Asuntoministeri Jan Vapaavuoren esitys ilmasto- ja energiaministeriön perustamisesta (HS Sunnuntaidebatti 14.2.) on perusteltu ja kannatettava. Toisin kuin keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ehti tulkita, nykyisten tehtävien kokoaminen yhden katon alle ei lisäisi byrokratiaa vaan parantaisi ilmastopolitiikan johdonmukaisuutta ja vaikuttavuutta.
Idea ilmastopolitiikan keskittämisestä yhteen ministeriöön ei ole aivan uusi. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa esiteltiin Vapaavuorenkin mainitsemia kansainvälisiä esimerkkejä ja kehotettiin tarkastelemaan ilmastopolitiikan koordinaatiota niiden valossa.
Ministeriöiden ja ministerien toimialojen päivittäminen auttaa vastaamaan paremmin nykyisiin haasteisiin. Se ei kuitenkaan ole ihmeratkaisu vaan tarvitsee tuekseen monia muita toimenpiteitä. Esimerkiksi päätöksentekoa tukevaa asiantuntemusta tulee vahvistaa. Säädösvalmistelussa ja budjetin laadinnassa pitää olla riittävät tiedot eri vaihtoehtojen ilmastovaikutuksista.
Kuinka suuri osa budjetista käytetään ilmastonsuojelun edistämiseen? Kuinka monta miljoonaa veronmaksajien euroa käytetään tukiin, jotka yllyttävät päästöjen tuottamiseen? Mikä on eri ohjauskeinojen kustannustehokkuus? Tällaisiin kysymyksiin on nykyään lähinnä viitteellisiä vastauksia.
Yksi kiinnostava työkalu voisi olla ilmastolaki, johon kirjattaisiin sitovat päästötavoitteet ja -budjetit. Britannian mallissa hallituksen on raportoitava parlamentille vuosittain budjettien toteutumisesta. Päätöksenteossa opastaa riippumaton asiantuntijaryhmä.
Ministeri Vapaavuori on oikeassa siinäkin, että ilmastonmuutoksen torjuminen on ihmiskunnan haasteista suurin. Menestyksekäs ilmastokriisiin vastaaminen edellyttää, että ilmastonäkökulma sisällytetään päätöksenteon joka tasolle ja alalle. Ennen kaikkea se edellyttää johtajuutta. Hallituksen, eduskunnan ja kuntien on sitouduttava määrätietoiseen ilmastonsuojelun edistämiseen.
Oras Tynkkynen
ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja (vihr)
valtioneuvoston kanslia
