Aviisi 2/2003

Koneklassikoista röyhtäilyyn

Kotimaisen avantgarden ja elektronisen musiikin juurille on viime aikoina tehty ahkerasti löytöretkiä. Love Recordsin kokoelma Arktinen hysteria tarjoaa läpileikkauksen ajan antiin – hyvässä ja pahassa.

Levyltä löytyy mainioita klassikoita kuten Sähkökvartetin laittamattomasti nimetty Kaukana väijyy ystäviä ja Kekkosistaan tunnettu J.O. Mallanderin 1962. Myös konemusiikin esi-isien elektroniset teokset tekevät yhä vaikutuksen.

Toisaalta monista kappaleista tekee mieli todeta ilkeästi, että epäsovinnaisuuden nimissä on 60-luvulla voinut tehdä melkein mitä tahansa – myös täyttä jöötiä. Epävireinen kiekuminen tolkkurajoitteisella säestyksellä vaikuttaa nykyään lähinnä typerältä.

Eri esittäjiä: Arktinen hysteria. Love Records.***+

Laulurastas ei hiljene helpolla

Minua ainakin kiinnostaa tietää, miksi joskus päähän juuttuu soimaan Tommi Läntisen sietämätön renkutus – ja toisinaan taas esimerkiksi Laulurastaan Aika Hiljasta.

Laulurastaan salaisuus taitaa olla kotikutoisen dubin hypnoottisuudessa. Kun torvet, basso, solisti Matti Pihlin laulu ja muut elementit ovat kulkeneet miksauspöydän efektimyllyn läpi, kaiukas sekoitus tarttuu kuin takiainen.

Laulurastas toimii muun dubin tapaan parhaiten livenä. Bändin ensimmäinen kuulemani keikka Hallilan yhteistalossa tosin oli vähällä keskeytyä melusta häiriintyneiden naapurien takia. ”Hiljasta, no aika hiljasta.”

Laulurastas: Aika Hiljasta/Loputon. Rikos Records.***

Pienet asiat pelastavat päivän

Vaasalainen Vapaapudotus syöpyi mieleen esikoislätyn huikeilla biiseillä Salaliitto ja TVTV-sätti. Parivaljakon kolmas EP tarjoaa tällä kertaa tasaista kyytiä ilman etsauksia. Tyyli Maagisen C64-henkinen retrokansi on tosin aivan verraton.

VP:n vahvuus on lyriikoissa. Rasvaisen omakehun sijaan tarjolla on lämpimiä tarinoita keikoista ja elämän pienistä ihanuuksista – sekä itsetutkiskelua ja pohdintaa artistin vastuusta. Dunkkua tulee lähinnä toimittajille: ”jos ammattitaito on tota, tuun kohta telkkuun duuniin”.

VP:n ei todellakaan tarvitse hävetä isojen levy-yhtiöiden artistien rinnalla. Bändi luottaa silti sinnikkäästi omakustanteisiin säilyttääkseen vapautensa.

Vapaapudotus: Teidän kaupunkiin. Salaseura.***+

Moni levy päältä ruma

Huokaan mielessäni, kun syntymäpäivälahjapaketista paljastuu Kari Väkevän omakustannelevy Tuning In. Kannen ns. design lupaa 57 minuuttia silkkaa piinaa suoraan harrastelijamuusikon tietokoneen uumenista.

Ensivaikutelma kuitenkin pettää. Pastellisävyjen, huonojen englanninkielisten biisien nimien ja ontuvan typografian takaa paljastuu mielenkiintoinen levy.

Tuning In on kurinalaista minimalismia. Niukat kolahdukset ja sihahdukset istuvat ilmavassa hiljaisuudessa. Musiikki synnyttää tilavaikutelman: äänet tuntuvat kumpuavan tehdashallin perukoilta. Vaikka kannen alaotsikko kirkuukin Computer Music, levy kuulostaa enemmän teolliselta äänitaiteelta kuin koti-PC:n shareware-ohjelmilla loihditulta kliseekeitokselta.

Kari Väkevä: Tuning In. Omakustanne.****