Kansanedustaja Jyrki Kasvi: Sähkönkulutus tehtävä näkyväksi

Tiedote 27.9.07 Sähkön kuluttaminen voidaan tehdä näkyväksi.  Kun kuluttaja näkee suoraan näytöltä paljonko saunan pitäminen lämpimänä “varmuuden vuoksi” tai turhaan palavat ulkovalot kuluttavat sähköä, hän alkaa miettiä milloin saunaan todella mennään tai milloin pihan valaistus on oikeasti tarpeen. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sähkönkulutusta koskeva välitön palaute kannustaa sähkön säästöön. Esimerkiksi ohjelmoitavia ja hiljaisia kodinkoneita voi helposti käyttää yöllä. Tälle on mahdollista luoda kannustimia reaaliaikaisella kulutuksen mittauksella ja siihen perustuvalla

Viikko 38 (17.-23.9.): Kahdesti syömässä presidentin kanssa

Jouduin Helsinkiin heti maanantaina, koska pääministeri järjesti virka-asunnollaan Kesärannassa ilmasto- ja energiakävelyn. Tai yritti järjestää – tihkuisen sään takia kävely peruttiin ja juttelimme sisällä. Onneksi kuljin paikalle pyörällä, joten liikuntaosuuskin tuli hoidettua. Pääministeri oli kutsunut jutulle tusinan verran ilmasto- ja energia-alan toimijoita tiedemaailmasta ja yrityksistä. Merkille pantavaa oli, että kaikki tuntuivat sisäistäneen toiminnan tarpeellisuuden. Toki yksi jos toinenkin halusi kohdistaa toimenpiteet kaikille muille paitsi omalle sektorille. Kuitenkin keskustelu siitä, minkä

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on telegram
Aiheet
Uusimmat artikkelit