Aamulehti: Dieselveron poistamista kannatetaan

Aamulehti 21.8.06

Kalevi Suoniemi väitti (AL 15.8.), että kansanedustajat eivät ole puuttuneet ns. dieselveroon eli dieselautoilta perittävään erilliseen käyttövoimaveroon.

Dieselautot tuottavat ilmastoa lämmittäviä päästöjä bensakäyttöisiä autoja vähemmän. Siksi monien on vaikea ymmärtää, miksi dieselautoja rankaistaan erillisellä haittaverolla.

Keväällä valmistuneessa vihreiden liikennepoliittisessa ohjelmassa esitetäänkin dieselveron poistamista. Haittavero poistettaisiin tosin vain dieselautoilta, jotka täyttävät hiukkaspäästöjä koskevat tiukat normit.

Ohjelmassa esitämme myös, että autoilun verotus porrastetaan tiukasti päästötason mukaan. EU:n komissio on jo esittänyt auton omistamiseen kohdistuvan vuotuisen ajoneuvoveron porrastamista, ja ehdotus tuntuu nauttivan kannatusta yli puoluerajojen.

Ajoneuvoveron lisäksi kuitenkin myös auton hankinnan yhteydessä perittävä autovero pitää porrastaa. Hinta on yksi tärkeimmistä auton valintaperusteista. Siksi vaikuttamalla auton hintaan ostohetkellä ohjataan kuluttajia tehokkaimmin tekemään ympäristön – ja myös kukkaron – kannalta fiksuja ratkaisuja.

Autoverosta luopuminen saattaisi johtaa autoistumisen roimaan kasvuun. Tämä tekisi tyhjäksi mm. Tampereen kaupungin yritykset edistää joukkoliikennettä. Autovero kannattaa siis säilyttää, mutta päästöjen mukaan porrastettuna.

Veroporrastus kannustaisi suomalaisia valitsemaan vähäpäästöisiä autoja. Bensasyöpöistä autoista joutuisi maksamaan nykyistä enemmän, mutta vastaavasti energiatehokkaista autoista nykyistä vähemmän. Autoilija säästäisi bensapumpulla, sillä autot kuluttaisivat vähemmän polttoainetta.

Verotusta vihertämällä voimme muuttaa autoilua huomattavasti nykyistä kestävämmäksi.

Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
vihreiden liikennepoliittisen työryhmän puheenjohtaja
Tampere