Ensimmäisenä käsittelyssä aloite avioliittolain muuttamisesta: Tynkkynen avaa aloiteverstaan verkossa

tiedote 8.12.2006

Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) avaa tänään kotisivuillaan virtuaalisen aloiteverstaan. Tavoitteena on tarjota kansalaisille uusi väylä esittää ideoita ja osallistua aloitteiden laadintaan. Verstaan avaa aloiteluonnos avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi.

Kansanedustajilla on oikeus tehdä valtiopäivätoimia kuten lakialoitteita, kirjallisia kysymyksiä ja talousarvioaloitteita. Monet hyvistä ideoista ovat peräisin sidosryhmiltä ja yksittäisiltä kansalaisilta. Edustajat vain harvemmin muistavat mainita idean alkuperäisen lähteen.

– Aloiteverstaalla on tarkoitus kanavoida kansalaisten ideoita konkreettisiksi valtiopäivätoimiksi. Uudella osallistumistavalla pyrin madaltamaan ihmisten kynnystä lähestyä kansanedustajaa ja ehdottaa aloitteita. Toivon myös verstaan kautta tulevien kommenttien auttavan kehittämään aloitteita entistä paremmiksi, Tynkkynen selvittää.

Verstaan ensimmäinen aloite käsittelee avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi mm. Kanadan ja Belgian mallin mukaan. Laissa ei vastaisuudessa jaettaisi pariskuntia vuohiin ja lampaisiin puolison sukupuolen perusteella, vaan naimisiin voisivat mennä niin nainen ja mies, nainen ja nainen kuin mies ja mieskin. Samaa sukupuolta olevat parit saisivat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin eri sukupuolta olevat parit.

Lakialoitetta voi kommentoida verstaassa perjantaihin 15.12. asti. Tynkkynen jättää kommenttien perusteella mahdollisesti muokatun aloitteen eduskunnassa sitä seuraavalla viikolla.

-> Aloiteverstas