Kumppani: Lempeät piispat

Kumppani 3/99

Älymystöllä on ollut tapana ylenkatsoa uskontoa. Monen silmissä usko on näyttäytynyt irrationaalisena ja nykyaikaiselle ihmiselle sopimattomana toimintona, jota on voinut verrata nenän kaivamiseen julkisella paikalla.

En ole oikein ymmärtänyt, miksi jumalaan uskomista pitäisi paheksua – uskovathan monet vapaakauppaan ja Sauli Niinistöönkin. Maamme talouspolitiikassa lepytellään tuon tuostakin markkinavoimia, tuota oman aikamme tärkeintä jumaluutta, erilaisin uhrilahjoin; milloin uhrautua ovat saaneet eläkeläiset ja lapsiperheet, milloin vanhat metsät ja kehitysmaiden köyhät.

Oma kriittisyyteni maamme pääuskontoa kohtaan on johtunut lähinnä evankelis-luterilaisen kirkon sanojen ja tekojen ammottavasta ristiriidasta. Sama kirkko, joka on saarnannut kansalle lähimmäisenrakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta, on sijoittanut eettisesti kestämättömiin yhtiöihin, hakkauttanut omistamiaan ikimetsiä ja juottanut seurakuntaväelle riistokahvia. Yhteiskunnallisista epäkohdista ei ole liiemmin pidetty meteliä, mutta kaikille on kyllä tehty selväksi, minkälaista seksiä kirkon mielestä saa harrastaa.

Viime aikoina on kirkosta kuitenkin alkanut kuulua ilahduttavia uutisia. Se on lähtenyt mukaan Jubilee 2000 -kampanjaan, jonka tavoitteena on vapauttaa köyhät kehitysmaat veloista. Uudessa katekismusluonnoksessa kritisoidaan kärkevästi rahavaltaa, painotetaan yhteiskunnan heikoimpien puolustamisen tärkeyttä ja muistutetaan myös ympäristön tuhoamisen olevan eräänlaista varastamista – tuolloin vain varastetaan tulevilta sukupolvilta.

Laajempaa keskustelua kirkon yhteiskunnallinen aktiivisuus herätti, kun piispat julkaisivat laajan kannanottonsa oikeudenmukaisuudesta. Kannanotossa puolustetaan kristillisen etiikan mukaista hyvinvointiyhteiskuntaa, tuetaan kansainvälistä valuuttakeinottelua suitsivaa Tobinin veroa ja peräänkuulutetaan markkinoiden moraalia. Talouseliitin edustajat, joihin kalikka tietenkin kalahti pahemman kerran, moittivat kannanottoa asiantuntemattomuudesta, mutta fanaattisinkaan uusliberalisti tuskin kehtasi teilata täysin lempeiden piispojen vaatimuksia.

Kirkolle rooli oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana ja yhteiskuntakriitikkona sopii mitä mainioimmin. Raamattu ja etenkin Uusi testamentti sisältävät paljon eettistä pohdiskelua, jonka pitäisi saada huomattava osa maamme nykyisistä poliitikoista ja yritysjohtajista punastumaan omakohtaisesta häpeästä. Jeesus Nasaretilaisen elämä ja ajatukset innoittavat lukemattomia ihmisiä vielä kaksi vuosituhatta myöhemmin.

Yhteiskunnallisesti tiedostava kirkko on minun mieleeni. Mutta mahtaakohan se ottaa liitännäisjäseniä?

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on tamperelainen agnostikko, kansalaisaktivisti ja tiedotusopin opiskelija.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin