Pirkanmaan Sanomat: Pirkanmaa raiteille

Pirkanmaan Sanomat 26.10.06

Tampere on matkustajamäärältään maan suurin raideliikenteen risteyspaikka. Kaupungista lähtee raiteita neljään ilmansuuntaan, ja junia kulkee 120 päivässä.

Silti Pirkanmaalla henkilöliikenteen käytössä on vaivaiset 11 asemaa. Se on vain kaksi enemmän kuin Kouvolan ja Kotkan välisellä 50 kilometrin pätkällä.

VR Oy väittää paikallisjunien olevan kannattamattomia ja sysää vastuun liikenne- ja viestintäministeriölle. Ministeriö taas valittelee määrärahojen puutetta ja vaatii kuntia mukaan.

Niin kauan kuin kaikki pallottelevat vastuuta toisilleen, ei uusia junayhteyksiä saada. Sen sijaan ministeriön, Ratahallintokeskuksen, VR:n, Pirkanmaan liiton ja kuntien on sitouduttava yhteiseen ohjelmaan.

Siinä kunnat kaavoittavat asutusta pysäkkien läheisyyteen. Kävelymatkan säteelle pysäkistä saa fiksulla suunnittelulla asutettua 5 000 ihmistä viihtyisiin pientaloihin. Näin toteutuisi monen unelma pientalosta joukkoliikennematkan päässä työpaikasta.

Nykyään yhdyskuntarakenne ei tue junaliikennettä. Esimerkiksi Parkanossa asema on keskellä metsää seitsemän kilometrin päässä keskustasta. Koska oravat ja hirvet eivät käytä junia, matkustajamäärät ovat paljon mahdollisuuksia vähäisempiä.

Ministeriön on osallistuttava junavuorojen rahoitukseen ja VR Oy:n huolehdittava liikennöinnistä kohtuullisin kustannuksin. Jos yhtiö ei kykene kilpailukykyiseen hinnoitteluun, on harkittava muita vaihtoehtoja. Voisivatko kunnat ja valtio perustaa yhteisen Pirkanmaan junaliikenne Oy:n?

Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
Tampere