Presidentinvaaleissa tärkeintä ei ollut se, että vihreä ehdokas keräsi liki 40 prosenttia äänistä. Arvokkainta ei ollut sekään, miten Pekka Haaviston menestys mursi ennakkoluuloja ja lisäsi suvaitsevaisuutta.

Merkittävintä vaaleissa oli ihmisten osallistuminen. Kymmenet tuhannet ottivat paikkansa aktiivisina kansalaisina ja toteuttivat demokratiaa käytännössä.

Turhan monille demokratiasta on tullut jotain, joka tapahtuu toisaalla, kun itse keskittyy omaan elämään. Osallistuminen on usein jäänyt äänestämiseen parin vuoden välein.

Jo viime kevät enteili uusia tuulia. Eduskuntavaalien yllätystuloksen selvittyä Vihreiden jäsenmäärä kasvoi 1,5 kuukaudessa puolella.

Se oli kuitenkin vielä pientä Pekka-ilmiöön verrattuna.

Ihmiset tamppasivat kakkosia hankeen, keräsivät kaverien kanssa roposia soppatykin pyörittämiseen, kuvasivat YouTube-videoita. Pekan puolesta tempaisivat niin kansanmuusikot, sarjakuvapiirtäjät kuin elokuva-ammattilaiset. Sosiaalinen media tursui ihmisten luovuutta.

Kampanjaa ei hallinnut — eikä olisi voinut hallita — kukaan. Ja juuri se oli siinä parasta.

Pekan kampanjaa ei tehty rahalla ja mainostoimistojen prameilla suunnitelmilla. Se tehtiin tavallisten suomalaisten innostuksella.

Meille suomalaisille demokratia on itsestäänselvyys ja saavutettu etu. Miljoonille muualla maailmassa se on vasta etäinen haave.

Unkarissa kansalaiset joutuvat katsomaan, kuinka demokratiaa rapautetaan pikavauhtia. Syyriassa ihmiset kuolevat armeijan luoteihin, koska haluavat suistaa vallasta brutaalin diktaattorin.

Vaalit ilman kansalaisten osallistumista ovat onttoa demokratiaa. Sisältö tulee kansalaisten osallistumisesta puolueissa ja kansalaisjärjestöissä, kaduilla ja sosiaalisessa mediassa.

Tuhansille Pekka-ilmiön tekijöille demokratia ei ole iskulause, vaan teonsana. Demokratia toteutuu, kun me kansalaiset osallistumme päätöksiin ja valitsemme suunnan.

Yhdessä tekemällä ja osallistumalla.

Oras Tynkkynen