Vierailin 21.–27.8. Ukrainassa eduskunnan Ukraina-ryhmän toisena puheenjohtajana. Enimmän osan matkasta liikuin ryhmän toisen puheenjohtajan, Aleksi Jäntin (kok.), ja puolisoni kanssa. (Puolisoni maksoi luonnollisesti omat kulunsa itse.)

Ohjelma koostui karkeasti viidestä osasta. Matkan laukaiseva tekijä oli osallistuminen rukousaamiaiselle, jota presidentti Zelenskyi suojeli. Sen ympärille kansainvälinen parlamentaarikkojen United for Ukraine -verkosto oli koonnut tuhdin paketin keskusteluja ukrainalaisten päättäjien kanssa. Myös Ukrainaa tukeva suomalainen Your Finnish Friends ry oli järjestänyt meille tapaamisia. Ukrainan lähetystö Helsingissä ja Suomen lähetystö Kiovassa auttoivat nekin ohjelman järjestämisessä. Lisäksi olimme itse sopineet tapaamisia jonkin verran itse.

Matka oli tosin tyssätä ennen kuin se alkoikaan. Paluujunaliput Kiovasta sai vain joko noudettua Puolasta tai tilattua UPS:n kautta. Ymmärrettävistä syistä valitsemani UPS kuitenkin hukkasi liput, eikä korvaavia lippuja ollut mahdollista saada.

Tuntien säätämisen ja soittelemisen jälkeen UPS lopulta löysi liput, ja sain ne Tampereella käsiini junaan, jolla olin matkalla eduskuntaryhmän kesäkokouksesta Vaasasta Helsinkiin ennen lähtöä Puolaan. Samana päivänä ratayhteys oli vielä poikki, joten jos olisin ollut liikkeellä vain vähän myöhemmin, olisin juuttunut matkan varrelle.

Varsovassa meitä olivat vastassa Your Finnish Friendsin vapaaehtoiset Jyri ja Jimmy. Kyytimme Kiovaan osoittautui kirjaimellisesti vanhaksi ruumisautoksi. YFFin yksi toimintamuoto on hankkia Ukrainassa tarvittavia vanhoja autoja, lastata niihin hyödyllisiä tarvikkeita ja ajaa ne maahan.

Koska edessä oli toiveikkaastikin arvioituna suunnilleen 12 tunnin ajomatka, lähdimme saman tien liikkeelle. Välillä piipahdimme tankkaamassa ja tyhjentämässä nesteitä sekä ostamassa evästä kyydissä syötäväksi.

Rajalla köröttelimme kilometrien rekkajonon ohi. Henkilöautoja oli onneksi selvästi vähemmän.

Rajan ylittämistä varten papereihin tarvittiin yhteensä yhdeksän leimaa. Koko hommassa meni silti lopulta vain suuruusluokkaa tunti. Jos humanitäärisen avun papereita käsittelevä virkailija ei olisi ollut juuri sopivasti kahvitauolla – tai jos joku hänen lukuisista kollegoistaan olisi voinut tuurata sen ajan – olisimme selvinneet sutjakamminkin.

Teitä rajalta Kiovaan voi luonnehtia lähinnä vaihteleviksi. Välillä paahdettiin moottoritietä, välillä sorateitä, joissa oli isohkon koiran kokoisia monttuja. Tietyömaat sekä lupasivat parempaa huomenna että hidastivat matkantekoa tänään.

Paikallinen erikoisuus oli, että moottoritien yli kulki välillä jalkakäytäviä. Nopeusrajoituksia saattoi luonnehtia lähinnä viitteellisiksi; esimerkiksi 70 kilometrin rajoitusalueella autot kulkivat 110 km/h.

Iso osa matkasta kulki Ukrainan maaseudun halki. Pelloilla kasvoi auringonkukkaa ja käyskenteli haikaroita.

Kylissä teillä käveli kanoja ja koiria. Lapset huristelivat iloisina polkupyörillä ja potkulaudoilla. Baabuskat – huivipäiset iäkkäät naiset – myivät teiden varsilla pienissä kojuissa tuoreita hedelmiä.

Matkalla näki myös maansisäistä vaihtelua. Lännen katoliset kirkot ja Neitsyt Mariat vaihtuivat itään edetessä ortodoksisiin kirkkoihin ja kullattuihin kupoleihin.

Rivnen huitteilla seuraamme liittyi suomalainen vapaaehtoinen Ukrainan puolustaja. Maailman pienuudesta kertoi, että samalla huoltoasemalla törmäsimme sattumalta suomalaiseen aktivistiin, joka oli myös kuljettamassa ajoneuvoa Ukrainaan.

Päivän viimeiset tunnit ajoimme kahden auton letkassa osin rankassakin sateessa. Rapsakat tilannenopeudet yhdistettynä lähes pilkkopimeyteen – moottoritielläkään ei ollut kunnollisia valoja – tekivät reissusta himppasen kuumottavan. Matkalla edellä ajavasta kulkueemme toisesta autosta irtosi tuulilasinpyyhkijä, joka singahti äänekkäästi omaan autoomme.

Saavuimme hotellille vähän yhdentoista pintaan. Ennen nukkumaanmenoa katsastimme vielä hotellin suojan, johon menisimme ilmahälytysten soidessa.

Vastoin odotuksia yön aikana ei tullut ainuttakaan ilmahälytystä. Saimme siis nukkua rauhassa.

Aamiaisella olimme ainoita. Tarjolla oli paikallisia herkkuja kuten kefiiriä ja piparjuurilevitettä.

Matkan ensimmäinen tapaaminen oli Suomen lähetystössä. Juttelimme suomalaisten asiantuntijoiden kanssa mm. Ukrainan EU-jäsenyyspolusta, Suomen ja Ukrainan välisistä suhteista sekä turvallisuustilanteesta.

Tapaamisten välillä meille jäi vähän aikaa kävellä kaupungilla. Katujen varsilla näkyi asevoimien yksiköiden mainoksia, kerrostalojen seinissä näyttäviä muraaleja. Söin lounaaksi maukkaita perunapihvejä ja sieniä.

Tanskalainen taiteilija oli pystyttänyt aukion laitaan iloisen seinän (Happy Wall). Sateenkaarenväriseen seinään ihmiset olivat kirjoittaneet ja piirtäneet itselleen mieluisia asioita, kuten rakkaudenjulistuksen mielitietylleen, eläinhahmon – tai peniksen.

Iltapäivällä tapasimme sotilasasiantuntijoita. Kuulimme sodan opeista ja kansainvälisestä yhteistyöstä Ukrainan tukena.

Heti perään vierailimme Dobrobatin toimistolla. Your Finnish Friendsin tukema järjestö tarjoaa Venäjän iskujen jäljiltä vapaaehtoisvoimin rakennusten ensiapua. Droonien tai ohjusten vahingoittamiin rakennuksiin saatetaan esimerkiksi vaihtaa ikkunat tai korjata katto, jotta elämä voisi jatkua pikaisesti.

Pääsimme näkemään iskujen jälkiä myös käytännössä. Kiovan lähiössä kerrostalon pääty oli luhistunut iskussa niin, että näin suoraan talon läpi.

Rakennuksen edustalla oli kokoelma valokuvia, kukkia ja pehmoleluja iskussa henkensä menettäneiden muistoksi. Monet kuvista esittivät lapsia.

Kävimme vielä porukalla syömässä tataariravintolassa. Päädyin linssikeittoon ja mausteiseen munakoisoon.

Sireeni pärähti päälle aamulla klo 5.59. Samalla puhelimen sovellukseen tuli hälytys.

Nousimme sängystä, puimme vaatteet päälle ja nappasimme mukaan ns. go bagit – reput, joissa on olennaisimpia tarvikkeita, jos täytyy lähteä äkillisesti. Kävelimme portaat alas, koska kovan paikan tullen hissi voi juuttua paikoilleen.

Kahdeksan minuuttia hälytyksen alkamisesta olimme hotellin suojassa maan alla. Suorituksessa oli selvästi parantamisen varaa – puolisoni oli esimerkiksi unohtanut pakata go baginsä illalla valmiiksi.

Hotellin suoja oli koruton kellarihuone, jossa oli pari kymmentä tuolia. Nurkan takana oli vessa ja kerrossänky, jossa oli kaksi petiä.

Keitin kupillisen teetä ja istuuduin alas lukemaan. Vähän myöhemmin seuraamme liittyivät nuori nainen ja tyttö.

Hälytys oli ohi klo 6.32. Palasimme huoneeseemme.

Aamiaisen jälkeen kävelimme itsenäisyydenaukiolle eli Maidanille. Meitä vastassa olivat YFFin Jyri, Jimmy ja mukaan liittynyt Kasper.

Maidan tuli maailmalle tunnetuksi vuonna 2014, kun se toimi laajojen Eurooppa- ja demokratiamyönteisten mielenosoitusten näyttämönä. Maidanin protestit merkitsivät Ukrainassa käännepistettä, jossa maa käytännössä teki valintansa suuntautua Eurooppaan Venäjän sijaan. Tämä sapetti Putinia niin paljon, että hän käynnisti sodan ensimmäisen vaiheen ja miehitti Krimin niemimaan lisäksi laajoja alueita Itä-Ukrainassa.

Nykyään Maidan on pysäyttävä paikka. Iso osa aukiosta on muistoaluetta, johon on jätetty valokuvia ja lippuja kaatuneiden sotilaiden muistoksi.

Suomalaisille kaatuneille on pystytetty oma kyltti, jossa lukee: ”Ikuinen muisto sankareille: Himmetä ei muistot koskaan saa”. Sen ympärillä on liuta Suomen lippuja.

Yhteen lippuun on kirjoitettu käsin ”äiti rakastaa sinua aina”. Laskimme muistomerkille kukkia, jotka ostimme matkalla kadulta baabuskalta.

Maidanilta kävelimme mäen laelle, jonne oli kirkon edustalle koottu sodassa tuhoutuneita venäläistankkeja ja -ajoneuvoja. Arvoista muistutti valtavista metallikirjaimista koottu FREEDOM.

Alas kävelimme pitkän muistoseinän ohi. Siinä oli loputtoman pitkältä tuntuva rivi kaatuneiden puolustajien kuvia.

Lounaspaikaksi valikoitui suomalaisvapaaehtoisten Amerikan suurlähetystöksi kutsuma McDonald’s. Paikallinen väri näkyi ruokalistalla mm. piparjuuriruispurilaisen muodossa. Seuraamme liittyi kaksi vapaaehtoista puolustajaa, joista toinen oli kotoisin Pohjois-Suomesta ja toinen Kreikasta.

Iltapäivällä meillä oli toinen sotilaallinen tapaaminen. Keskustelimme mm. Ukrainan puolustuksen tarpeista, Venäjän sodankäynnin muutoksesta ja turvatakuista.

Koska sää oli kaunis, päätimme kävellä päivälliselle. Kävelykatu oli puolillaan paikallisia iltaa viettämässä ja puoteja myymässä ukrainalaisia käsitöitä. Olimme valinneet kehutun ukrainalaisen ravintolan.

Kaikki oli siis kohdillaan mukavaa iltaa varten – lukuun ottamatta sitä, että puolet seurueesta oli päätynyt tietokatkoksen takia vähän matkan päähän ihan toiseen ravintolaan. Liityimme seuraan. Se kannatti, sillä ravintola oli sisustukseltaan omaperäinen.

Ilta jatkui kivenheiton päässä baarissa. Juomalistalla oli cocktaileja, jotka oli nimetty kaupunkien mukaan. Seurueemme valitsi yhden Kiovan ja kaksi Donetskia. Kukaan ei uskaltanut tilata Mariupolia.

Illan mittaan puhuimme vapaaehtoistyöstä Ukrainan tueksi ja suomalaisten vapaaehtoisten puolustajien arjesta. Kuulimme kokemuksia niin ruuasta, eri kansallisuuksien kohtaamisesta, sotilaskoulutuksesta, äärioikeistosta kuin drooneista.

Tuona iltana osaa suomalaisista vapaaehtoisista tapasimme tällä reissulla viimeistä kertaa. Valitettavasti erosimme tietäen, että pahimmassa tapauksessa saatoimme kohdata viimeistä kertaa koskaan. Niin moni suomalainenkin on Ukrainassa kaatunut.

Ukrainan 34. itsenäisyyspäivänä – ja 4. itsenäisyyspäivänä täysimittaisen hyökkäyssodan alkamisen jälkeen – tapasin loput suomalaiset kollegani hotellin aamiaisella. Jari Ronkainen (ps.), Johannes Koskinen (sd.) ja Mikko Savola (kesk.) saapuivat Kiovaan yöjunalla Puolasta.

Puolisoni lähti seuraamaan virallista itsenäisyyspäivän juhlaa, jossa puhuivat presidentti Zelenskyi ja Kanadan pääministeri Mark Carney. Itse jäin hotellille hetkeksi kirjoittamaan.

Kuulin, että Kurosen Antti Yleltä oli viimeistä kokonaista päivää kaupungissa. Tilasin siis Uklonin – paikallisen Uberin – ja piipahdin Maidanilla.

Kuronen kysyi haastattelussa ajankohtaisista Ukrainaan liittyvistä poliittisista asioista. Tv-uutisiin päätyi kuitenkin pätkä, jossa vastasin kysymykseen siitä, miltä tuntui olla aukiolla kaatuneiden suomalaisten muistomerkin edessä.

Kysymys meni tunteisiin. Se varmasti näkyi.

Vaikka Ukrainan tukemisen politiikasta on tärkeä puhua, joskus ehkä vielä tärkeämpää saattaa olla välittää, miten tärkeää Ukrainan tukeminen on. Siinä on kirjaimellisesti kyse elämästä ja kuolemasta, niin kuin Maidanin lippumeri muistuttaa.

Haastattelussa ja kyydin saamisessa vierähti odotettua kauemmin, joten myöhästyin yhteiskuljetuksesta tapaamiseen Ukrainan parlamentissa. Harpoin siis perässä parlamentin edessä olevalle tiesululle ja yritin seurata perässä.

Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Nimeäni ei tahtonut löytyä listasta, joten odottelin pitkän tovin barrikadilla irlantilaisen kollegan kanssa. Sama toistui sisällä turvatarkastuksen yhteydessä.

Pääsimme kuitenkin lopulta sisälle ja livahdimme pöydän ääreen kesken parlamentin puhemiehen Ruslan Stefanchukin puheenvuoron. Myöhemmin seuraamme liittyi keskeisten valiokuntien johtoa. Kysyin itse kahdesta asiasta: haasteista Ukrainan demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien vahvistamisen tiellä sodan ja poikkeuslain oloissa sekä Ukrainan odotuksista lännen turvatakuille.

Parlamentin tapaamisten jälkeen meitä tuli noutamaan kansanedustaja Andrii Klochko, parlamentin Suomi-ryhmän toinen puheenjohtaja. Törmäsimme portailla uudelleen puhemieheen, jonka kanssa otimme yhteiskuvan.

Seuraamme liittyi Suomi-ryhmän toinen puheenjohtaja, suomea sujuvasti puhuva Valentyn Nalyvaichenko. Kävelimme parin korttelin päähän lounaalle ukrainalaiseen ravintolaan. Matkalla törmäsimme sattumalta puolisooni, joka ei päässyt karkuun isäntien sitkeitä vaatimuksia liittyä mukaan. Kaappasimme siis hänet kadulta lounasseuraksi.

Lounaalla puhuimme parlamenttiemme ystävyysryhmistä ja yhteistyöstä. Lähtiessä kaksi tyttöä antoi meille pienillä paperilapuilla ukrainankieliset ennustukset. Omani kuului näin: olkoon tämä päivä täynnä uusia tuttavuuksia ja mukavia keskusteluja. Sehän olikin jo toteutunut!

Iltapäivällä seurasimme ukrainalaisten puolustusasiantuntijoiden paneelia hotellilla. Kysyin panelisteilta, miten pakotteilla saataisiin paremmin padottua länsimaisen teknologian päätymistä Venäjän aseteollisuuteen. Teknisten asioiden lisäksi neuvo oli varmistaa pakotteiden koottu ja säännöllinen seuranta – ja lisätoimista päättäminen kokemusten perusteella. Suomessakin voisi olla paikallaan korkean tason ryhmä, joka katsoisi pakotteiden perään.

Rukousaamiaisen iltavastaanotto järjestettiin poikkeuksellisessa tilassa. Ukrainalainen talo (Український дім) on neuvostoaikainen rakennus, joka toimii nykyään museona ja näyttelytilana. Sisältö talo on mittasuhteiltaan hulppea ja tyyliltään retrofuturistinen – kuin suoraan neuvostoajan tieteiselokuvasta.

En tuntenut Aleksin ja puolisoni lisäksi vastaanotolta muita ihmisiä, joten kokeilin jututtaa vieressä seisovaa ukrainalaista naista. Kävi ilmi, että hän on tulkki. Hetken päästä törmäsin suomalaisen kehitysjärjestö Fidan työntekijään, jonka kanssa puhuin naposteltavien äärellä mm. uskonnollisuudesta Ukrainassa.

Ihmisiin tutustumista vaikeutti se, että vapaan seurustelun sijaan juontaja pyysi lavalle ihmisiä eri maista pitämään improvisoituja puheenvuoroja. Erityistä huomiota herätti kolmen hengen valtuuskunta niinkin kaukaa kuin Uudesta-Seelannista.

Illan kohokohta oli musiikki, jota esittivät armeijan soittokunnan jäsenet. Hieman isoa kanteletta muistuttavan ukrainalaisen banduran säestyksellä viulua soitti riipaisevan kauniisti sodassa viidesti haavoittunut ja toisen silmänsä menettänyt nainen. Minulla oli täysi työ nieleskellä kyyneleitä.

Kävelimme vastaanotolta hotellille läpi Kiovan vilkkaan humun. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä, miten nuoret pystyvät löytämään arjesta iloa sodasta huolimatta.

Viikko alkoi rukousaamiaisella. Tapahtumalla on pitkät perinteet Yhdysvalloissa, ja Ukrainassakin tilaisuuksia on järjestetty jo toista kymmentä kertaa.

Kyseessä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun presidentti toimi tilaisuuden suojelijana. Aamiainen oli nyt myös poikkeuksellisen laaja ja kansainvälinen; osallistujia oli järjestäjien mukaan tuhannen luokkaa yli 40 maasta.

Rukousaamiainen on avoimen uskonnollinen ja pääosin juuri kristillinen tapahtuma. Se on kuitenkin ekumeeninen eli yhteiskristillinen: Kiovassa mukana olivat kaikki keskeiset Ukrainassa edustetut kirkot. Rukouksia vetivät myös muslimeja edustava imaami ja juutalaisia edustava rabbi. Lisäksi tapahtuman kuvauksessa uskontojen ohella toivotettiin tervetulleeksi muut maailmankatsomukset, jotka ”jakavat rauhan, ihmisarvon ja vapauden arvot”.

Itse ajattelin rukousaamiaista käytännönläheisesti. Se on parhaimmillaan alusta, joka tuo yhteen erilaisia taustoja ja ajattelutapoja edustavia ihmisiä. Erityisesti sillä voi tavoittaa oikeistoa ja vanhoillisia poliittisia piirejä, joiden tuki on tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Ukrainalle ratkaisevan tärkeää. Jos voin osallistumisellani sitä tukea, olen mielelläni mukana.

Kävelimme hotelliaamiaiselta rukousaamiaisen pitopaikalle, taidehalli Mystetskyi Arsenalille rivakkaa tahtia. Turvallisuusjärjestelyt olivat odotetun tiukahkot.

Oma paikkani oli pöydässä 62. Seurakseni sain kansainvälisiä vieraita Tanskasta, Ruotsista, Liettuasta, Irlannista, Uudesta-Seelannista ja Tadzikistanista. Ukrainalaiset pöydässä edustivat puolustusvoimia ja kirkkoa.

Rukousaamiaisen kansainvälisyydestä huolimatta oli melko läpinäkyvää, että se oli järjestetty ensisijaisesti puhuttelemaan Yhdysvaltain republikaaneja ja Trumpin hallintoa. Yksi pääpuhujista oli Trumpin Ukrainan-erityislähettiläs Keith Kellogg. Rukouksia esittivät myös lukuisat yhdysvaltalaiset kristilliset johtajat, mukaan lukien valkoisen talon hengellinen neuvonantaja.

Kymmenet rukoukset veivät ison osan ohjelmasta. Vaikka niiden sisällön uskonnollisuuden ja ankaruuden aste vaihteli, osa edusti vanhoillista kristinuskon tulkintaa.

Yhdessä rukouksessa toivottiin perhearvojen vahvistamista Ukrainassa – kristillis-konservatiivista koodikieltä, joka ei sisällytä perheisiin sen paremmin yksinhuoltajien kuin samaa sukupuolta olevien parien perheitä. Toisessa rukouksessa toivottiin ukrainalaisille paljon lapsia ja vanhan ”sukulinjan” (lineage) jatkumista. Kolmannessa viitattiin Ukrainaan Euroopan ”Raamattu-vyöhykkeenä” – tulkinta, jolle ei oikein tahdo löytyä todellisuudesta tukea. Neljännessä väitettiin, että Ukrainassa toteutuu uskonnonvapaus kaikista entisistä neuvostomaista parhaiten, mistä mm. yleisössä istuneet baltit saattoivat olla hieman eri mieltä.

Toki aamiaisella oli muutakin ohjelmaa. Maallisempia puheenvuoroja pitivät Ukrainan parlamentin puhemies, puolustusministeri ja presidentti Zelenskyi. Norjan pääministeri onnistui hyvin sanoittamaan puheensa niin, että se yhdisti eri uskontokuntia ja maailmankatsomuksia.

Tapahtuma oli monella tavalla koskettava. Heti sisäänkäynnillä saimme mukaan kassin, jossa oli jokaiselle osallistujalle oma piirros lapselta. Musiikkiohjelmaan kuului herkkä lapsikuoro. Yhdessä aamiaispöydistä tyhjillä paikoilla oli nimikylttejä, jotka edustivat sodassa menehtyneitä. Yhden rukouksista luki kätensä ja jalkansa rintamalla menettänyt puolustaja.

Aamiaisen ilmoitettuun päättymisaikaan meidän kansanedustajien piti olla jo tapaamassa Ukrainan ulkoministeriä. Harmillisesti kukaan ei ollut muistanut ilmoittaa paikkaa tai tietoa kyydeistä minulle ja Aleksille. Saatuamme lopulta ongittua paikan selville oli jo liian myöhäistä osallistua, joten jäimme odottelemaan ulkoministeriön pihalle.

Seuraavassa tapaamisessa meitä oli vastassa liuta ministereitä, mukaan lukien varapääministeri Taras Kachka. Keskustelu painottui Ukrainan EU-jäsenyyden ja jälleenrakennuksen edistämiseen.

Valtiovarainministeriöstä meidät kyyditettiin pikavauhtia presidentinlinnaan. Puhelimien ohella kaikki muut laitteet kuten kellot piti jättää turvallisuustarkastukseen.

Odottelimme kotvan pyöreän pöydän ympärillä televisiosta tutussa, koristeellisessa salissa. Presidentti Zelenskyi oli tapansa mukaan lämmin ja välitön, jopa hauska. Se, että hän pystyy siihen epäinhimillisen paineen ja sodan kauheuksien keskellä, on minulle päättymätön hämmästelyn aihe.

Suljetussa tapaamisessa Zelenskyi vastasi kysymyksiimme ja puhui vielä tavallistakin suoremmin. Asioiden vakavuuden ja herkkyyden takia tästäkään keskustelusta ei parane lörpötellä julkisuuteen.

Iso osa kansainvälisistä kansanedustajista jatkoi jo matkaansa yöjunalla Puolaan, mutta sitä ennen oli vielä yhteinen päivällinen hotellilla. Meillä oli vielä jäljellä yksi päivä Ukrainassa.

Päivälliseltä jatkoimme keskustaan liikkeeseen, joka esitteli ukrainalaisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten tuotteita. Ostin pari perinteistä vyshyvanka-paitaa, jotka tunnetaan kauniista kirjailuistaan.

Viimeinen päivä Ukrainassa sujui aamiaisen jälkeen pakkaamisen ja valmistautumisen merkeissä. Piipahdimme pienessä paikallisessa putiikissa, joka myi persoonallisia sukkia. Yhdessä mallissa on kuva palavasta Kremlistä.

Päivällä tapasimme kahvilassa kansanedustaja Inna Sovsunia. Inna on Ukrainan parlamentissa keskeisessä roolissa puskemassa lakia, joka mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien suhteiden rekisteröinnin.

Lakia kaipaavat kiireellisesti rintamalla palvelevat sateenkaaripuolustajat ja heidän puolisonsa. Nykyään jos sotilas haavoittuu tai kaatuu rintamalla, hänen puolisoillaan ei ole lain edessä mitään oikeuksia.

Keskustelumme jälkeen puolisoni lähti kohti omaa tapaamistaan ja jäin tekemään töitä kahvilaan. Tapasimme uudelleen yhdellä Kiovan tunnetuimmista maamerkeistä, korkean kukkulan laella sijaitsevalla yli satametrisellä äiti synnyinmaan patsaalla. Kivenheiton päässä tuulessa liehui jättimäinen Ukrainan lippu.

Palasimme vielä hetkeksi Maidanille tekemään viimeisiä ostoksia. Päädyin hihamerkkiin ja t-paitaan.

Lounasta söimme Puzata Hata -ketjussa. Latvialaista Lidoa muistuttavaan konseptiin kuuluu aterian koostaminen pienistä annoksista, jotka edustavat paikallista ruokakulttuuria. Valitsin punajuurisalaatin, pinaattiletun ja tahinisalaatin.

Moni Kiovassa vieraileva ulkomaalainen ihmettelee sitä, miten normaalilta arki puolustussotaa käyvän maan pääkaupungissa vaikuttaa. Totta onkin, että Kiovassa näkee luomuruokakauppoja ja lemmikkipartureita, cocktailbaareja ja katutaiteilijoita niin kuin missä tahansa nykyaikaisessa metropolissa.

Normaalius on kuitenkin harhaa. Normaaliin elämään eivät kuulu katuja reunustavat armeijan värväysmainokset ja päättymättömän tuntuiset lippumeret kaatuneiden muistoksi. Normaaliin elämään eivät kuulu jatkuvat ilmahälytykset ja hakeutuminen väestönsuojaan. Normaaliin elämään eivät kuulu puoleltaöin alkava ulkonaliikkumiskielto ja joka aamu yhdeksältä toistuva minuutin hiljainen hetki.

Ruokailun jälkeen haimme tavarat hotellilta ja suuntasimme Kiovan päärautatieasemalle. Sisään tullessa matkatavarat läpivalaistiin ja matkustajat kulkivat metallinpaljastimien läpi.

Yöjunamme Varsovaan odotti heti ykkösraiteella. Laiturilla soi matkan kunniaksi vanha puolalainen jäähyväislaulu.

Osuimme samaan vaunuun Aleksin, Jyrin ja Jimmyn kanssa. Juna oli loppuunmyyty, joten mekin saimme kolmen hengen hyttiimme seuraa. Naulakossa roikkui vierekkäin kolme mustaa lippalakkia, joita kaikkia koristi Ukrainan vaakunasta tuttu tryzub eli kolmikärki.

Puolanukrainalainen Orest tunsi historiaa ja kertoi pitkään Puolan ja Ukrainan monista vaiheista vuosisatojen saatossa. Söimme eväitä ja asetuimme ahtaahkossa hytissä yöpuulle.

Unet katkesivat aamuyöllä neljän maissa. Rajalla käynnistyi monivaiheinen ja -tuntinen prosessi.

Ensin Ukrainan puolella rajaviranomaiset ja tulli tarkistivat passit ja tavarat. Sitten sama toistui Puolan puolella rajaa. Välissä saattoi olla muitakin vaiheita, jotka ehkä unenpöpperöisenä unohdin.

Juna saapui Varsovaan ajallaan. Söimme yhdessä aamiaista aseman kahvilassa, kiitimme ja hyvästelimme matkaseurueen.

Jatkoin puolisoni kanssa matkaa päärautatieasemalle, jonne jätimme matkatavarat säilöön. Asemalta kävelimme Stalinin hampaalle eli keskustaa hallitsevaan kulttuurin ja tieteen palatsiin. Yli 200-metrisen rakennuksen näköalatasanteelta sai hyvän kuvan Varsovan keskustasta.

Palatsista jatkoimme kävelylle keskustan puistoon. Sitten olikin aika palata asemalle hakemaan tavarat ja lähteä kotimatkalle.

Mitä matkalta sitten oikein jäi käteen? Tässä kymmenen nostoa kohtaamisista ja keskusteluista.

1) Ukrainalaiset ovat väsyneitä, mutta sisukkaita. Tappiomielialaan en törmännyt kertaakaan, tarmokkuuteen senkin edestä.

2) Luottamus Venäjään on nollissa. Putin pelaa aikaa, eikä ole mitään merkkejä siitä, että Venäjällä olisi halua rauhaan.

3) Kaikki haluavat rauhaa, mutta sen pitää olla oikeudenmukainen ja kestävä. Ukraina ei voi luopua itsemääräämisoikeudestaan, kuten mahdollisuudesta päättää EU- ja Nato-jäsenyydestä itse.

4) Ukrainalaiset tietävät, mitä tekevät. Keskusteluista välittyi yhtenäinen ja strateginen näkemys.

5) Sitoutuminen EU-jäsenyyteen on vankkaa. Ukraina tekee hartiavoimin töitä jäsenyyden eteen, ja EU:n pitää tehdä oma osansa.

6) Tukea Ukrainalle arvostetaan syvästi. En ole milloinkaan muutaman päivän sisään kuullut niin paljon kiitollisuuden osoituksia kuin Kiovassa.

7) Turvatakuisiin liittyy vahvoja epäilyksiä. Ukrainalle historiassa luvatut turvatakuut on petetty, joten moni ajattelee, että maan pääasiallinen ja ensisijainen turva on vahva oma puolustus.

8) Venäjän hyökkäyssodasta selviäminen on Ukrainalle elämän ja kuoleman kysymys – kirjaimellisesti. Tämä näkyy siinä, miten suoraan ja vakavasti aiheesta puhutaan.

9) Sota ei välttämättä pääty vielä rauhaan. Putinin sanaan ei voi luottaa, ja imperialistinen diktatuuri muodostaa naapureilleen pysyvän uhan – ellei valta vaihdu tai imperiumi luhistu.

10) Venäjä voidaan ja pitää pysäyttää Ukrainassa. Keinot ovat tiedossa – tarvitaan vain länneltä riittävää poliittista tahtoa.

Oras Tynkkynen