He tekevät sen itse Kumppani 6/99 Helsingin Arkadianmäellä sijaitsee kookas talo, johon päästäkseen täytyy kivuta monta porrasta. Rakennuksessa työskentelevät kansan vaaleilla valitsemat edustajat – kuka tekee ahkerasti töitä aamuvarhaisesta iltamyöhään, kuka pelaa pasianssia tietokoneella. Jos eduskunnan käytävillä kävelisi yön hiljaisina hetkinä, voisi todennäköisesti kuulla konemaiselta kalskahtavan äänen sanovan “itsetuho käynnistetty”. Kuin millennium-kellot se laskee kärsivällisesti aikaa siihen, kun eduskunta lakkautetaan tarpeettomana. Mitä on tapahtunut? Onko joku painanut eduskunnan kellarissa sijaitsevaa

Kumppani 5/99 Istuskelin eräänä iltana kahvilassa kivenheiton päässä asunnostani hörppimässä kaakaota. Juttelin mukavia ystäväni kanssa samalla, kun DJ taikoi levyiltä esiin rentoa taustamusiikkia. Rupattelun lomassa silmäilin arvioivasti paikan ajanmukaista sisustusta. Kahvilat edustavat minulle irtautumista arjesta – ne ovat ikään kuin ruotsinlaivoja naapurikorttelissa. Tunnin tai kahden eskapistisella retkellä purjehditaan joutavasta keskustelun aiheesta toiseen. Angolan köyhyys tai otsonikadon eteneminen eivät sijoitu korkealle asialistalla, mutta David Lynchin elokuvatuotantoa voi hyvin käsitellä pitempäänkin. Kun

Kumppani 4/99 Talous ei ole niitä helpoimpia keskustelunaiheita. Taloustieteilijät ovat käyttäneet paljon aikaa ja energiaa manatakseen esille objektiivisen totuuden talouden luonteesta. He myös kertovat mielellään päättäjille, mitä pitäisi tehdä, jotta markkinavoimat eivät kiivastuisi ja kääntäisi selkäänsä. Ei kestäisi aikaakaan, kun koko maailma olisi vapautettu vapaakauppaintoilijoiden mielestä kiusallisista valtionyhtiöistä, tulleista ja tuontirajoituksista. Paratiisissa on kuitenkin käärme: aktiivinen kansalainen, joka haluaa osallistua keskusteluun toivottavasta talouspolitiikasta. Hän sekoittaa suunnitelmat puhumalla sellaisista taloustieteelle vieraista

Kumppani 3/99 Älymystöllä on ollut tapana ylenkatsoa uskontoa. Monen silmissä usko on näyttäytynyt irrationaalisena ja nykyaikaiselle ihmiselle sopimattomana toimintona, jota on voinut verrata nenän kaivamiseen julkisella paikalla. En ole oikein ymmärtänyt, miksi jumalaan uskomista pitäisi paheksua – uskovathan monet vapaakauppaan ja Sauli Niinistöönkin. Maamme talouspolitiikassa lepytellään tuon tuostakin markkinavoimia, tuota oman aikamme tärkeintä jumaluutta, erilaisin uhrilahjoin; milloin uhrautua ovat saaneet eläkeläiset ja lapsiperheet, milloin vanhat metsät ja kehitysmaiden köyhät. Oma

Kumppani 2/99 Jälkimodernin kauden yhteiskunnallinen toiminta on yksilökeskeistä ja pyrkii politisoimaan arjen, väitetään. Suuret ideologiat on kuopattu, ja ratkaisuja maailman ongelmiin etsitään muuttamalla elämäntapaa. Sen sijaan, että nuoret idealistit kokoontuisivat sankoin joukoin marssimaan maailmanrauhan puolesta, he tiirailevat elintarvikkeiden tuoteselosteita etsien eläinperäisiä lisäaineita. Tällaisessa henkilökohtaisten ratkaisujen painottamisessa on paljon järkeä markkina-ajattelun läpäisemässä yhteiskunnassamme, jossa perinteisillä poliittisilla päättäjillä on yhä vähemmän valtaa. Uusi ajattelu asettaa kuitenkin yhteiskunnalliset toimijat suurennuslasin alle; heidän on