Hautala ja Tynkkynen Venäjän Kioto-päätöksestä: Ilmastopolitiikan ilon päivä

tiedote 22.10.2004

Vihreiden kansanedustajat Heidi Hautala ja Oras Tynkkynen riemuitsevat Venäjän duuman päätöksestä ratifioida Kioton pöytäkirja. Ilouutisen kunniaksi he korkkasivat kotimaista hiilihapotettua kivennäisvettä.

“Tämä on ilon päivä ilmastolle. Venäjän päätös päättää vuosikausien jahkailun ja vie kansainvälisen ilmastopolitiikan uudelle tasolle. Nyt päästään toden teolla tekemään sitä, mitä varten Kioton sopimus aikanaan laadittiin – vähentämään ilmastoa uhkaavia päästöjä”, iloitsee vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Heidi Hautala.

EU on sitoutunut rajoittamaan ilmaston lämpenemisen korkeintaan kahteen asteeseen. Tämä edellyttää maailman päästöjen kääntämistä laskuun ennen vuotta 2030 ja leikkaamista noin neljännekseen vuosisadan loppuun mennessä. EU:n on leikattava päästöjään tätäkin enemmän. Ympäristöjärjestöt ovat esittäneet unionille 30 prosentin vähennystä vuoteen 2020 mennessä.

“Ilmastonmuutoksen torjumista voidaan pitää ehkä ihmiskunnan suurimpana haasteena. Suomen uudessa ilmastostrategiassa tavoitteeksi on otettava päästöjen leikkaaminen kestävälle tasolle vuosisadan puoliväliin mennessä”, ehdottaa talousvaliokunnan jäsen ja ympäristövaliokunnan varajäsen Oras Tynkkynen.

“Kioton pöytäkirja on vasta vaatimaton ensiaskel ilmastonsuojelun pitkällä tiellä. Toista askelta ei kuitenkaan voi ottaa ilman ensimmäistä. Kehitysmaat eivät seuraa perässä, ellei joku ensin näytä tietä”, Hautala muistuttaa. Hautala ja Tynkkynen osallistuivat molemmat vuonna 1997 Japanin Kiotossa järjestettyyn YK:n ilmastokokoukseen.

Hautala oli tuolloin mukana Euroopan parlamentin delegaatiossa. Tynkkynen matkusti Japaniin junalla ja laivalla ympäristöjärjestö Maan ystävien edustajana.

Lisätietoja
Heidi Hautala, 050 511 3129, etunimi.sukunimi (at) eduskunta.fi
Oras Tynkkynen

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin