Erinäisten sattumien summana huomasin jokin aika sitten istuvani Incheon National Universityn luentosalissa Etelä-Koreassa. YK:n talous- ja sosiaalikomissio julkisti siellä vuotuisen raporttinsa Koillis- ja Itä-Aasian kehityksestä.
Raportissa kannustettiin järkevästi alueen maita parantamaan tuottavuutta ja huolehtimaan siitä, että kasvu on sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää. Yksi havainto kiinnitti kuitenkin erityisesti huomioni: joissakin maissa teollisuuden osuus taloudesta uhkaa laskea liian varhain.
Tähän asti maailman maat ovat tupanneet kehittymään vaiheittain maanviljelyvaltaisista teollisuusvetoisiksi ja edelleen jälkiteollisiksi, palveluvoittoisiksi talouksiksi. Murroksen tahti ja yksityiskohdat ovat toki vaihdelleet, mutta suunta on ollut pitkälle sama.
Vanha totuus ei välttämättä päde enää entiseen tapaan. Kehitysmaat saattavat vaurastua alkuun teollistumalla, mutta teollistuminen saattaa keskeytyä ennen, kuin talous on kasvanut likikään nykyisten teollisuusmaiden tasolle. Osalta teollistuminen saattaa ehkä jäädä kokonaan väliin.
Kehitykseen on monia syitä, mutta yksi niistä on robotiikka. Aiemmin kehitysmaiden köyhät saivat sankoin joukoin työpaikkoja tehtaista. Työolot ja palkat vaikuttivat suomalaisittain kurjilta, mutta raskas työ liukuhihnan äärellä merkitsi silti parannusta entiseen.
Automaation edetessä teollisuus tarjoaa yhä vähemmän työpaikkoja. Köyhimmiltä mailta uhataan viedä yksi niiden harvoista suhteellisista eduista: pilkkahintainen työvoima. Miltä maailma näyttää tilanteessa, jossa nopeasti kasvavan Afrikan nuorilta uhkaa kadota mahdollisuus työllistyä teollisuuteen?
Toinen vähemmälle huomiolle jäänyt näkökulma on automatisaation ja maahanmuuton kytkökset. Monilla maahanmuuttajaryhmillä on ollut vaikeuksia työllistyä Suomessa erinäisistä syistä. Osa ammateista on kuitenkin tarjonnut matalan kynnyksen väylän työmarkkinoille.
Maahanmuuttajien on yleensä ollut helpoin työllistyä aloille, joissa ei tarvita korkeaa (Suomessa hankittua) koulutusta tai sujuvaa kielitaitoa. Usein tehtävät ovat olleet myös kantaväestön silmissä vähemmän houkuttelevia ja heikommin palkattuja, tyyppiesimerkkinä siivooja.
Valitettavasti osa työtehtävistä on samoja, joita automatisaatio ensimmäisenä uhkaa. Jos kuljettajattomat autot yleistyvät, tarvitaan yhä vähemmän bussi- ja taksikuskeja. Digitalisaation edetessä pärjäämme yhä pienemmällä määrällä postin- ja lehdenjakajia.
Toki poikkeuksiakin on. Moni maahanmuuttaja työllistyy hoiva-alalle, jossa automatisaation mahdollisuudet lienevät vielä vuosikymmeniä rajalliset. Silti jos maahanmuuttajien työllistyminen on nykyäänkin haastavaa, miltä tulevaisuus mahtaa näyttää automatisaation edetessä.
Automatisaation vaikutuksia – tai keinoja selvitä niistä – ei varmasti vielä kukaan hahmota täysin. Valitettavasti ymmärryksen kasvaessa huolilistalle näyttää pulpahtavan uusia kysymyksiä.
Oras Tynkkynen
