Kumppani: Vapauden harha

Kumppani 5/99

Istuskelin eräänä iltana kahvilassa kivenheiton päässä asunnostani hörppimässä kaakaota. Juttelin mukavia ystäväni kanssa samalla, kun DJ taikoi levyiltä esiin rentoa taustamusiikkia. Rupattelun lomassa silmäilin arvioivasti paikan ajanmukaista sisustusta.

Kahvilat edustavat minulle irtautumista arjesta – ne ovat ikään kuin ruotsinlaivoja naapurikorttelissa. Tunnin tai kahden eskapistisella retkellä purjehditaan joutavasta keskustelun aiheesta toiseen. Angolan köyhyys tai otsonikadon eteneminen eivät sijoitu korkealle asialistalla, mutta David Lynchin elokuvatuotantoa voi hyvin käsitellä pitempäänkin.

Kun olin palannut muutaman sadan metrin mokantuoksuiselta matkaltani, aloin nähdä kahvilavierailuni uudessa valossa: eräänlaisena merkkinä suhteellisen korkeasta elintasostani. Koska elämäni on aineellisesti turvattu, voin huoletta kuluttaa aikaani kaakaon parissa sen sijaan, että joutuisin tekemään pitkää päivää vaikkapa hämyisessä lenkkitossutehtaassa tai ylikansallisen pikaruokaketjun ravintolassa.

Länsimaiden keskiluokalle jokapäiväisen leivän ansaitsemista polttavampi ongelma on nykyään tarjonnan runsaus. Marketin hyllyt notkuvat toinen toistaan eksoottisempia tuotteita – ostaisinko tällä kertaa kreikkalaisia viininlehtikääryleitä vai maistaisinko thaimaalaisia rambutaneja? Yritettyään poimia lomakohdetta matkafirman tuhdista moniväriesitteestä – romanttinen Pariisi, lännen ja idän kohtauspaikka Dubai vai leppoisa Nha Trang, jossa tapaa paikallisia asukkaita – keskiluokan edustaja onkin jo loman tarpeessa.

Eksistentialistien näkemykset ovat käyneet toteen. “Jumalten edessä, kuoleman tai tyrannien edessä meille jää tämä yksi varma asia, riemuitsevana tai ahdistavana: meidän vapautemme”, kirjoitti Jean-Paul Sartre aikoinaan. Hän ei vain osannut ennustaa, että 90-luvulla vapaus typistyisi tilaisuudeksi valita erimerkkisten maapähkinävoiden ja pyykinpesuaineiden väliltä.

Todellisuudessa länsimaisen ihmisen vapaus on harhaa. Ruokakaupassa vapautta on ostaa tuotteita, joiden valmistus rajoittaa toisten ihmisten mahdollisuuksia elää terveenä puhtaassa ympäristössä – esimerkiksi tehotuotettuja banaaneja. Liikkumisen vapaus tarkoitaa mahdollisuutta ajaa autolla ja estää toisia hengittämästä puhdasta ilmaa. Vapaus asua missä ja miten huvittaa, kuten vaikkapa öljylämmitteisessä omakotitalossa, voi edistää ilmastonmuutosta ja viedä toisilta ihmisiltä kaikki vapaudet – jopa vapauden elää.

Olemme tuudittautuneet luulemaan edesvastuuttomuutta vapaudeksi. “Vapautemme” on vapautta elää toisten ihmisten kustannuksella. Se on vapautta vain minun kaltaiselleni harvoille ja etuoikeutetuille. Vapaus ei koske edes oman yhteiskuntamme vähäosaisia muun maailman asukkaista – ihmisten enemmistöstä – puhumattakaan.

Mutta palatakseni eksistentialistien kysymykseen: mitä tehdä vapautemme kanssa? Pitäisikö vapauteemme liittää myös vastuu valinnoistamme? Kuinka ulottaa vapaus koskemaan kaikkia maailman ihmisiä?

Sitä on hyvä miettiä kahvilassa kaakaokupin äärellä.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on tamperelainen kansalaisaktivisti ja tiedotusopin opiskelija.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin