Uusiutuvahuutokauppoja on toteutettu vaihtelevalla menestyksellä ympäri maailmaa. Millainen malli voisi sopia Suomelle? Huutokauppa on sekä toteuttajalle että osallistujille oppimisprosessi. Siksi se kannattaa toteuttaa vaiheittain. Esimerkiksi voi hankkia vuoden ensimmäisellä kolmanneksella 100 MW, seuraavaksi 150 MW ja kolmannessa erässä 200 MW. Mallia kannattaa kehittää matkan varrella kokemusten perusteella. Ainakin alkuun kauppa kannattanee toteuttaa teknologianeutraalina. Mikä tahansa ympäristöehdot täyttävä uusiutuva energiahanke voi siis osallistua. Osan kilpailutuksesta voi myöhemmin rajata tietyille tekniikoille. Esimerkiksi

Uusiutuvahuutokaupan perusidea on yksinkertainen. Valtio ilmoittaa haluavansa tietyn määrän uusiutuvia. Tarjoajat kertovat, millä hinnalla ja ehdoilla ovat uusiutuvia valmiita tuottamaan. Parhaat tarjoukset voittavat. Paljon riippuu kuitenkin toteutustavasta. Hiljattain raportin huutokaupasta julkaissut kansainvälinen uusiutuvan energian järjestö IRENA korostaa, että yhden koon mallia ei ole, vaan ratkaisu pitää räätälöidä kuhunkin maahan ja tilanteeseen. Aloittaa kannattaa siitä, kuinka paljon uusiutuvia haluaa. Hankkia voi tehoa (MW) tai energian määrää (MWh). Kaupan voi Kalifornian tapaan

Hallitus haluaa lisätä kotimaista, uusiutuvaa energiaa. Samalla tuista leikataan säästöjen nimissä. Voisiko ratkaisu löytyä uusiutuvien huutokaupasta? Suosio on kovassa kasvussa. Jo 60 maassa ympäri maailmaa on hyödynnetty jonkin sortin huutokauppaa uusiutuvien edistämiseksi. Joukkoon kuuluvat maailman suuret uusiutuvamarkkinat, kuten Kiina, Yhdysvallat, Intia ja Brasilia. Euroopassa huutokauppaa ovat soveltaneet mm. Iso-Britannia, Saksa, Tanska ja Norja. Kohti huutokauppaa ohjaavat EU:n uudet valtiontukisäännöt. Ohjauskeinolla on kuitenkin myös monia vahvuuksia. Tärkeimpiä on taloudellisuus. Onnistuneessa huutokaupassa