Liman luuranko

Liman ilmastokokous päättyi perinteiseen tapaan reippaasti yliajalla. Puheenjohtajan nuija kopahti pöytään sunnuntaina reilusti yli vuorokauden alkuperäistä aikataulua jäljessä. Kokouksen henki oli pääosin melko rakentava. Sopua yrittivät hieroa mm. edistyksellisten Amerikan maiden AILAC, pienten saarivaltioiden AOSIS ja Afrikan maiden ryhmä. Myös esimerkiksi Yhdysvallat ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat toimivat harvinaisen sopuisasti. Neuvottelut karahtivat kuitenkin vanhaan kivikkoon: rikkaiden ja köyhien maiden kyräilyyn. Kiinaa, Intiaa, öljyntuottajamaita ja Amerikan sosialistimaita edustava LMDC-ryhmä veti erityisen jyrkkää linjaa

Missä huoneessa tänään neuvoteltaisiin?

Ilmastoneuvotteluja on usein turhauttavaa seurata. Liman ilmastokokouksessakin on nähty sarja korviketoimintoja, joihin maiden edustajat ovat käyttäneet aikaa sisällöstä neuvottelemisen sijaan. Tuntikaupalla on väitelty siitä, minkä paperin pohjalta voidaan keskustella, missä järjestyksessä ja millä kokoonpanolla. Aikaa on turahtanut myös sen pohtimiseen, merkitäänkö vaihtoehtoiset muotoilut tekstiin hakasulkeilla vai numeroituina kappaleina. Tämä aamu käytettiin peitsen taittamiseen siitä, missä huoneessa keskusteluja kannattaisi käydä. Kokouksen viimeisenä virallisena päivänä on kuitenkin onneksi päästy jo lähemmäs asioita,

Jää ei jää

Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, mitä tapahtuu jäälle. Tämä oli tutkijoiden viesti tilaisuudessa, jossa olin puhumassa Liman ilmastokokouksessa. Jää vaikuttaa monin tavoin. Kun jäätiköt sulavat, nousee merenpinta hukuttaen alleen alavia rannikkoseutuja ja saarivaltioita. Yksin Andien alueella yli 80 miljoonan ihmisen vedensaanti riippuu kutistuvista vuoristojäätiköistä. Jään hupeneminen taas vauhdittaa ilmastonmuutosta. Valkoisen jään alta paljastuva tumma maa tai vesi sitoo enemmän auringonsäteilyä. Ikiroudan alta taas pulpahtaa ilmakehään metaania, erityisen voimakasta ilmastokaasua. Luvut ovat

Päivitä palomuuri

Kansainvälisen ilmastopolitiikan perusta valettiin yli 20 vuotta sitten, kun valtiot hyväksyivät YK:n ilmastosopimuksen. Siihen kirjattiin koukeroinen mutta harmittoman oloinen toteamus. Sopimuksen mukaan tarvitaan kaikkien maiden osallistumista ”yhteisen mutta eriytyneen vastuunsa ja kukin omien valmiuksiensa sekä sosiaalisten ja taloudellisten olosuhteidensa mukaisesti”. Kaikkien pitää siis osallistua ilmastotalkoisiin, mutta kaikilta ei voi vaatia tismalleen samaa. Neuvotteluissa kirjaus on alkanut elää omaa elämäänsä. Osa valtioista – kärjessä arabimaat ja Kiina – tulkitsee sanamuodon niin,

Ilmastoneuvottelujen neljä valintaa

Ilmastoneuvottelut ovat kansainvälisistä neuvotteluista vaikeimpia ja monimutkaisimpia. Se tuli taas mieleen, kun tavasin asiakirjasta virkettä ”the MRV of support provided to be enhanced based on NCs, BRs, IAR and KP rules using common templates”*. Ilmastoneuvottelujakin voi – ja pitää – silti avata. Yksi tapa on hahmottaa Liman ilmastokokouksen keskeisiä valintoja neljän asiaparin kautta. Ensimmäinen kiista koskee ilmastonmuutoksen torjuntaa ja siihen sopeutumista. Teollisuusmaat painottavat torjuntaa, koska vain sillä tavalla voidaan välttyä

Tila vakaa: Suomen ilmastopolitiikka puntarissa

YK:n ilmastokokousten perinteisiin kuuluu vuotuinen vertailu maiden ilmastopolitiikasta. Ympäristöjärjestöjen Climate Change Performance Index (CCPI) julkaistiin Limassa tänään. Vertailu ei sisällä varsinaisia uutispommeja. Kärkipaikoilla keikkuvat Tanska, Ruotsi ja Iso-Britannia, joiden ilmastopolitiikkaa arvostetaan yleisesti. Perää pitävät taas tunnetut ilmastopolitiikan rintamakarkurit: Kanada, Australia ja Saudi-Arabia. Saksa yltää vasta sijalle 22, vaikka maan saavutuksia energiatehokkuuden ja uusiutuvien edistämiseksi seurataan Suomessakin tarkoin. Yhdysvallat säilyttää paikkansa 44, vaikka maa on julkistanut viime aikoina monia kehuttuja ilmastoavauksia.

Tuomisia Oxfordista 3: Kuinka sujuu Suomelta tulevaisuuspolitiikka?

Julkaistu Sitran blogissa. Syitä päätöksenteon lyhytnäköisyyteen ja keinoja vahvistaa tulevaisuuspolitiikkaa on lukuisia. Mitä Suomi voisi tehdä, jotta päätöksissä pidettäisiin paremmin tulevien sukupolvien puolia? Kansainvälisessä vertailussa Suomi pärjää jo varsin hyvin – paremmin kuin tiedostammekaan. Voi jopa väittää, että monilla perusteilla maamme tulevaisuuspolitiikka keikkuu maailman kärjessä. Suomessa on vahvaa tulevaisuusosaamista. Ennakointia harjoitetaan niin valtioneuvoston kansliassa, Sitrassa kuin esimerkiksi maakuntaliitoissa, tulevaisuudentutkimusta mm. Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuskeskuksessa. Hallitus laatii kerran vaalikaudessa tulevaisuusselonteon, joka luotaa

Tuomisia Oxfordista 2: Miten vahvistaa tulevaisuuspolitiikkaa?

Julkaistu Sitran blogissa. Päätöksentekoa riivaavaan lyhytnäköisyyteen on olemassa ratkaisuja. Mahdollisia työkaluja esitteli Oxfordin yliopiston seminaarissa professori Simon Caney. Tietämättömyydestä johtuvaa lyhytnäköisyyttä voi ratkoa lisäämällä tulevaisuustietoa. Tulevaisuudentutkimuksen rahoitusta voisi lisätä ja velvoittaa arvioimaan päätösten vaikutukset myös pitkällä aikavälillä. Maiden edistystä voisi arvioida perinteisten mittarien lisäksi pitkän aikavälin vaikutusindeksillä (englanniksi long-term impact index). Hankkeiden vaikutukset voisi vaatia ilmoittamaan niiden koko elinkaarelta – esimerkiksi hiilivoimalan päästöt voimalan käyttöajalta. Taloustieteissä pitäisi punnita tarkkaan, miten

Tuomisia Oxfordista 1: Miksi tulevaisuutta laiminlyödään?

Julkaistu Sitran blogissa. Poliitikot ja yritysjohtajat tekevät lyhytnäköisiä päätöksiä. Tulevaisuuden laiminlyömisestä maksavat kovan hinnan niin ihmiset kuin ympäristö. Mistä yhteiskunnallinen likinäköisyys johtuu – ja mitä sille voidaan tehdä? Sitä pohdittiin Oxfordin yliopiston seminaarissa, jossa kerroin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kokemuksista. Seminaarin voi katsoa jälkeenpäin verkkotallenteesta (osat yksi ja kaksi). Lyhytnäköisyyden syitä kuvasi Oxfordin yliopiston professori Simon Caney. Päätöksiä tehdään tulevaisuudesta piittaamatta mm. tietämättömyyden ja epävarmuuden takia. Ihmiselle luonteenomaista on sivuuttaa vähitellen etenevät,

Islannin pankkikriisi: väärin olikin oikein

Islanti ajautui vuonna 2008 yhteen maailmanhistorian rajuimmista pankkikriiseistä. Tunnelman tiivistivät parhaiten mielenosoittajat Reykjavikin kaduilla: helvitis fokking fokk. Mutta miten on maa toipunut kriisistä? Ja ennen kaikkea: mitä voimme ottaa islantilaisilta opiksi? Islannin talous ei suinkaan ole vielä kuivilla. Valtionvelka on yhä lähes 80 prosentissa bruttokansantuotteesta, kun kriisiä ennen se pyöri vaivaisessa 20 prosentissa. Rajoituksia pääomien liikkeille ei ole pystytty poistamaan – eikä luultavasti pystytäkään vielä vuosiin. Inflaatio on verraten korkea,

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on telegram
Aiheet
Uusimmat artikkelit