimia, pahoittelee vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen.

EU:n ympäristöneuvosto saavutti lopulta sovun vuoden 2040 päästötavoitteesta läpi yön jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen. Tavoite säilyy muodollisesti komission esittämässä 90 prosentin päästövähennyksessä vuoteen 1990 verrattuna.

”On hyvä uutinen, että EU-maat vihdoin vahvistivat 90 prosentin päästötavoitteen. Se on vähintä, mitä Euroopalta voidaan odottaa, jotta se tekee oman osuutensa ilmastokriisin ratkaisemiseksi”, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kommentoi.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ministerit päättivät moninkertaistaa sen osuuden päästötavoitteesta, jonka voi saavuttaa ostamalla päästöoikeuksia muualta. Samalla liikennettä ja asuntojen lämmitystä koskevaa päästökauppaa (ETS2) ilmeisesti lykätään vuodella eteenpäin.

”EU:n ilmastosovun hinta oli kova. Huolestuttavan suuri osa ilmastovastuusta olisi tulevaisuudessa mahdollista ulkoistaa muualle rahoittamalla ulkomaisia ilmastohankkeita, joiden ilmastohyödyt ja kestävyys ovat kyseenalaisia. Päästökaupan lykkääminen on täysin väärä viesti tilanteessa, jossa ilmastotoimia pitää päinvastoin vahvistaa ja kiihdyttää”, Tynkkynen pahoittelee.

YK:n ilmastokokous käynnistyy maanantaina Brasiliassa. EU:n sopu päästötavoitteesta tuli viime tingassa, jotta se voidaan ottaa huomioon kokouksen keskusteluissa.

”Ilmastokriisin syventyessä ja Yhdysvaltain jättäessä jälkeensä tyhjiön Euroopan johtajuutta tarvittaisiin enemmän kuin koskaan. Nyt EU lähtee Brasilian ilmastokokoukseen mukanaan valitettavan kevyet viemiset”, Tynkkynen päättää.

Yhteyshenkilöt
Oras Tynkkynen
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:  050 512 1584
oras.tynkkynen@eduskunta.fi

Ville-Veikko Mastomäki
Viestintäpäällikkö
Vihreiden viestintä
Puh:  +358407641684
ville-veikko.mastomaki@vihreat.fi

Kuva: Kelly SikkemaUnsplash

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *