Pieni maailmanpelastusopas nyt saatavilla

Onko ilmastolla enää toivoa?

11.12.2012

Dohan ilmastokokous ei ollut järin onnistunut. Kuilu maiden sitoumusten ja siedettävän ilmastonmuutoksen edellyttämän päästöpolun välillä on valtava ja kasvava.

Muutama arvostamani vaikuttaja onkin päätynyt johtopäätökseen, jonka mukaan lämpenemistä ei enää voida rajoittaa alle riskirajana pidetyn kahden asteen. Nyt heidän mukaansa pitää alkaa miettiä, miten vääjäämättä edessä olevaan ilmastokatastrofiin voidaan varautua.

Ajatuksessa on kaksi ongelmaa. Ensinnäkään se ei pidä paikkaansa. Toiseksi vaikka pitäisi, johtopäätös olisi silti väärä.

Kahden asteen lämpenemisen edellyttämiä päästöpolkuja on tutkittu viime vuosina perusteellisesti. Yleisimmin viitataan Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n neljänteen arviointiraporttiin. Tuoreimpana kysymystä on tarkasteltu mm. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n World Energy Outlookissa ja YK:n ympäristöohjelman UNEPin raportissa.

Kaikissa johtopäätös on yhtenevä: parhaan nykytiedon valossa lämpeneminen on yhä mahdollista rajoittaa alle kahden asteen. Helppoa tai todennäköistä se ei ole, mahdollista kyllä.

Mistään vetten päällä kävelemisestä ei kuitenkaan ole kyse. Päästövähennykset voi toteuttaa jo käytössä olevalla teknologialla ja kohtuullisin kustannuksin. Vaikka kansainvälisiä sopimuksia tarvitaan vauhdittamaan ilmastonsuojelua, maat voivat toimia – ja monet toimivatkin – myös niitä odotellessa.

Toki on mahdollista, että tilanne on todellisuudessa synkempi kuin ilmastotieteen valtavirta antaa ymmärtää. Ilmastojärjestelmä saattaa osoittautua arvioitua herkemmäksi päästöille tai lämpenemistä kiihdyttävät palautekytkennät voivat laueta luultua rajumpina. Varmuutta tällaisesta kehityksestä ei kuitenkaan ole.

Kuvitellaan kuitenkin, että tuomiopäivän pasuunat ovat oikeassa ja olemme tuomittuja ylittämään kahden asteen lämpenemisen. Eikö silloin kannata laittaa paukkuja juuri synkkään tulevaisuuteen sopeutumiseen?

Järkevää riskienhallintaa on varautua erilaisiin uhkakuviin – myös epätodennäköisiin. Talo kannattaa rakentaa niin, ettei tulva yllä keittiöön asti. Silti vaikka kahden asteen rima heilahtaisi vääjäämättä, kannattaa tehdä kaikki voitava lämpenemisen hillitsemiseksi päästöjä leikkaamalla.

Haitat eivät etene tasaisesti niin, että kaksi astetta lisää on tuplasti ja kolme astetta kolme kertaa niin haitallista kuin yhden asteen lämpeneminen. Pikemminkin haitat pahenevat kertyen; jokainen asteen kymmenys pahentaa tuhoa enemmän kuin aiemmat. Mitä rajumpaa lämpeneminen on, sitä suuremmaksi kasvaa myös riski ilmastonmuutoksen riistäytymisestä kokonaan käsistä.

Jos siis kahden asteen raja menisi joka tapauksessa rikki, olisi entistäkin tärkeämpää leikata päästöjä mahdollisimman nopeasti ja paljon. Ero 2,1 asteen ja 3 asteen lämpenemisen välillä on numeroina pieni, mutta inhimillisenä kärsimyksenä ja ympäristön tuhona mitattuna erittäin suuri.

Ilmastopessimistien turhautuminen etanan lailla mateleviin neuvotteluihin on helppo jakaa. Vältettävien uhkakuvien esittäminen vääjäämättöminä tuskin kuitenkaan innostaa ihmisiä toimintaan. Pirujen maalailun sijaan tarvitaan enemmän tarmoa päästöjen ripeään vähentämiseen.

Oras Tynkkynen

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Kommentit

  1. Kauppinen Sirpa Siru

    Pääkaupunkiseutu on parhaillaan päivittämässä ilmastostrategiaansa. Siitä puuttui mm. päivityssuunnitelma ja välitavoitteet. Itse sisällöstä energia-asiat olivat vaillinaisia, ja materiaalitehokkuus puuttui lähes kokonaan. Parempaan suuntaan ollaan pikkuhiljaa menossa, sillä tavoitekin tiukkeni hieman (seutu hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä).

  2. Gnu

    Mielenkiintoinen kirjoitus ja keskustelu kirjoituksesi pohjalta: http://blogit.yle.fi/tiedeprisma/2-asteen-kiista-ilmastonsuojelun-loppu

Kommentoi

Kommentit moderoidaan spammin välttämiseksi. Asiattomia kommentteja ei julkaista, ja laittomat viestit ilmoitetaan poliisille.