Vihreiden Juurikkala ja Tynkkynen: Keskusta ja SDP jatkavat ydinvoimakiemurtelua

Keskusta ja SDP näyttävät jatkavan matkaa vaaleihin ydinvoiman suhteen sammutetuin lyhdyin. Puolueiden puheenjohtajat Mari Kiviniemi ja Jutta Urpilainen eivät ole saaneet kakistettua selvää kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen seuraavalla hallituskaudella.

Vihreät on useaan otteeseen julkisesti haastanut keskustan ja SDP:n ilmoittamaan kantansa ydinvoiman lisärakentamiseen. Demarien ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Susanna Huovinen vastasi kiihtyneen sävyisellä kannanotolla, jossa kieltäytyi vastaamasta itse kysymykseen.

– SDP haluaa ilmeisesti kumartaa yhtä aikaa sekä ydinvoimaa vastustavan suomalaisten enemmistön että sitä kannattavan vähemmistön suuntaan, Vihreiden ydinvoimatyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Juurikkala arvioi.

Hallitukselle ydinvoimaluvat esittänyt Mauri Pekkarinen (kesk) on puolestaan vaatinut Vihreitä kertomaan, miten Suomen sähkön tarve voidaan tyydyttää ilman lisäydinvoimaa. Vihreät esitti viime vuonna toteuttamiskelpoisen tavan turvata teollisuuden ja kotien kohtuuhintainen sähkön saanti omassa vihreän kasvun mallissa, joka on luettavissa puolueen sivuilla.

– Pekkarisen täytyy tietää Vihreiden esittämä vaihtoehto, koska se tuotiin toistuvasti esiin eduskunnassa hänen ollessaan läsnä. Onko Pekkarisen muisti todella näin huono vai onko se vain poliittisesti valikoiva, kummeksuu Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Oras Tynkkynen.

Varmemmaksi vakuudeksi Vihreät julkisti viikonloppuna esityksen, jolla havainnollistetaan ydinvoiman vaihtoehtojen runsautta. Siinä kuvataan, millä eri tavoilla sähköä voitaisiin säästää tai tuottaa kestävästi Loviisan ydinreaktorin vuotuista tuotantoa vastaava määrä.

Keskustan Kiviniemi ja SDP:n Urpilainen ovat tähän asti tyytyneet toistamaan, etteivät he halua ratkaista mahdollista uutta ydinvoimalupaa hallitusohjelmassa. Tämä on kuitenkin silmänkääntötemppu, sillä periaatepäätöksen myöntämistä ei voikaan ratkaista hallitusohjelmassa, vaan se pitää käsitellä ydinenergialain mukaisessa järjestyksessä.

– Joudumme toistamaan yksinkertaisen kysymyksen: ovatko Kiviniemi ja Urpilainen valmiita sitoutumaan siihen, että seuraava hallitus ei myönnä periaatelupaa enää uusille ydinvoimaloille? Yksinkertainen kyllä tai ei riittää vastaukseksi. Äänestäjillä on oikeus tietää puolueiden kanta näin keskeiseen kysymykseen, Juurikkala ja Tynkkynen tivaavat.

Vihreät on ainoa eduskuntapuolue, joka on yksimielisesti ja johdonmukaisesti vastustanut lisäydinvoimaa kaikissa päätöksenteon vaiheissa. Vihreiden toiminta uusien ydinvoimaloiden torjumiseksi on kuvattu seikkaperäisesti puolueen sivuilla.

Vihreiden toimet ydinvoimaa vastaan hallituskaudella 2007-2011

Vihreiden vaihtoehdot ydinvoiman lisärakentamiselle (PDF)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *