Harrastukset

Kirjat
Pidän lukemisesta, mutta lehtien, esityslistojen, raporttien, sähköpostin ja tenttikirjojen jälkeen jää luvattoman vähän aikaa millekään muulle. Yleensä luen yhteiskunnallisia asioita käsitteleviä teoksia. Toisinaan ehdin lukea vähän kaunokirjallisuuttakin. Lue lisää.

Tv ja elokuvat
Minulla ei ollut televisiota melkein kymmeneen vuoteen, joten tv:tä tuli katseltua harvoin. Sittemmin olen hankkinut vastaanottimen, koska graduni käsittelee tv-sarjoja. En ole silti oppinut katsomaan tv:tä. Elokuvateatterissa leffoja tulee nähtyä runsaan tusinan verran vuosittain. Lista suosikkiohjelmistani ja -elokuvista löytyy täältä.

Matkustaminen
Olen asunut Intiassa ja matkustanut lähes 50 maassa viidessä maanosassa, enimmäkseen maitse. Suosikkimaitani ovat Hollanti, Japani, Slovenia ja Moldova. Lue lisää.

Musiikki
Musiikki on ollut elämässäni aina tärkeää. Lapsena kuuntelin paljon klassista musiikkia, varhaisteininä poppia ja konemusiikkia. Nykyään musiikkimakuni on eklektinen ja erikoinen. Bileissä tulee käytyä silloin kun ehtii ja usein juuri musiikin takia. Lue lisää.

Ruoka
Olen ollut kasvissyöjä yli kymmenen vuotta. Pyrin myös valitsemaan paikallisesti ja luonnonmukaisesti tuotettua sekä terveellistä ruokaa. Pidän ruoanlaitosta, mutta en ole siinä erityisen etevä. Voit silti kokeilla reseptejä, jotka löytyvät täältä – tosin omalla riskilläsi…

Liikunta
Kokouksissa, luennoilla ja tietokoneen ääressä istumisen vastapainoksi tarvitaan liikuntaa. Liikun päivittäin paljon kävellen ja pyöräillen, ja käyn kuntosalilla keskimäärin kahdesti viikossa. Kotona harrastan joogaa laiskanlaisesti.

Mielestäni parhaat musiikkikappaleet ovat...

> Lue lisää