Aamulehti 8.3.05
Markku Huotari kritisoi AL:ssä 1.3. radiohaastattelussa esittämiäni näkemyksiä pakkoisyydestä. Markku Ojanen jatkoi samasta aiheesta 4.3.
Kritiikki on ymmärrettävää siinä mielessä, että molemmat tuntuvat puhuvan eri asiasta kuin minä.
Olen käyttänyt pakkoisyyttä kuvaamaan hedelmöityshoitoihin sisältyvää eriskummallista piirrettä. Hallituksen lakiesityksen mukaan sukusoluja voitaisiin käyttää myös itsellisten eli yksin elävien naisten ja naisparien hedelmöityshoidoissa vain, jos spermanluovuttaja antaisi tähän erillisen luvan.
Sukusolujen luovuttajaa uhkaisivat isyyteen liittyvät juridiset siteet kuten elatusvelvollisuus, tapaamisoikeus ja perintöoikeus. Tuskin kovinkaan moni mies uskaltaa auttaa hedelmöityshoitoja tarvitsevia naisia, jos siitä saatetaan rangaista kovilla maksuilla. Jos laki hyväksytään esitetyssä muodossa, nykyisin sallitut itsellisten naisten ja naisparien hedelmöityshoidot todennäköisesti käytännössä päättyvät.
Nurinkurisuus huipentuu siinä, että juridinen side lapseen voisi syntyä vuosien päästä, vaikka sukusolujen luovuttaja ei olisi koskaan tavannut lasta tai hänen vanhempiaan – tai edes tietäisi heidän nimiään. Esityksessä on yhtä vähän järkeä kuin jos verenluovuttajalle määrättäisiin vuosikymmenen kuluttua elatusvelvollisuus veren saanutta potilasta kohtaan.
Pakkoisyydessä on kyse pakkomielteisestä halusta tehdä sukusolujen ventovieraasta luovuttajasta keinotekoisesti isä. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean isyyden kanssa. Isyys on vastuunkantoa, välittämistä ja huolenpitoa, joka syntyy omaa – biologista, adoptoitua tai vaikkapa uusperheen puolison – lasta kohtaan.
Oletan Huotarin ja Ojasen haluavan painottaa vanhemmuuden tärkeyttä. Tästä olen samaa mieltä. Tasa-arvotyössäni olen korostanut tarvetta kannustaa isiä kantamaan enemmän vastuuta lasten kasvattamisesta ja hoitamisesta.
Yksikään mies ei kuitenkaan tule paremmaksi isäksi sillä, että itsellisiä naisia ja naispareja estettäisiin saamasta hedelmöityshoitoja.
Sen sijaan päättäjien tulee miettiä vimmatusti keinoja tukea miehiä isyydessä. Näitä olisivat esimerkiksi erillinen ja riittävän pitkä vanhempainvapaa vain isille, vanhempainpäivärahojen korottaminen ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen kaikkien – siis muidenkin kuin äitien – työnantajien kesken.
Tarvitaan myös asennemuutosta. Koulutuksessa ja tiedotuksessa kannattaisi painottaa sitä, että vastuunkanto lapsesta on kokemuksena monille miehille tuhannesti arvokkaampi ja opettavaisempi kuin palkkatyössä paiskitut pitkät päivät.
Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
Tampere
