Sain neljän vuoden jatkoajan työlle eduskunnassa kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Siitä kiitos kuuluu erityisesti
- 7 930 äänestäjälle. On hämmentävää ajatella, että näin moni pirkanmaalainen antoi ainokaisen äänensä, jotta edustaisin heitä seuraavan nelivuotiskauden eduskunnassa. Vetää nöyräksi.
- sadoille tsemppaajille. Ennen ja jälkeen vaalien sadat ihmiset tulivat kannustamaan, kiittämään ja onnittelemaan kaduilla, vaalimökillä, baareissa, irc-galleriassa, sähköpostitse ja tekstiviestitse. Kannustus ja tuki innostivat tekemään vaalityötä.
- lähes sadalle tukiryhmäläiselle. Hieno tulos ei olisi mitenkään ollut likimainkaan mahdollinen ilman aktiivisia ja motivoituneita tukiryhmäläisiä. Monet näkivät häkellyttävän paljon vaivaa kampanjan eteen. Onneksi kirjoittelen tätä yksin kotona, sillä silmät kostuvat pelkästä ajatuksesta…
- 17 ehdokaskollegalle. Vihreillä oli Pirkanmaalla lista täynnä toinen toistaan hienompia ehdokkaita. Heidän kanssaan oli ilo tehdä kampanjaa yhdessä toisiamme tukien. Kampanjassa näkyi hyvin, että vihreät ovat edistämässä yhteisiä tavoitteita – emme taistelemassa toisiamme vastaan.
- yhdelle kampanjapäällikölle. OP teki kampanjan vetäjänä melkoisen urakan. Hänen työnsä ansiosta pystyin keskittymään vaalitilaisuuksiin ja ihmisten kohtaamiseen. Vaalien jälkeen OP pitää ylityövapaitaan ja nautiskelee tulospalkkiostaan, mutta sitten hän palaa avustajan töihin.
Valtavan suuri kiitos kaikille teille!
Oras Tynkkynen