Z-lehti 3/2007
Moni järjestö sanoo tavoitteekseen tehdä itsensä tarpeettomaksi. Järjestöjä lakkautetaan kuitenkin varsin harvoin – ainakaan tuosta syystä.
Eivätkö järjestöt siis onnistu saavuttamaan tavoitteitaan? Vai eivätkö ne vain ymmärrä lopettaa hyvän sään aikana?
Selitys voi löytyä ilmiöstä, jota kutsun Ruotsi-paradoksiksi.
Länsinaapuriamme voidaan pitää useilla mittareilla tasa-arvon mallimaana. Silti tasa-arvoon liittyvistä ongelmista puhutaan Ruotsissa monin verroin enemmän kuin vaikkapa Jemenissä. Siis siellä, missä asiat ovat oikeastaan jo verraten hyvin, ongelmista puhutaan perusteellisesti – ja siellä, missä tekemistä piisaa valtavasti, paljon vähemmän.
Tämä pätee pitkälle moniin muihinkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kanadan Montrealissa koko yhteisö ammattiliittoja ja johtavia poliitikkoja myöten tukee voimakkaasti HLBT-oikeuksia ja asenteet ovat jo valmiiksi läntisen pallonpuoliskon sallivimmasta päästä. Silti juuri siellä katsotaan tarpeelliseksi satsata mittavasti homofobian vastaiseen työhön.
Hollanti on pitkään ollut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edelläkävijä. Tästä huolimatta maassa on HLBT-asioissa yhä vireää ja laajaa sekä kaupallista että kansalaistoimintaa.
Tai oikeastaan juuri siksi. Näyttää siltä, että mitä pitemmälle vähemmistöjen oikeuksien ajamisessa edetään, sitä vahvempia niiden taustavoimista tulee. Ja mitä vahvempia taustavoimat ovat, sitä paremmin voidaan edetä vielä pitemmälle.
Nyt työnsä aloittanut hallitus tulee vihdoin mahdollistamaan kauan kaivatun perheensisäisen adoption. Seuraavaksi on taisteltava mm. tasa-arvoisesta avioliittolaista ja ulkoisesta adoptiosta.
Toivottavasti ei olekaan enää kovin kaukana päivänä, jolloin kaikilla suomalaisilla on laissa yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Mutta sen jälkeenkin riittää töitä. Työ vain muuttaa luonnettaan.
Tuolloin painopiste siirtyy lainsäädännöstä asenteisiin, Arkadianmäeltä maakuntiin ja Suomesta koko maailmaan. Silloin puhutaan pykälien sijaan esimerkiksi palveluista ja koulutuksesta. Silloin puhutaan siitä, millaista on kasvaa nuorena lesbona tai homona Isossakyrössä, Inarissa ja Ilomantsissa. Silloin puhutaan mm. siitä, miten Suomi voi edistää HLBT-oikeuksia kehitysyhteistyössä, turvapaikanhakijoiden kohtelussa ja YK:ssa.
Viimeistään hedelmöityshoitolaista käyty keskustelu myös osoitti, ettei saavutettujen voittojen säilyttäminen ole itsestäänselvää. Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo vaativat jatkuvaa puolustamista. Tiellä kohti edistystä on paljon kuoppia ja harhapolkuja.
Setan näkökulmasta Suomi tulee tuskin koskaan olemaan valmis. Sallivuus ei ole vain määränpää vaan matka, ei pelkästään lopputulos vaan myös prosessi. Ihmisten yhdenvertaisuudesta ei päätetä yhdellä lailla, vaan kaikkien meidän miljoonilla arkisilla teoilla ja puheilla. Siksi aina tulee riittämään töitä.
Ja siksi veikkaan, ettei Setaa lakkauteta ihan heti.
Oras Tynkkynen
orastynkkynen.fi
Kirjoittaja on vihreiden tamperelainen kansanedustaja, joka kuuluu tusinaan kansalaisjärjestöön.
