Kioto-riman ali halutaan limbota mahdollisimman vähällä: Suomi hukkaa mahdollisuutensa työpaikkojen ja yritystoiminnan luomisessa

Tiedote 30.11.2005

– Energian kulutus kasvaa, sähkön kulutus kasvaa, päästöt kasvavat. Varsinainen tavoite – ilmastonmuutoksen torjuminen – on jäänyt kauas taka-alalle. Hallitusta kiinnostaa vain limbota Kioto-riman ali mahdollisimman vähällä, kritisoi kansanedustaja Oras Tynkkynen hallituksen ilmasto- ja energiastrategiaa pitämässään ryhmäpuheenvuorossa.

Tynkkysen mukaan strategia kitsastelee satsauksissa uusiutuviin energianlähteisiin, mutta kylvää satoja miljoonia teollisuudelle. Esimerkiksi uusiutuvien energiatukeen käytettiin viime vuonna 30 miljoonaa euroa, mutta strategiassa tavoite on vain 26 miljoonaa: hallitus haluaa vähentää satsauksia kotimaisiin, uusiutuviin energianlähteisiin.

– Teknologiateollisuuden ja VTT:n tuore selvitys arvioi, että tuulivoimateollisuuden työpaikkojen määrä voisi Suomessa peräti yhdeksänkertaistua 18 000:een. Investointeja kestävään teknologiaan tehdään ympäri maailmaa kiivasta tahtia. Suomen on pysyttävä kisassa mukana, sillä kuilua on myöhemmin vaikea kuroa umpeen. Jos emme osaa hyödyntää kestävän energiatalouden potentiaalia, hukkaamme mittavia mahdollisuuksia työpaikkojen ja yritystoiminnan luomisessa, Tynkkynen sanoi.

Oras Tynkkysen puhe on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

LISÄTIETOJA:
Oras Tynkkynen
gsm 050 512 1584