Jo arviolta 6,5 miljoonaa syyrialaista on paennut sotaa maan sisällä ja yli neljä miljoonaa toisiin maihin. Eurooppaan heistä on päätynyt tänä vuonna puolisen miljoonaa, määrällisesti eniten Saksaan ja väestöön suhteutettuna eniten Ruotsiin.

Euroopan luvut kalpenevat köyhempien lähimaiden rinnalla. Piskuisessa Libanonissa jo ilmeisesti joka viides ihminen on lähtöisin Syyriasta. Turkin leireillä värjöttelee puolestaan yli kaksi miljoonaa syyrialaispakolaista.

Osa maista joutuu siis kantamaan suhteettoman suuren osuuden yhteisestä vastuustamme kanssaihmisten hädän edessä. Samaan aikaan toiset yrittävät pujahtaa kuin koira veräjästä.

Suurista EU-maista esimerkiksi Iso-Britannia ja Puola ovat olleet nihkeitä vastaanottamaan turvapaikanhakijoita. Myös Yhdysvaltain luvut jäävät suhteessa vaatimattomiksi.

Japani saattaa vetää pohjat: liki 130 miljoonan asukkaan maahan on sijoitettu nolla syyrialaista. Venäjältä ei kansainvälisten velvoitteiden noudattamista taida moni enää odottaakaan – valitettavasti.

Petraamisen varaa siis riittää. Vastuunpakoilijoiden joukosta paikan tikun nokassa ansaitsevat kuitenkin Persianlahden vauraat valtiot. Tähän on erityisesti kolme syytä.

Ensinnäkin maiden taloudelliset valmiudet ovat ihan toista luokkaa kuin vaikka pakolaisvirtoja vastaanottaneilla Kreikalla ja Unkarilla. Esimerkiksi Qatar on Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan maailman kolmanneksi rikkain maa asukasta kohti.

Toiseksi maat ovat sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti lähellä Syyriaa. Alueen alkuperäisistä asukkaista ylivoimainen enemmistö on arabiankielisiä muslimeja.

Kolmanneksi Persianlahden maat ovat tottuneet käyttämään muualta muuttaneita siirtotyöläisiä hyväksi. Tarjolla olisi siis tukuittain töitä, jotka eivät maan kantaväestölle kelpaa.

Tästä huolimatta linja on tyly. Kuwait ja Saudi-Arabia ovat vastaanottaneet ilmeisesti pyöreät nolla varsinaista pakolaista Syyriasta. Qatarin tiedetään päästäneen maahan vain joitakin kymmeniä pakolaisia.

Persianlahden maat puolustautuvat sanomalla, että ne rahoittavat avokätisesti pakolaisleirejä muissa maissa. Alueen maissa toki myös asuu siirtotyöläisiä, opiskelijoita ja pyhiinvaeltajia, joiden on annettu jäädä maahan sodan alettua.

Miksi rikkaat arabimaat ovat sitten kääntäneet selkänsä syyrialaispakolaisille? Houkuttelevia selityksiä ovat itsekkyys ja välinpitämättömyys, jotka eivät ole vieraita lännessäkään.

Persianlahden maat eivät myöskään ole hyväksyneet YK:n pakolaissopimusta, joka velvoittaa suojelemaan vainoa pakenevia ihmisiä. Tärkeämpi tekijä on kuitenkin pelko.

Alueen vakaus on perustunut sortoon ja öljyyn. Toisinajattelu on tukahdutettu tehokkaasti, ja kansan tyytyväisyys on ostettu ovista ja ikkunoista tulvivalla öljyrahalla.

Öljyn hinnan romahdettua maiden taloudet ovat kiikkerällä pohjalla, eikä pakolaisia haluta jakamaan kutistuvaa kakkua. Omaa diktaattoriaan vastaan nousseet syyrialaiset eivät välttämättä vaikenisi uuden sijoitusmaansakaan ongelmista.

Valtaapitävät saattavat myös pelätä islamistien pujahtamista maahan pakolaisten joukossa. Shiiamuslimien eliittejä taas ei houkuta sunnimuslimien määrän kasvu.

Kuwaitilainen viranomainen Fahad Al Shalami ilmaisi vastentahtoisuuden haastattelussa suorasukaisesti: ”Ei ole oikein hyväksyä ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin me. Emme halua ihmisiä, jotka kärsivät traumoista.”

Kaikkien pitää kuitenkin kantaa vastuunsa, kukin kykynsä mukaan. Tämä koskee myös rikkaita arabimaita.

Persianlahden maat voivat myöntää syyrialaisille lisää työviisumeja ja päästää maahan myös tulijoiden perheitä. Ne voivat myös ohjata pakolaisille lisää apua oletettavasti vähemmän välttämättömistä kohteista, kuten aseellisista toimista Jemenissä.

Aikanaan Persianlahden maiden pitää myös hyväksyä YK:n pakolaissopimus – niin kuin 145 muuta valtiota on jo tehnyt.

Oras Tynkkynen

Huomio: Luotettavia, kattavia ja ajantasaisia tietoja sotaa pakenevien syyrialaisten määristä eri maissa on vaikea saada. Olen pyrkinyt yhdistämään tietoja eri lähteistä, mutta avoimuuden puute Persianlahden maissa, pakenevien ihmisten erilaiset määritelmät ja sotaan elimellisesti liittyvä epäjärjestys antavat aihetta suhtautua tietoihin varauksellisesti.