Pieni maailmanpelastusopas nyt saatavilla

Matkapäiväkirja Boston ja New York 17.-31.7.2007

6.8.2007

Matkakuvia voi katsoa täällä.

* Ti 17.7.
Kesän toinen matka suuntautui vähän Keski-Eurooppaa pitemmälle, Yhdysvaltoihin. Kahden viikon matkan ensimmäinen puolisko kuluisi Bostonissa, jonne minut oli kutsuttu puhumaan Suffolkin yliopiston kesäkursseilla. Sieltä jatkaisin New Yorkiin, jossa minulla olisi muutamia tapaamisia osana ilmastopoliittisen asiantuntijan pestiä.

Tämäkin matka oli yhdistetty työ- ja lomamatka. Tähän on kaksi syytä.

Koska lentäminen on liikennemuodoista ilmaston kannalta haitallisin, en suostu lentämään muuten kuin työasioissa. Niinpä jos haluan lomailla kauempana, on vapaa-aika yhdistettävä työreissuun. (Ja jos perusteltuja työlentoja ei tule, sitten lomaillaan junamatkan etäisyydellä.)

Toiseksi lomailu Suomessa on ylipäätään haastavaa. Kansanedustajana työtä ja vapaa-aikaa on usein vaikea erottaa toisistaan. Ulkomailla irrottautuminen on jo käytännön syistä helpompaa.

Matka-aamu sujui melko paniikitta, sillä olin pakannut lähes valmiiksi. Työstin Bostonin-esitystäni junassa Tikkurilaan.

Legendaarisen huono matkakarmani palautui taas mieleen Helsinki-Vantaalla. Lentoni oli lähtiessä 40 minuuttia myöhässä. Koska vaihto Münchenin kentällä oli alun perinkin tiukka, olin vaarassa myöhästyä jatkolennolta.

Kentällä kuulutettiin Nokian johdosta tunnettua Sari Baldaufia. Kioskissa edelläni kassalla oli komissaari Olli Rehn. Tunsin liikkuvani merkittävien ihmisten keskellä. Ostin tuliaisiksi Bostoniin neljä Lauluyhtye Rajattoman levyä.

Puolityhjällä lennolla söin mauttoman kasvispastan ja otin torkut. Saksassa monen talon katolla oli aurinkopaneeleja tai -keräimiä.

Lento kiri matkalla kiinni myöhästymistään, joten Münchenissä minulla oli realistinen mahdollisuus ehtiä jatkolennolle. Matkalla juoksemista hidasti neljä (!) lippu- ja passitarkastusta sekä uusi turvatarkastus.

Missä välissä olisin ehtinyt viritellä jotain lentoturvallisuutta vaarantavaa? Tulin suoraan toiselta lennolta, jolle päästäkseni minut oli jo kertaalleen tarkastettu. Usein tuntuu, että turvatoimien (kuten velvoite laittaa muutaman millilitran hiusgeeliputkilo erilliseen muovipussiin) oletetut hyödyt eivät ylitä reaalista haittaa.

Koneessa huoahdin helpotuksesta. Luin loppuun graduohjaajani Iiris Ruohon ja Marianna Laihon toimittaman kirjan Naisen naamio, miehen maski, joka käsittelee katsetta ja sukupuolta mediakuvassa.

Luin myös lahjaksi saamani Boston-matkaoppaan ja aloittelin Fairclough’n kirjaa Miten media puhuu. Tai sitä, mitä siitä oli jäljellä, sillä kirjaston poistomyynnistä ostamastani kirjasta puuttuu näköjään 50 ensimmäistä sivua.

Lukemisen lomassa katsoin elokuvan Hokkarihemmot. Se oli kreisi, mutta kieltämättä aika hauska.

Perillä Loganin kentällä minulta otettiin sormenjäljet ja kasvot kuvattiin. Ennen matkalle lähtöä oli pitänyt täyttää yksi lomake, ja koneessa annettiin kaksi muuta kuponkia. Niissä kysyttiin mm., olinko ajatellut harjoittaa terrorismia. Entuudestaan tiedetään, että lentoyhtiöitä vaaditaan luovuttamaan tiedot mm. matkustajien ruokavalioista.

Tekeekö kontrolliyhteiskunta Yhdysvalloista turvallisen? Näytöt ovat toistaiseksi aika heikkoja.

Ystäväni Curtis oli kentällä vastassa. Hyppäsimme ensin metroverkkoon mukaan luettavaan Silver Line -bussiin ja vaihdoimme myöhemmin varsinaiseen metroon. Ulkona oli lämmintä ja kosteaa. Bussissa pysäkkien nimet lukeva tietokoneääni muistutti puhesyntetisaattoria, joka minulla oli koneella joskus 15 vuotta sitten.

Majapaikkamme, Suffolkin yliopiston asuntola, sijaitsi näppärästi metropysäkin vieressä. Bostonia pidetään amerikkalaisittain turvallisena suurkaupunkina. Siitä huolimatta yliopistolla on oma poliisi ja liuta yksityisiä vartijoita.

Asuntolasta jatkoimme metrolla moikkaamaan australialaista ystäväämme Jasonia, joka oli keilaamassa kesäkurssilaisten kanssa, ja edelleen syömään. Ensimmäiselle Yhdysvaltain-päivälle sopivasti valitsin kasvispurilaisen. Lukuisista tv-ruuduista näytettiin baseballia.

* Ke 18.7.
Söimme aamiaista asuntolan ruokalassa kertakäyttöastioilta. Tarjottimeni hedelmäsalaatti ja mysli näyttivät vähän oudoilta muiden pekonin ja munakkaan rinnalla.

Aamiaisen jälkeen pakkauduin GLBT-kurssin opiskelijoiden ja opettajien kanssa jättiautoon. Köröttelimme parin tunnin matkan päähän niemen kärkeen Provincetowniin eli tuttavallisesti P-towniin.

Matkalla näki sponsor highway -kylttejä. Kuulemma yritykset voivat tarjoutua huolehtimaan tienpätkän siivoamisesta ja saavat siitä hyvästä nimensä kylttiin.

Curtis koetteli matkaseuruetta soittamalla Madonnaa. “How gay is that”, kommentoi tyttövoittoinen porukka takaa.

Sääennuste lupasi päivälle “scattered thunderstorms”. Käytännössä se tarkoitti sitä, että sade alkoi, kun saavuimme perille, ja jatkui katkeamatta koko päivän.

P-town on sateenkaaripainotteinen lomakaupunki Atlantin rannalla. Käytännössä kaikki putiikit ja ravintolat sijaitsevat yhden pikkukadun varrella. Asukkaissa on taiteilijoiden lisäksi paljon HLBT-ihmisiä, samoin turisteissa.

Yhteislounaan jälkeen hajaannuimme kukin tahoilleen. Curtis näytti joulukoristeisiin erikoistuneen suosikkiliikkeensä. Lukuisista puistattavista vaihtoehdoista hän päätyi muoviseen flamingoon.

Poikkesin lukemassa sähköpostin internetkahvilassa ja vaeltelin sateessa. Sateenvarjo meni rikki, ja kengät kastuivat lätäköissä.

Ostin viisi t-paitaa, yhden Human Rights Campaignin puodista. Levykaupasta löysin kaksi minulta puuttuvaa Björkin julkaisua.

Päivällisellä Lobster Pot -hummeriravintolasta sai myös hyvää kasvisruokaa. Palvelu oli ystävällistä ja hinnat kohtuullisia. Yhdysvalloissa on ilo syödä ravintoloissa

Paluumatkalla luin The Economistia ja Risto Isomäen uuden kirjan luonnosta. Tieteiskirjailijana tunnetun aktivistin ja tiedetoimittajan teesin mukaan ilmastonmuutos on edennyt jo niin pitkälle, että sen hillitsemiseksi joudutaan harkitsemaan rajujakin toimia. Kirjan ideana on valita näistä vähiten haitalliset.

Illan päätteeksi katsoimme DVD:ltä transsukupuolisesta naisesta kertovan Transamerican. Felicity Huffman tekee pääosassa hienon suorituksen. Suosittelen.

* To 19.7.
Torstain käytin pitkälle alustukseni valmisteluun. Lopulliseen Powerpoint-esitykseen tuli 50 ruutua.

Lounaalla tapasin politiikkakesäkurssin opiskelijoita. Puhuimme enchiladasien äärellä vaalijärjestelmistä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista.

Iltapäivällä otin torkut. Asuntolan ruokalassa oli lämpimänä kasvisruokana tarjolla riisiä, pastaa ja keitettyjä porkkanoita. Päädyin salaattiin.

* Pe 20.7.
Perjantai oli se varsinainen työpäivä Bostonissa. Aamiaisen jälkeen viimeistelin alustuksen ja viritin pikkutakin ylle.

Alustin kesäkurssien lounastilaisuuden pääpuhujana oikeustieteen laitoksen hienoissa tiloissa. Samassa yhteydessä kurssilaiset esittelivät omia tuotoksiaan. Politiikkaopiskelijoiden juuttaan pitkän esitelmän ideana oli vertailla energiajuomien ja presidenttiehdokkaiden mainontaa, mutta punainen lanka katkesi jo aika alkuvaiheissa.

Omassa esitelmässäni puhuin maailman muuttamisesta. Muutaman esimerkin avulla pyrin osoittamaan, että maailman ongelmat on täysin mahdollista ratkaista. Esimerkiksi kahden miljoonan lapsikuoleman välttämisen hinta vastaa Bratz-nukkeihin vuodessa käytettyä rahamäärää. Ilmastonmuutoksen torjuminen olisi yhtä kallista kuin Irakin-sota on maksanut tähän asti.

Kerroin myös ihmisistä, jotka ovat muuttaneet maailmaa. Esimerkkeinä käytin englantilaista sufragettia Emmeline Pankhurstia, väkivallattoman vastarinnan isää Mohandas Gandhia ja Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen keskeistä hahmoa, Bayard Rustinia.

Englantini oli hieman kankeaa, mutta yleisö tuntui seuraavan esitystä intensiivisesti. Palaute oli yllättävän hyvää.

Alustuksen jälkeen oli vuorossa kolmen tunnin Q&A-kimara eli kysymys ja vastaus -juttutuokioita kolmen eri ryhmän kanssa. GLBT-oppilaat olivat rennoimpia ja rönsyileviä, bisnesopiskelijat arvatenkin asiallisimpia ja muodollisimpia. Bisnesryhmässä puhuin vihreästä liiketoiminnasta.

Student leadership -ryhmässä opettajat kyselivät eniten. Innostuin saarnaamaan pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Arvioin myös yhdysvaltalaista ympäristöpolitiikkaa ehkä vähän liian suorasukaisesti.

Tällä välin ystäväni Jani oli jo saapunut Bostoniin. Lähdimme porukalla kesäkurssien päätöspäivälliselle.

Päivällisellä istuin kiinalaistaustaisen joukkoviestinnän opettajan vieressä. Puhuimme representaatiotutkimuksesta ja joukkoviestinnän koulutuksesta.

Kulttuurierot tulivat illan aikana hyvin esiin. Kaikki – siis kaikki – opiskelijat tanssivat, vaikka olivat selvin päin. Maassa, jossa alkoholin juomisen ikäraja on 21 ja sosiaalisuus normi, hauskaa saa pitää, vaikka ei olisikaan sekoittanut päätään päihteillä.

Bileistä jatkoimme vielä yksille baariin, jossa näytettiin musiikkivideoita. Paikka oli muuten mukava, mutta siellä ei ollut tanssilattiaa.

Massachusettsissä kaikki baarit ovat olleet savuttomia jo pitkään ennen Suomen uutta tupakkalakia. Se ei tunnu menoa haittaavan.

* La 21.7.
Ensimmäisenä varsinaisena vapaapäivänä Bostonissa keskityimme Newbury Streetin kauppoihin. Ostin Puman vegaaniset lenkkarit, erikoisella tavalla kuvioidut maastohousut, t-paidan ja Reilun kaupan suklaajäätelön.

Newbury Comicsista, yhdistetystä sarjakuva-, lelu- ja levykaupasta, ostin pinon levyjä. Mukaan tarttui kaksi Venetian Snaresin ja Kid606:n levyä, Pan sonicin uusin albumi sekä Björkin ja Múmin sinkut.

Jani osti pyllistävän puutarhatontun. Sen sijaan suosittelen Venetian Snaresin levyä Rossz csillag alatt született. Löytö!

Ostosrumban jälkeen söimme kevyen sushilounaan. Neljän dollarin paketti olisi Suomessa maksanut ehkä kahdeksan euroa.

Lounaan päälle kiipesimme Prudential Towerin kattoravintolaan. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota shortseihin, mutta lippalakki – kaiketi amerikkalainen keksintö alun perin – vaadittiin ottamaan pois.

Näkymät kaupungin yli olivat komeita. Muiden drinkit maksoivat paljon, mutta vihreän teeni sain alle kolmella dollarilla.

Päivällistä söimme meksikolaistyyppisessä ravintolassa Curtisin ystävien kanssa.

Massachusettsissä on kaiketi puritaanisen historian takia edelleen osittain tiukka lainsäädäntö. Baarit saavat olla auki vain kahteen, mikä tuntuu suomalaisestakin aika tylyltä – puhumattakaan australialaisista, jotka ovat tottuneet siihen, että baarit saavat olla auki niin kauan kuin lystäävät.

Siksi lähdimme baariin jo kymmenen maissa. Isossa Avalon-klubissa oli kuitenkin juuri päättynyt Hansonin veljesten (!) konsertti, joten pääsimme sisään vasta ennen yhtätoista.

Kun kaikki vielä kyräilivät toisiaan kahteentoista asti ennen tanssilattialle uskaltautumista, jäi tehokasta bileaikaa lopulta vain noin kaksi tuntia. Musiikki oli melko turruttavaa hard housea, mutta äänentoisto oli hyvä.

* Su 22.7.
Vastapainoksi edellispäivän shoppailu- ja bilekierrokselle sunnuntai oli omistettu yliopistoille. Bostonin seudulla on kymmeniä yliopistoja, joissa opiskelee yhteensä neljännesmiljoona ihmistä. Alue onkin yksi Yhdysvaltain merkittävimpiä akateemisia keskuksia.

Brunssin jälkeen otimme metron Kendallin asemalle ja harhailimme MIT:n kampuksella. Juutuin tosin heti aluksi metroaseman viereen kirjakauppaan. Ostin sieltä pinon lähinnä ilmastoaiheisia kirjoja:

-The Rough Guide to Climate Change
-John D. Cox: Climate Crash
-Eugene Linden: The Winds of Change
-Alan Weisman: The World Without Us
-Al Gore: An Inconvenient Truth

Kampus ei sinänsä ollut kummoinen, mutta yliopisto on yksi maailman arvostetuimpia – ja syystä. Massachusetts Institute of Technology on tuottanut historiansa aikana yli 30 kertaa niin paljon nobelisteja kuin Suomen 20 yliopistoa yhteensä.

MIT:stä kävelimme Cambridgen kunnan puolelle. Cambridge on Bostoniakin edistyksellisemmän maineessa. Kunnantalo oli osavaltion – ja liittovaltion – ensimmäinen paikka, jossa vihittiin samaa sukupuolta olevia pareja, koska se piti ovensa avoinna lain voimaantuloyönä.

Cambridgessä tulimme MIT:täkin kuuluisamman yliopiston, Harvardin, kampukselle. Itse yliopistoon tutustuminen tosin jäi väliin, sillä juutuin yli tunniksi Harvard Book Storeen silmäilemään kirjoja. Ostin yhden teoksen, josta voi olla apua gradun kirjoittamisessa.

Harvardissa pörräämisen aikana Curtis oli käynyt hakemassa vuokra-auton, jotta voisi ostaa tavaroita tukusta töihin. Ajelimme isolla autolla käsiä tuulessa heiluttaen ja luukutimme poppia. Aito amerikkalainen kokemus!

Poikkesimme ensin jakamassa ison pizzan neljän kesken. Tukkukauppa oli iso, ja siellä myytiin isoja tavaroita. Pesuainetta sai ostaa tarhaikäisen lapsen kokoisissa laatikoissa.

Tukun jälkeen kävimme Target-automarketissa. Uudet cd:t maksoivat kympin, ja viitosella olisi saanut kolme t-paitaa. Epäilen, ettei niitä ollut valmistettu Yhdysvalloissa Reilun kaupan luomupuuvillasta. En ostanut mitään.

Yhdysvalloissa kaikki on isompaa. Autot ovat isoja, kaupat ovat isoja, pakkaukset ovat isoja, ateriat ovat isoja – ja on normaalia jättää niistä iso osa syömättä. Isossa leffateatterissa iso juoma tarkoittaa yli litran kanisteria.

Tästä tietysti seuraa, että myös ihmiset ovat isoja. Yllätyn joka kerta uudelleen Yhdysvalloissa siitä, kuinka yleistä lihavuus on ja kuinka lihavat voivatkin olla todella lihavia.

Kun ostokset oli tehty, menimme käymään Curtisin kotona. Curtis Streetin vieressä sijaitseva puutalo näytti esikaupunkimaisen mukavalta. Sähkö- ja puhelinlinjat muodostivat ilmassa jättiläishämähäkinverkon.

Vietimme amerikkalaisen illan: tilasimme kiinalaista kotiin ja katsoimme dvd:tä. Zombiekomedia Shaun of the Dead ei tosin ollut ehkä paras mahdollinen tausta tofuannokselle.

Illan päätteeksi pelasimme Scrabblea. Hävisin surkeasti, mikä ei kauheasti harmittanut, sillä vastassa oli kaksi äidinkieleltään englanninkielistä.

Curtisin ja Jasonin etumatka perustui osin myös siihen, että he laittoivat laudalle sattumanvaraisia kirjainyhdistelmiä siinä toivossa, että ne sattuisivat olemaan olemassa. Mikä on sinänsä kohtuullinen oletus, sillä englannissa on sanoja hämmentävän paljon. No, opinpa ainakin sellaiset ”sanat” kuin ee, nu ja qi.

* Ma 23.7.
Pesimme hieman kimppapyykkiä ja kävimme pienellä kävelyllä. Satoi ja tihkutti.

Meidän piti lounastaa kaikkien ylistämässä Buddha’s Delight -ravintolassa, joka loihtii erehdyttävästi alkuperäisiä muistuttavia kasvisversioita liharuoista, mutta paikka oli kiinni. Niinpä söimme melko geneerisessä kiinalaisessa.

Lounaan jälkeen matkasimme metrolla ja bussilla John F. Kennedy -museoon. Ylvään näköisessä rakennuksessa esiteltiin salamurhatun presidentin elämäntyötä maltillisesti.

Museossa hahmotin häivähdyksen yhdysvaltalaisten patrioottisuudesta. Maasta, jonka presidentti taisteli rotuerottelua vastaan, perusti Peace Corps -kehitysyhteistyöjoukot ja käynnisti hankkeen ensimmäisestä matkasta Kuuhun, voi ymmärrettävästi olla ylpeä. Samaa ei valitettavasti voi sanoa nykypäivän Yhdysvalloista.

Museon myymälästä ostin kaksi cd:llistä Martin Luther Kingin puheita.

Iltapalaksi haimme leivät Subwaysta. Maitopurkissa todettiin, ettei lehmille ole syötetty kiisteltyä rBGH-kasvuhormonia. Alaviitteessä vakuuteltiin kuitenkin, että vaikka olisikin syötetty, ei siitä olisi ihmisille mitään haittaa.

Hävisin taas Scrabblessa.

* Ti 24.7.
Aamulla söimme, pakkasimme loput tavarat ja otimme taksin rautatieasemalle. Siellä Aurelio hyvästeli meidät ennen lähtöään lentokentälle.

Juna körötteli verkkaisesti New Yorkiin Rhode Islandin ja Connecticutin halki. Liput tarkistettiin kahdesti, ja konduktööri kävi laittamassa ja poistamassa kaiketi määränpäätä osoittavia lappusia istuinten yltä. Järjestelmä vaikutti kauniisti sanottuna työvoimaintensiiviseltä.

Yritimme pelata Scrabblea, mutta liikkuvassa junassa laatat liukuivat laudalla, joten pelistä ei tullut mitään. Otin torkut ja kirjoittelin tätä matkapäiväkirjaa.

New Yorkissa saavuimme kaoottiselle Pennin asemalle. Laiturit olivat ahtaita, ja asemalle pääsi vain kapeita liukuportaita pitkin. Mietin, miten asema pystyisi vastaamaan sekä väestönkasvun että ilmastopolitiikan takia odotettavissa olevaan matkustajien määrän kasvuun.

Kun olimme selvinneet ulos, otimme taksin hotellille. Sieltä kerrottiin, että ylibuukkauksen takia joutuisimme siirtymään ensimmäiseksi yöksi toiseen hotelliin.

No, se ei meitä haitannut, sillä korvaava hotelli oli itse asiassa parempi ja saimme vielä yhden yön ilmaiseksi. Taksikin maksettiin. Molemmat hotellit sijaitsevat näppärästi keskustassa Central Parkin lähellä.

Asetuttuamme kävelimme pällistelemään Times Squarea. Talon korkuiset videonäytöt ovat vaikuttavia, vaikka Curtis haikailikin vanhojen vilkkuvien valojen perään. Hienoin oli kokonaisen talon seinän kokoinen videoruutu, jota puhkoivat vain talon ikkunaruudut.

Jättimainosten katveessa oli vaatimattomampi videoruutu. Sillä armeijan pieni värväyskoppi yritti houkutella uusia nuoria lähtemään Irakiin laittomaan hyökkäyssotaan, jonka perusteet ovat osoittautuneet valheiksi ja joka lienee tehnyt maailmasta vain entistä turvattomamman paikan.

Ostimme Times Squaren asemalta metropassit vaivaisella 24 dollarilla. Hinta on mitätön oikeudesta käyttää metroa rajattomasti viikon ajan. Samalla hinnalla matkustaisi taksilla kahdesti.

New Yorkin metro on pääosin heikkokuntoinen, tunkkainen ja epäsiisti. Vaunut kolisevat ja heittelehtivät. Välillä metroa saa odottaa häiriöiden takia pitkähkön tovin.

Metrossa matkustamiseen liittyy myös oma mini-ilmastonsa. Kadulla on yleensä kuuma tai vähintään lämmin. Asemalle laskeuduttaessa lämpötila nousee helposti viisi astetta.

Metrovaunut taas ovat liiankin hyvin ilmastoituja, joten niissä tulee viileä. Ongelma korvaantuu nopeasti, kun lämpimän, seisovan ilman massa lyö kasvoille ovien avautuessa.

Matkustimme metrolla syömään Villageen. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme päivälliselle ravintolaan, jossa sain parasta koskaan syömääni thaimaalaista ruokaa.

Vatsat pullollaan siirryimme Union Squaren kupeeseen isoon elokuvateatteriin katsomaan Hairsprayta. Elokuva perustuu musikaaliin, joka puolestaan perustuu 90-luvun lopulla tehtyyn elokuvaan. Ikiliikkuja on keksitty!

En ole musikaalien ylin ystävä, mutta Hairspraystä pidin. Olin yllättynyt siitä, kuinka voimakas yhdenvertaisuusviesti ja poliittinen lataus elokuvassa oli. Ulkonäköpaineita vastaan taisteleva päähahmo sopisi myös lihavien representaatiota käsittelevän graduni aineistoksi.

Elokuvan jälkeen kävimme vielä kääntymässä siistissä baarissa hotellin lähellä. Yöpalaksi ostin jogurtin.

* Ke 25.7.
Hotellin hintaan ei kuulunut aamiaista, joten päädyimme brunssille Le Pain Quotidien -ravintolaan alle kivenheiton päähän Central Parkista. Se oli onnekas sattuma, sillä ruoka oli erinomaista. Söin herkullisen luomutofusalaatin talon oman luomulimsan kera.

New Yorkissa puolipakolliseen ohjelmistoon kuuluu kaupungin maineikas nykytaiteen museo MoMA. Sisäänpääsy osoittautui kuitenkin hässäkäksi.

Ensin kävijöitä opastettiin jättämään tavarat säilytykseen. Narikassa kuitenkin vaadittiin ottamaan kannettava ja muut arvokkaat tavarat mukaan. Eli reppu pitäisi jättää, mutta puolet sen sisällöstä kantaa mukana.

Käytäntöä ihmetellässäni narikan työntekijä lupasi, että voisin sittenkin ottaa repun sisälle, jos kannan sitä kädessä tai etupuolella. Tämä ei puolestaan kelvannut lipuntarkastajalle. Hän vaati, että hakisin narikasta muovikassin ja laittaisin arvotavarat siihen.

Tämäpä ei kuitenkaan taas käynyt narikan väelle. Sieltä todettiin, ettei kannettaville anneta muovikasseja.

Niinpä lopulta päädyin jättämään repun narikkaan, tunkemaan lompakon ja kameran kännyköiden kanssa taskuun ja roikottamaan kannettavaa seuraavat tunnit kädessä. Orwellia museossa.

Kävin läpi MoMAn kolme ylintä kerrosta. Richard Serran metalliveistokset eivät oikein tehneet vaikutusta, muu tarjonta sitäkin enemmän. MoMAan on koottu mykistävä määrä nykytaiteen kermaa sadan viime vuoden ajalta.

Moderneja klassikkoja kahlatessa huomasin, että yllättävän paljon on tullut nähtyä aiemminkin. Chagallin ja Dalin töiden näyttelyjä olen nähnyt Retretissä, Mondriania Tampereella, Warholia Tukholmassa, van Goghia Amsterdamissa sekä Monet’ta Pariisissa.

Olimme välillä raijanneet tavaramme alkuperäiseen hotelliin.Tuhdin kulttuuriannoksen päälle otin torkut ja yritin saada internetin toimimaan.

Hotelli mainosti, että jokaisessa huoneessa on wlan, ja maksoin 35 dollaria viiden päivän yhteydestä. En kuitenkaan saanut maksullista verkkoa toimimaan kunnolla koko aikana.

Sen sijaan jouduin turvautumaan naapurista vuotaviin langattoman verkon tynkiin. Käytännössä verkko saattoi toimia hitaasti kaksi minuuttia, heittää ulos ja toimia sitten taas muutaman minuutin. Verkkoa piti myös vaihtaa taajaan.

Yhteys oli liian satunnainen, jotta suojattua VPN-yhteyttä edellyttävää eduskunnan työpostia olisi oikein voinut käyttää järkevästi. Myös 40 megatavun kokoisen New Yorkin kestävyysohjelman lataaminen tuotti tuskaa.

Söimme päivällistä italialaisessa ravintolassa matkalla Empire State Buildingiin. Palvelu oli tylyä ja ruoka keskinkertaista. Siis New Yorkissa varsin poikkeuksellinen ravintolakokemus.

Empire State Buildingissa jonotimme ensin lipputiskille, sitten ensimmäiselle hissille ja lopulta toiselle hissille. Jonotus oli kuitenkin vaivan väärti, sillä 86. kerroksesta öisen New Yorkin valot loistivat komeasti. Syyskuun yhdennentoista päivän iskujen jälkeen Empire State on ottanut takaisin paikkansa kaupungin korkeimpana rakennuksena.

* To 26.7.
Uudessa hotellissa hintaan kuului onneksi aamiainen. Ruoka tarjoiltiin kuitenkin kertakäyttöastioista, ja jätteet puoliksi syödyistä croissanteista vaahtomuovisiin lautasiin heitettiin huoletta samaan jätesäkkiin. Yksi aamiainen tuotti enemmän jätettä kuin normaalissa suomalaishotellissa syntyy viikossa.

Toisaalta näin räikeä välinpitämättömyys ympäristöstä on omiaan synnyttämään toivottomuutta. Toisaalta voi ajatella päinvastoin, miten helppoa Yhdysvalloissa olisi leikata ympäristökuormitus murto-osaan nykyisestä.

Aamiaisen jälkeen heitin pikkutakin niskaan ja lähdin kävelemään YK:n päämajan lähelle Manhattanin itälaidalle. Pienessä dinerissa tapasin nykyään New Yorkin yliopistossa tutkijana työskentelevän Alexin. Ensimmäisen kerran tutustuin häneen YK:n ilmastokokouksessa vajaat kymmenen vuotta sitten.

Puhuimme ennen kaikkea siitä, miten avata kansainvälisessä politiikassa mahdollisuuksien ikkuna, jonka kautta voisi syntyä sopimus Kioton ensimmäisen tavoitekauden jälkeiselle ajalle. Yksi astinkivi matkalla kohti toivottavasti Kööpenhaminassa vuonna 2009 syntyvää uutta sopimusta on loppuvuodesta New Yorkissa pidettävä ilmastoaiheinen huippukokous.

Keskustelu Alexin kanssa oli taas niin antoisa, että aikataulu venähti. Jouduin ottamaan taksin ehtiäkseni seuraavaan tapaamiseen New Yorkin kaupungintalolle. Siellä minut ohjattiin väärään kerrokseen, ja oikean paikan löytämisessä vierähti yli vartti.

Pormestarin toimistossa keskustelin kolmen ihmisen kanssa kaupungin kestävyysohjelmasta. New Yorkissa ympäristökuormitus asukasta kohti on mm. runsaan joukko- ja kevyen liikenteen käytön ansiosta alun perinkin yhdysvaltalaisittain huomattavan alhainen – eli eurooppalaista tasoa.

Ohjelmassa asetetaan kuitenkin melko kunnianhimoisia tavoitteita. Hiilidioksidipäästöjä kaupunki pyrkii vähentämään 30 % nykytasosta vuoteen 2030 mennessä. Kun ottaa huomioon päästöjen nykyisen kasvutrendin, merkitsee tavoite antaa mennä -kehitykseen verrattuna lähes kahden kolmasosan leikkausta.

Tämä ei ole ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta vielä riittävästi, sillä samassa ajassa teollisuusmaiden pitäisi vähentää päästöjä suuruusluokkaa 40-50 % selvästi alhaisempaan lähtötasoon eli vuoteen 1990 verrattuna. Tavoite on kuitenkin radikaali maassa, jonka ylin johto välittää piutpaut ilmastonmuutoksesta.

Tapaamisen jälkeen kävin hotellissa vaihtamassa päälle arkivaatteet ja liityin muiden seuraan jonottamaan Broadway-lippuja. Saman päivän alennuslippujen jono oli satoja metrejä pitkä, mutta se onneksi eteni melko nopeasti. Jonottaessa luin työsähköpostin kommunikaattorilla.

Saimme melko hyvät liput Avenue Q:n esitykseen 25 %:n alennuksella. Monien kehnoa näyttelemistä, alleviivaavaa huumoria ja tyhjänpäiväisiä rallatuksia sisältävien kotimaisten tekeleiden jäljiltä suhtautumiseni musikaaleihin oli epäilevä. Vastarinta oli kuitenkin turhaa, sillä ammattimaisissa käsissä esitys toimi hyvin.

Pääosien esittäjät olivat yhtä aikaa hyviä näyttelemään, laulamaan ja käsittelemään muppet-tyyppisiä nukkeja, vaikka yhdenkin osaamisessa riittäisi tekemistä. Lavastus oli kekseliäs ja teksti hauska. Ihmisiä huonoille teille johdattelevat bad idea -nallet olivat omia suosikkejani.

Osa vitseistä meni tosin ohi, koska niissä viitattiin itselle vieraaksi jääneeseen osaan amerikkalaista kulttuuria. En esimerkiksi tiennyt Gary Colemania, jonka kustannuksella näytelmässä laskettiin koko ajan leikkiä.

Musikaalin päälle illastimme intialaisen ravintolan viimeisenä asiakkaina. Kiersimme vielä muutamassa baarissa, mm. maineikkaassa Stonewall Innissä. Sieltä sai vuonna 1969 alkunsa taistelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta.

* Pe 27.7.
Aamu käynnistyi hitaasti. Luin sähköpostia, minkä teknisiltä ongelmilta pystyin, ja valmistelin tapaamista.

Viimeinen työpalaveri New Yorkissa pidettiin YK:n kehitysohjelman UNDP:n toimistossa. Vieraita aulassa vahti yli kaksimetrinen todennäköisesti tanskalainen YK-poliisi.

Keskustelimme siitä, miten rahoittaa ilmastotyötä kehitysmaissa. Lisärahoituksen tarve on varovaisestikin arvioituna useita kymmeniä miljardeja vuodessa. Vaarana on, että poliitikot päätyvät kanavoimaan ennestäänkin riittämättömiä kehitysyhteistyömäärärahoja sosiaali-, terveys- ja koulutusalan hankkeista.

Koska julkista rahaa ei ole riittävästi näköpiirissä, on mietittävä myös yksityisen rahan lähteitä. Kioton pöytäkirja ja EU:n päästökauppa ovat jo luoneet miljardien arvoiset päästömarkkinat. UNDP pyrkii täydentämään niitä omalla rahastolla, joka investoi kestävää kehitystä tukeviin ilmastohankkeisiin laiminlyödyillä alueilla.

Tulevaisuudessa merkittävä rahoituksen lähde voivat olla myös vapaaehtoiset päästömarkkinat. Yhä useammat yksityishenkilöt ja yritykset haluavat kompensoida tuottamansa päästöt rahoittamalla hankkeita toisaalla.

Tapaamisen jälkeen kävelin parin korttelin päähän katsomaan YK:n päämajaa. Kun maailman maiden liput olivat aakkosjärjestyksessä, pystyin tunnistamaan niistä ehkä neljä viidesosaa.

Söimme matkalla kevyen salaattilounaan ja menimme ensi-iltaan katsomaan Simpsoneita. Elokuva oli hulvattoman hauska, ja minuun tietysti vetosi vahva ympäristöteema. Lisa on suosikkihahmoni.

Elokuvan jälkeen meidän piti tutustua viereiseen Virginin megastoreen, mutta Jason huomasi Union Squarella Bushin vastaisen mielenosoituksen. Menimme tietysti seuraamaan sitä. Demo vaati Bushia syytteeseen sotarikoksista ja erotettavaksi vielä ennen kauden päättymistä.

Tavoite voi olla sinänsä perusteltu, mutta näillä eväillä se taitaa jäädä haaveeksi. Mielenosoitus oli kerännyt kaupungin kokoon nähden pienen ja hajanaisen joukon salaliittoteorioita helliviä radikaaleja. Paremmalla organisoinnilla luulisi voivan saada liikkeelle paljon enemmän ihmisiä, sillä Bushin suosio on mitättömän alhaalla.

Kuuntelin Bushin vastaisia protestirunoja ja ostin kaksi t-paitaa. Toisessa lukee arabiaksi ja englanniksi We will not be silent, toisessa The world can’t wait – Drive out the Bush regime!

Mielenosoituksesta meidät haki Curtisin ystävä Troy. Elämäni ensimmäinen ateria korealaisessa ravintolassa tuskin jää viimeiseksi, sillä ruoka oli taas erinomaisen hyvää.

Meidän piti taas lähteä baarikierrokselle, mutta matkani tyssäsi ovelle, sillä minulla ei ollut passia mukana. Syyskuussa 30 vuotta täyttävänä on vaikea orientoitua ajatukseen, että joutuu jokaiselle ovimikolle todistelemaan olevansa yli 21-vuotias.

Matkalla hakemaan passia mietin, kuinka outo paikka New York oikeastaan on. Yksi mies oli tehnyt avoautosta toimiston ja naputteli parkkipaikalla tietokonetta. Joku nainen oli riisunut kadulle alushousunsa ja rintaliivinsä.

* La 28.7.
Myöhäisen aamiaisen jälkeen matkustimme metrolla ensimmäistä kertaa Manhattanin ulkopuolelle. Tapasimme Brooklynissa asuvan Troyn ja lähdimme kävelemään ankarassa auringonpaahteessa takaisin keskustaan. Pelkäsin palavani, joten hyödynsin varjopaikat aina tilaisuuden tullen.

Osa Brooklynista muistutti pikkupuoteineen ja kahviloineen Sohoa, osa ghettoa. Monumentaalisten vuokrakerrostalojen edustalla maleksi nuoria mustia miehiä. Paljaat asfalttikentät ja harmaat sillankatveet tuskin innostivat rakentavaksi osaksi yhteiskuntaa.

Pitkän ja vanhan Brooklynin riippusillan ylittämisessä vierähti tovi. Otimme kliseisiä ryhmäkuvia. New Yorkin skyline erottui nätisti. Manhattanin puolella söin pehmiksen pahimpaan paahteeseen.

Sohossa söimme lounaaksi samassa luomu- ja kasvispainotteisessa ravintolassa, johon ihastuin viimeksi New Yorkissa käydessäni. Jälkiruoan ostimme puodista, joka oli keskittynyt tarjoamaan erimakuisia riisivanukkaita.

Soho tarjoaa tyylitietoiselle shoppaajalle valtavasti vaihtoehtoja. Matkalla nuorten suunnittelijoiden markkinoille törmäsi musiikkivideon kuvaukseen. Japanilaisen Uniqlo-ketjun jättikaupasta mukaan tarttuivat Godzilla vs. Mothra -t-paita ja kadulta viiden dollarin hävyttömät aurinkolasit.

Lauantai oli varattu matkan pääbileillaksi. Syötyämme kaakkoisaasialaisten pitämässä japanilaisessa ravintolassa sushi-illallisen kävelimme pienen suomalaiskaupungin kokoisen postikonttorin ohi kaupungin länsilaidalle. Koska Work-klubi aukesi vasta yhdeltätoista, piipahdimme lämmittelemässä läheisessä baarissa.

Klubissa basso tärisi niin kovaa, että tukka heilui päässä. Hardhouse menetteli, ja jaksoin tanssilattialle, vaikka jalat olivatkin päivän kävelyurakan jälkeen huttuna. 20 dollarin sisäänpääsymaksu tuntui kuitenkin vähän kohtuuttomalta.

* Su 29.7.
Aamulla hajaannuimme. Curtis jäi hotellille, Jani meni shoppailemaan, Jason lähti Guggenheimin museoon ja minä kävelin hänen seuranaan alkumatkan Central Parkiin.

Maineikas puisto on paitsi virkistävä vastakohta urbaanille betoniviidakolle, myös mykistävän iso. Siellä voisi huoletta viettää koko päivän, eikä silti näkisi kaikkea. Ihmiset viettivät aikaa mm. lukemalla kirjaa, polkemalla pyörällä, köröttelemällä hevoskärryillä, pelaamalla baseballia ja vierailemalla eläintarhassa.

Meidän piti käydä pienellä risteilyllä Manhattanin edustalla, mutta sade pilasi suunnitelmat. Kirjoittelin postikortteja hotellissa. Sitten lähdimme uhmaamaan sadetta kaupungille.

Palasimme Virgin megastoreen. Tällä kertaa mielenosoitukset eivät keskeyttäneet ostostelua. Kaupan mainioin ominaisuus laajan valikoiman ja halpojen hintojen ohella on laite, jolla voi levyn viivakoodia vilauttamalla kuunnella pienet näytteet kaikista kappaleista.

Törmäsin laitteeseen ensimmäistä kertaa Los Angelesissä, ja olen pitkään kaivannut sitä Suomeen. Vehje helpottaa levyjen esikuuntelua ja auttaa välttämään hukkaostoksia. Tämän luulisi lisäävän myös ostohaluja.

Ainakin minulla se toimi. Ostin Björkin sinkun lisäksi orkesterimusiikkilevyt Björkin ja Aphex Twinin biiseistä, Mobyn kokoelman, Richie Hawtinin klassikon Decks, EFX & 909 sekä pari Squarepusherin levyä.

Enempäänkin olisin voinut sortua, jos esikuunteluun olisi riittänyt aikaa, mutta riensimme levykaupasta märin jaloin katsomaan Transformers-elokuvaa. Tarina oli typerä ja lapsellinen, mutta robotit ja erikoistehosteet kieltämättä toimivat.

Leffan jälkeen kävelimme Villageen päivälliselle italialaiseen. Sen päälle kuului tietysti syödä italialaista jäätelöä – ja käydä viimeistä kertaa parissa läheisessä baarissa.

Ehkä märkien kenkien takia olo oli sen verran valju, ettei postikorttien kirjoittamisesta tullut mitään, vaan menin aikaisin nukkumaan.

* Ma 30.7.
Matkan viimeisenä aamuna sain kuin sainkin survottua kaikki tavarani samaan keskikokoiseen matkalaukkuun, reppuun ja kenkäkaupan kassiin, joiden kanssa olin tullut Bostonista. Pidin suoritusta onnistuneena.

Jätimme matkatavarat hotellille ja otimme metron Allen Streetille. Sieltä löytyi kaverini Markuksen vinkkaama vegaaninen kenkäkauppa Moo Shoes. Neljä rentoa kissaa kiehnäsi asiakkaiden vieressä tai makasi t-paitapinon tai kassapöydän päällä. Ostin töihin keinonahkaiset kengät.

Olimme vielä viimeisenäkin matkapäivänä vailla postimerkkejä, joten pyysimme kulkuohjeet lähimpään postiin. Sieltä ostin paitsi perusmerkit kortteihin, myös arkillisen Marvelin supersankareita esittäviä merkkejä.

Jääkaakaon jälkeen palasimme hotellille ja viimeiselle lounaalle jo vakiopaikaksi muodostuneeseen luomuravintolaan. Halimme ja hyvästelimme toisemme hotellin edessä.

Minä ja Jani lähdimme raahaamaan pakaasejamme neljän korttelin päähän sinisen linjan metroasemalle. Curtis ja Jason suuntasivat Chinatowniin bussille, joka veisi heidät pilkkahintaan Bostonin Chinatowniin.

Olin ajatellut kirjoittaa loput postikortit matkalla kentälle, mutta jouduin seisomaan koko pitkän (ja heiluvan) metromatkan. Lentokenttäjuna taas hurahti ykkösterminaaliin niin nopeasti, että korttien kirjoittaminen jäi lähtöselvitysjonoon.

Siinä aikaa sitten riittikin, sillä jono oli pitkä. Ennen jonotusta kävin vessassa vaihtamassa varmuuden vuoksi Bushin vastaisen t-paidan kauluspaitaan ja pikkutakkiin.

Turvatarkastuksessa kohtelu oli tylyä ja henkilökunta heitteli tavaroita liukuhihnalle (silloin, kun ei huutanut asiakkaille ja käskenyt heittämään tavaroita liukuhihnalle). Söin jogurtin ja vastasin lomilta palanneen Anskun pariin kymmeneen sähköpostiviestiin.

Lennolla vieressä istuvalla pienellä pojalla oli kanssamatkustajien riemuksi sekä Sonyn että Nintendon kannettavat pelikonsolit. Kirjoitin matkapäiväkirjan loppuun asti.

Koneen lähestyessä Grönlantia tuli haikea olo. Kaksi viikkoa oli ollut oikeastaan hienompaa aikaa kuin olin tajunnutkaan. Sitä tulisi ikävä.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Kommentit

  1. roope

    Että tuli (taas kerran) hillitön ikävä Bostoniin! Opiskelin siellä 20 -vuotiaana pari vuotta ylen ankarassa jesuiittojen johtamassa collegessa. Pääsimme kaupungille kolmen pojan ryhmissä vain torstaisin. (“Kaksi voi tehdä salaliiton, mutta kolmas kavaltaa sen”, sanoivat hurskaat isät.) Kaikesta huolimatta se oli elämäni parasta aikaa. Olen myöhemmin käynyt siellä tervehtimässä opiskelutovereitani, joista monet ovat menestyviä lakimiehiä ja yksi peräti kardinaali Puerto Ricossa.Olen syönyt samoissa paikoissa, joista kerrot. Meille terotettiin aina, että “Boston is the most cultured city in USA”.

  2. antti

    Haluaisin tietää kuinka ideasi muovipussiverosta on edennyt. Idea on aivan loistava. Itse en käytä juuri koskaan muovipussia jo ihan taludellisita syistä.

  3. Oras

    Jätin lakialoitteen uudelleen tällä viikolla. Tekstin voi lukea täällä: http://www.orastynkkynen.fi/?p=460.

Kommentoi

Kommentit moderoidaan spammin välttämiseksi. Asiattomia kommentteja ei julkaista, ja laittomat viestit ilmoitetaan poliisille.