Radiopuhelimet on yhtyeen nimi (Voima 7/2000)

Voima 7/2000

Radiopuhelimet on yhtyeen nimi

Joskus takavuosina, kun kännykkää saattoi vielä kutsua radiopuhelimeksi, hämmästytin huumeisiin viehtynyttä ystävääni kysymällä, onko hänellä Radiopuhelimia. Olin juuri löytänyt kyseisen aggressiivisen oululaisbändin, joka möykkäsi “revin mahani auki” yhtä luontevasti kuin olisi tervehtinyt Rotuaarilla vastaan kävelevaa puolituttua.

Taannoiseen raastoon verrattuna Radiopuhelimien uusi pitkäsoitto kuulostaa lähes kepeältä. Alkukantaisen energian jalostuttua rockralleiksi on yhtyeen kiinnostavin anti pohtivassa ja useimmiten synkässä lyriikassa.

Radiopuhelimet: Oulu on kaupungin nimi. Bad Vugum.***

Rikos kannattaa

Rikos Recordsin tuore kokoelmalevy on omiaan heikentämään kansalaisten lainkuuliaisuutta: Rikos kuulostaa sen verran houkuttelevalta. Levy on tuhti paketti koneellista tunnelmointia ja jammailua, joka toimii mainiosti ilman kansilehtisen suosittelemaa marisätkääkin. Kiekko maalailee vaikuttavia chillout-melodioita ja ambient-äänimaisemia, kuten Brothomstatesin Viimo ja Lacklusterin 11/11/99. Eniten jalan saa liikkumaan Tero, joka loihtii esihistoriallisesta Commodore 64:staan esiin muhkeita elektronisia soundeja.

Eri esittäjiä: Rikos: 001. A beginner’s guide to Rikos. Rikos Records.****

Ensimmäinen annos Kukkaa

Vinhaa vauhtia lähes kulttimaineeseen kohonnut tamperelainen Kukka on julkaissut ensimmäisen virallisen, kolme kappaletta sisältävän kiekkonsa; yhtyeen kotipolttoinen CD on viehättänyt alan harrastajia jo pitempään. Rytmikäs ja elektroninen Machine ei toimi aivan yhtä hyvin kuin keikalla, mutta hitaampi ja tunnelmallinen Hot light on reippaine kaikuineen ja syntsamelodioineen ensiluokkainen popbiisi. Yhtyeen tahallinen tai tahaton hiomattomuus riisuu kuulijan aseista.

Kukka: Nimetön. Merceedee’s tuotanto.***

Musiikin fysiikkaa

Helium on vedyn jälkeen kevein alkuaine. Samanniminen on myös helsinkiläinen elektronisen musiikin klubi, joka on julkaissut hiljattain kokoelmalevyn. Klubilla esiintyneiden artistien kappaleet tosin sijoittuvat heliumia raskaampien alkuaineiden sarjaan: esimerkiksi Koneveljien menevä elektroninen breakbeat on vähintään kryptonin luokkaa. Levyn toimivin kappale on kuitenkin Reunan groovahtava ja itseironinen Rod (let’s go to monaco). Selvää molybdeeniä!

Eri esittäjiä: Helium electromental collection. Exogenic records.***

Pohjanmaalla unelmoidaan

Suomalaisen hip hopin invaasion myötä on jäänyt vähemmälle huomiolle, että pohjolan kolkilla on riimitelty tasokkaasti jo kauan ennen Fintelligensiä tai Seremoniamestaria. Vaasalainen illLogic julkaisi hienon demon kolme vuotta sitten, ja nyt on ilmestynyt odotettu pitkäsoitto.

Yhtye on niittänyt mainetta ensiluokkaisilla taustoilla. Parhaimmillaan läski biitti saa ylleen kiehtovista pianomelodioista tai sinfonisista viuluryöpyistä kudotun nutun. Bändin räppäys on persoonallista, mutta suomalainen korostus rikkoo englannin karusti.

illLogic: Dreamers take it all. Math-A-Matic Recordings.***

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin